KESKUSTELUT > RISTIKOT > MARRASKUUN 2016 YLLÄTYKSET

9037. Marraskuun 2016 yllätykset

Eki1.11.2016 klo 12:31
Suomen Kuvalehti juhlii 100-vuotista taivaltaan. Sanaris Oy on toimittanut ristikkopalstaa tänään päivälleen 27 vuotta. Se oli ensimmäinen kerta, kun toimitimme tekstit disketillä emmekä lähettäneet ainoastaan tekstiä paperilla.

Yllätykset ovat herkkupaloja vuodelta 1999. Pekka Joutsi on laatinut lehteen yli 45 vuotta, itse olen laatinut myös jo yli 40 vuotta. Aloittaessani palstaa veti Osmo Kaila.
2. tapio2.11.2016 klo 09:39
Ekin ristikossa parasta on humoristinen pääkuva ja sen tekstit.

Pekan ristikossa hauskinta oli "salmiakit". Muutaman erisnimiin liittyvän faktatiedon jouduin etsimään netistä ja tarkista sana - toimintoa käytin kahta poikkeusta lukuun ottamatta vain joillekin erisnimille - vain yhden kohdalla olisi tarvinnut (AMUNDSENIN ALUS kohdalla olin veikannut väärää alusta).
3. POH4.11.2016 klo 15:39
Kiitos taas kuukausittaisista yllätyksistä.
Varsinkin Joutsin aikaisempaa ristikkoa oli mielenkiintoista ratkoa, varsinkin kun nyt tulee viikoittain maakuntalehdestä tutkailtua uudempaa tuotantoa. Aiemmin on näköjään ollut kimurantimpia, mutta johtunee kai lehdistä jonne ne on tarkoitettu.
4. Eki4.11.2016 klo 15:48
Monet laatijat laativat kaikentasoisia helpoista huippuvisaisiin. Tämä oli Joutsin ääripäätä tuolloin.
5. tapio5.11.2016 klo 07:50
"Aiemmin on näköjään ollut kimurantimpia, mutta johtunee kai lehdistä jonne ne on tarkoitettu."

Niin varmaankin. Viimeisin Joutsin SK-kolmonen oli mielestäni tätä haastavampi. Eki lokakuun yllätys oli haastavampi kuin Joutsin mikään kohtaamani tehtävä - tuli ratkottua nettiristikkona ja käytettyä "Tarkista sana" aika paljon. Joutsin ratkoin paperisena ja tein vain joitakin tarkistuksia nettiversiolla.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *