KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKIN RISTIKOT 9/2016

8975. Iisakin ristikot 9/2016

jees31.8.2016 klo 17:28
Tänään kolahti postilaatikkoon uusi Iisakki, ja yllätys oli suuri, kun oma nimi komeili palkinnon saajana. Tämä antaa uutta potkua uuteen numeroon.
2. Matami31.8.2016 klo 18:52
Onnea sinulle, jees! Harvinaista herkkua kun sekä oikea ratkaisu että Onnetar osuvat yhteen.
3. Saara31.8.2016 klo 18:53
Onnitteluni sinulle jees ! Itse sain Iisakin vuosikerran lahjaksi pojaltani ja sitä ennenkin olen irtonumeroita ratkonnut, mutta kertaakaan ei ole onni suosinut. Siksi kysynkin, paljonko vastauksia kuukausittain tulee ? Monista muista ristikoista olen palkintoja saanut.
4. Olzi31.8.2016 klo 20:08
Eipä tullut lehti vielä laatikkoon, Prisman hyllyssä näytti jo olevan. Toivottavasti huomenna tulee, niin saan mukaan viikonloppureissulle. Ja on minullekin yksi kolmevitonen osunut tänä vuonna.
5. Anneli1.9.2016 klo 13:04
Ei tullut Iisakkia vieläkään, mmrrrr!
6. Jahas1.9.2016 klo 13:22
Tännekö ilmaantui toinenkin Anneli! No joka tapauksessa tämä Anneli voi kertoa, että lehti oli kaupassa ja oli tullut sinne jo eilen. Prisma tässäkin oli kyseessä.

Kerran olen minäkin voiton saanut, juuri tuon kolmevitosen.
7. LEENA1.9.2016 klo 14:15
Minua onni potkaisi keväällä 100 eurolla. Pikehän luulee ettei osata ja loukkaa vanhoja, mutta näin kävi. Onnitteluni kaikille voittajille.
8. Olzi1.9.2016 klo 15:21
Joitakin näimmä onni potkaisee ja oikein kunnolla! Herra H.H. Mikkelistä voitti lehdestä 5/16 35 euroa ja lehdestä 6/16 50 euroa! Onnea vaan voittajille!
9. Pr4.9.2016 klo 10:17
Täyttelin tässä sivun 8 ristikon "Moiskauksiin". Vasemmassa yläkulmassa on nainen pelikortteineen. Huomaako kukaan muu vanha korttihai pientä ristiriitaa alle muodostuvan sanan kanssa?
10. Bönde5.9.2016 klo 14:46
5.9.2016 Ma Iisakkia ei ole vielä kolahtanut postilaatikosta!
11. Anneli5.9.2016 klo 16:31
On kyllä outoa, että lehti ei ole tullut. Ei tässä kyllä pitkälle ole päästy. Takasivun yrityksistä viimeisen keksin juuri. Nyt pääsee keskittymään muihin ristikoihin. Kivahan tuo takasivu oli; on hyvä, ettei ole liian helppo.
12. Ex-tilaaja5.9.2016 klo 19:21
Iisakki tulee ihan miten sattuu. Soitto vahvisti, että lehden postituksessa on ongelmia. Onhan se erikoista, että tilaaja voi saada lehden lähes viikon myöhemmin kuin marketissa asioiva ratkoja. Siispä siirryin irtonumeron ostajaksi.
13. kale5.9.2016 klo 20:05
Vastaus Pr:lle. Siinä kuva ja ratkaisusana eivät kohtaa, eli ko. korttipelissä kortit pidetään pöydällä, eivät kädessä. Tai sitten neitonen on passannut pokerissa ja sanonut ko. sanan.
14. nomadi6.9.2016 klo 12:34
Sivun 21 Aulis Lehdon laatimukseen on sotkettu taas noita postimerkin kokoisia vanhoja himmeitä valokuvia, joista ei selvää tahdo saada edes suurennuslasin avulla ja painojälki on muutenkin melko surkea muihin sivuihin verrattuna. Tämä ei minusta ole oikea keino lisätä vaikeutta vaan parempi tapa on rakentaa vaikeus vihjeityksellä eikä rasittaa meidän senioreiden näköelimiä kohtuuttomasti. Taitaapa alkaa olla viimeinen kuukauden Aulis, jota viitsin suurennuslasin kanssa tihrustella!!!
15. Anneli7.9.2016 klo 11:59
Löytyi noihin sivun 21 epäselviin kuviinkin ratkaisut. Kuin ihmeen kaupalla ne sieltä tulivat. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Kyllä minä mielelläni Aulis Lehdon ristikkoa täyttelen. Pääkuvan harmaisiinkin tuli ihan ymmärrettävää tekstiä.
16. Tulokas7.9.2016 klo 13:14
Aulis Lehdon ristikko täysi, mutta vallan outoa hameväkeä kyllä tuli vasempaan alanurkkaan!
17. Bönde7.9.2016 klo 14:08
6.9.2016 Iisakki tuli postilaatikkoon.
18. Pr7.9.2016 klo 16:04
Olihan taas kauhea rutistus ja tihrustus, mutta kyllä sitä voi valmiiksi sanoa. Minä sain hameväeksi ihan järkevän sanan. Toki kuukauden Aulis pitää olla, ja miksei vaikka aukeamana, kun on useammasta numerosta puuttunut tyystin!
19. Tulokas7.9.2016 klo 18:32
Joo, ei siinä hameväessä ole mitään ihmeellistä. Ihan oma tyhmä moka aiheutti hämmennystä.
20. Olzi7.9.2016 klo 20:25
Mutta yksi hameväkeen risteävä aiheuttaa päänvaivaa.
21. joonas14.9.2016 klo 20:31
Jyräs on jyrähtänyt, ja kovaa. Varmaan yksi vaikeimpia tehtäviä tässä numerossa. Vai onko aivot rapautuneet, kuten vasen alakulma kysyy? Mitäpä ehdotatte?
22. Pr14.9.2016 klo 20:57
joo, oli vaikein pala koko lehdessä tuo nurkka. En kai löytänyt oikeaa viljamittaa. Odotan mielenkiinnolla ratkaisun paljastamista.
23. joonas16.9.2016 klo 08:31
Heitänpä nyt haasteen kaikille, Annelille, Leenalle, Villelle, Kallelle, Ollille, Alokkaille ja Tulokkaille. Kaikki kunnia ja kumarrus sille, joka ensimmäiseksi ilmoittaa ratkaisseeksi Jyräksen vasemman alakulman todistetutsi eli jonkinlainen vihje on ratkaisusta annettava. Jännittämisiin...
24. Pr16.9.2016 klo 09:50
Joonas, selätin se hiton nurkan sittenkin. "Rapautumisesta" piilokirjaimineen selvisi googlettamalla, kun lähdin siitä mitä olin ratkonut. Mutta oli todella työn takana!
25. joonas16.9.2016 klo 10:55
Olen yrittänyt miettiä ja etsiä siihen rapautumiseen E:llä alkavia sanoja, niitähän löytyy, mutta sitten nuo risteävät ovat ongelmallisia. Vai miten pitäisi ongelmaa lähestyä? En ole kyllä tämän kaltaiseen juttuun aikaisemmin törmännyt, etten saa millään ratkaisua aikaiseksi. Lisää vinkkiä kaivattaisiin.
26. Pr16.9.2016 klo 11:38
Minulla oli tuo ratkaisusana valmiina, ja kun sovitin siihen piilokirjaimeksi mahdollisia kirjaimia, Google tarjosi heti jonkin sortin muusikkoa, mutta olihan siellä sitten geologiaakin tarjolla. Eihän tässä enempää tohdi vinkata, kun saa muuten vihat niskoilleen. Viljan mitaksi oli muitakin kandidaatteja tuon ilmeisesti oikean lisäksi. Laserapu löytyy "Ratkojat.fi" selaamalla. Toivottavasti aukeaa lopulta!
27. joonas16.9.2016 klo 13:36
Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syytä tää .....
28. anna h16.9.2016 klo 13:50
Jyräksen vasen alakulma oli todella hankala. mutta rapautumisesta-sanan löysin tietosankirjasta, googlesta ei ollut nyt apua, haitallinen oli myös outo sana, mutta sekin sitten löytyi. Sinnikästä mietintää vaan vielä kaikille ketkä eivät vielä ole sanoja löytäneet. On hyvä että on vaikeita ristikoita, ettei kaikki mene vaan läpikirjoitusjuttuina. Minulla yhdessä Alfissa vielä yksi kirjainongelma, pähkäilen sitä nyt vielä.
29. Anneli16.9.2016 klo 14:58
Minullakin on viimeisessä Alfissa yksi kirjainongelma, siellä oikeassa yläkulmassa. Ehkä kirkastuu joskus.

Jyräksen alakulmaan pääsin tänään. Näyttää aika pahalta. Saa nähdä onnistuuko ....
30. anna h16.9.2016 klo 15:19
Samaa kohtaa Annelin kanssa ilmeisesti mietimme. Toivottavasti keksit sen Jyräksen, älä lannistu!
31. JTL16.9.2016 klo 19:44
Kopio Pr:n viestistä: Laserapu löytyy "Ratkojat.fi" selaamalla. En vain tiedä miten selaamalla vastauksen moiselta sivustolta saan?
32. Pr16.9.2016 klo 19:52
En muista tarkkaan mitä tein. Mutta ehkä kannattaa hakea yhdyssanoja, joissa on laser...
33. joonas16.9.2016 klo 20:07
Ratkoja.fi:ssä ei näytä olevan mitään ehdotusta haulle " rapautumisesta", olisi hyvä, jos olisi, vai mitä mieltä olet Pr.
34. Pr16.9.2016 klo 20:16
No, sinnehän saavat käyttäjät tehdä omia lisäyksiään, näin ainakin olen ymmärtänyt. Ihan OK sivusto, mutta se houkuttaa usein laiskuuteen. Eli ehkä sen käyttö on suositeltavaa vain noissa kaikkein vaikeimmissa tapauksissa.
35. Anneli17.9.2016 klo 07:46
Jyräksen vasen alakulma ratkesi! Eilen sain keksityksi kaksi alinta vaakariviä ja vasemman nelikirjaimisen pystysanan. Nyt aamulla loput ratkesi melko sutjakasti. Täällähän on sanoista keskusteltu - se auttoi luultavasti minuakin. Outoja sanoja, mutta ei mitään mahdottomia. Vaikein tietysti tuo rapautumisjuttu.

Kiitos haastajalle sekä kannustajalle anna h. Annan kanssa meillä on varmaan mietittävänä Alfin (s. 22) oikean yläkulman "kuultavan" kolmas kirjain. Jostain syystä se pystysana ei ole avautunut vielä.
36. joonas17.9.2016 klo 09:17
Kunnia ja kumarrus Pr:lle, autoit varmaan moniakin. Itsellä vielä miettimistä, mutta ratkennee vielä ennenpitkää, viimeistään marraskuussa :).
37. Tulokas17.9.2016 klo 11:42
Rapautumisjuttu oli minullekin hankalin Jyräksen ristikossa. Törmäsin ratkaisuun samalla tavalla kuin Pr. LASERAPU - vihjeestä tuleva sana selvisi vaakasanoista, ja googlesta sen tarkistin. Ratkaisuaikaa on vielä reilusti jäljellä, joten ei kovin tarkkoja vihjeitä vielä...
38. tre22.9.2016 klo 11:37
Eikö kukaan muu juuttunut Auliksen oikean laidan vihjeeseen laite. Tunnustan.
39. kale22.9.2016 klo 11:42
Eipä ole tainneet juuttua. Tarkistahan risteävät sanat, niin eiköhön tuo laitekin siitä selviä. Itse kamppailen Liljeroosin kanssa, sitten vielä takasivu tekemättä.
40. tre22.9.2016 klo 12:31
Kale, olen saanut laitteeseen ratkaisusanan, johon en ole tyytyväinen - sana kuulostaa todella keinotekoiselta. Tosin ko. laatijan tavaramerkki saattaa olla vastaavanlainen.
41. kale22.9.2016 klo 14:39
Luulen, että sinun ratkaisusanasi on ihan oikein.
42. mirja23.9.2016 klo 18:22
Itsellä vielä epäselvyys ainakin Liljeroosin vasemman ylänurkan kanssa. En oikein ymmärrä tuota vihjettä, PUISTOSSA...... . Alf kokonaan aloittamatta. Onneksi on runsaasti aikaa ennen postitusta. Mitäpä te sanotte tuosta puistosta?
43. Pike23.9.2016 klo 20:12
mirja, emme sano mitään, koska ratkaisuaika ei ole vielä loppunut. Yritä nyt kerrankin ihan omilla vähäisillä aivoillasi!
44. mirja23.9.2016 klo 20:21
Kiitos.
45. katariina24.9.2016 klo 09:27
Ahaa. Tarkoitat puistossa jne. Sanoppa muuta. Voisiko muutkin osallistua tähän keskusteluun ja antaa pikku vihjeen.
46. Pike26.9.2016 klo 07:56
...sanoppa... taas tuo yksi sana kertoo paljon kirjoittajan sivistystasosta. Mistä näitä tyhmiä oikein sikiää?
47. seurailija26.9.2016 klo 08:26
Voi Pike Pike, viime aikojen kommenttejasi lukeneena en voi ymmärtää, että sinulla on vielä kanttia arvostella muita. Muutenkin moiseen takertuminen ja tuollaisen yleistyksen teko ja liioittelu on niin röyhkeää, että ansaitsisit viimein porttikiellon.

Ota katariina iisisti! Kyllä täällä saa kirjoittaa rennommin kuin ylioppilaskirjoituksissa.
48. kale26.9.2016 klo 10:25
Kun itse en ole savolainen, hämäläinen enkä lappilainenkaan, niin en välitä enkä enempää kiinnitä huomiota ihmisten ns. murteella puhumiseen, kukin tavallaan, vai mithä, sanoi lapin mies.
Mitä taas tulee Pikeen, niin Pikehän käyttäytyy kuin entisajan kyläpoliisi, niitä kutsuttiin myös nimellä pillupolliisi, kyttäsivät ihmisten siveyttä siinä sivussa. Jotenkin tuntuu, että Pike on omalla rähinällä saanut tämän(kin) saitin hiljaisemmaksi, vaikka ihan mukavahan se on kysellä kuulumisia ja arvuutella jotain sanaprobleemaa porukan kesken. Itse sanoisin ja toivoisin, että reippaasti vain tänne jutustelemaan Iisakin ongelmista. Jätetään Pike rähisemään omalle peilikuvalleen.
49. Saara26.9.2016 klo 11:32
Loistava kommentti Kalelta ! On se vaan hyvä, että joukossamme on tämä sivistynyt Pike. Mitenkähän me kaikki muut imbesillit aivottomat yksilöt muuten pärjäisimmekään, ellei Pike jatkuvasti muistaisi meille kertoa, miten tyhmiä olemmekaan.
50. Leena26.9.2016 klo 12:08
Katselin erään toisen ristikkolehden keskustelua , niin eikös sielläkin ollut Piken ilkeitä kommentteja. Jokaisella omat nautintonsa !
51. PS26.9.2016 klo 21:16
mirja kyseli "puistossa..." -vihjeestä. En minäkään ymmärtänyt vihjettä, ennenkuin kaikki pystysanat olivat valmiit ja puistossa oleva selvinnyt. Senkin jälkeen piti kotvan miettiä miten vihje ilmaisi vastaussanaa.
52. isoäiti27.9.2016 klo 00:37
Sen verran Piken kommentit ärsyttivät tätä yli-ikäistä, aivotonta ratkojaa, että tarjoan pikku valaisua puistossa vihjeeseen. Ratkaisussa on siis osa, joka on pimeä. Sen tilalle epuu eli kielto jossakin muodossa ja saatu uusi sanakin on puistossa. Nyt sitten, Pike, anna tulla niin paljon kuin haluat - kirjoitusasunkin korjaukset! Sitä enemmän vihjailen jatkossa.
53. Keila27.9.2016 klo 00:59
Hassua, että Piken kommentit ärsyttävät, nehän ovat vain tarkoitettettu provosoimaan sinisilmäisiä sieluja. Järki käteen nyt.
54. kale27.9.2016 klo 10:11
Nyt alkaisi olla Iisakki paketissa. Minäkin mietin vielä tuota Liljeroosin puistojuttua, sanat siihen löytyi vaikka en täysin sitä ymmärräkään. Ehkäpä joku kertoo sen vielä, ennemmin tai myöhemmin. Yhtä kaikki, nyt kun postimaksu kassaan kilahtaa, niin Iisakki Ouluun vilahtaa.
55. Leena28.9.2016 klo 22:06
Nyt sain minäkin Jyräksen vasemman alakulman ratkaistua. Kyllä otti koville.
56. Leena II29.9.2016 klo 10:53
Hei onko tullut oivalluksia siv un 16Salamasodan sal- ku- kohdasta? Ei meinaa nääs aueta, mitä siinä haetaan.
57. zorro29.9.2016 klo 12:26
SOTA
58. zorro30.9.2016 klo 12:28
Onko Mikkelliin mänijöitä, juna män justiinsa?
59. Tuulia30.9.2016 klo 20:34
Tuli lokakuun Iisakki. Auliksen tehtävän pääkuva tuntuu tutulta, ihan kuin olisin tehnyt tämän ennenkin...
60. olli30.9.2016 klo 21:00
Taidat olla oikeassa, minäkin muistan hämärästi ko. kuvan. Onko ristikko sama, niin se on toinen juttu, mutta jos on sama, niin iso moka. Olisiko kuva ollut viime vuonna, ehkä joku selvittää asian.
61. pekka30.9.2016 klo 22:00
Ei kuva ole moka. Saa samasta kuvasta tehdä toisen ristikon.
62. Vili12.10.2016 klo 07:33
Kale, kyselit Liljeroosin puistovihjeeseen selitystä. Vihje kuului: Puistossa vaikka pimeä olisi epuu. Vastauksen pimeä ja epuu on sanan sisällä, pYÖkki ja pENkki. Eli yö ja en. Vastaussana oli pyökki.
63. pelaaja19.10.2016 klo 17:16
Mahtaisiko joku selventää minulle yhden jutun Ilmo Juhani Liljeroosin ristikosta s. 19. Siinä keskiosasta piirun verran alaspäin on vihje ERÄMIEHIÄ ja ratkaisuksi tuppaa sana OSIO? On tietysti esim. Posiossa joukko miehiä mutta oma keksimisyritykseni ei riitä kertomaan, miten osio heihin liittyy.
On tässä samassa ristikossa pari muutakin kysymysmerkkiä vielä marginaalissa mutta odottelen, mitä ratkaisua Iisakki niihin ensi kuussa tarjoaa. Saatan kysyä niistä myöhemmin, jos sellainen jälkipuinti on tässä porukassa ok.
64. Rampe20.10.2016 klo 20:07
Tuo pelaajan kysymä ERÄMIEHIÄ ja sen ratkaisu jäivät nyt vaivaamaan minuakin. Peräposio oli aikanaan kemiläispojan mielestä aivan vihonviimeinen loukko , mutta ei siitäkään tähän vihjeeseen ole apua.
65. Olzi21.10.2016 klo 07:53
Viittaako se erääseen Posion kylään eli Peräposioon?
66. Matami21.10.2016 klo 12:09
pelaaja,
Jälkipuinti on mielestäni sallittua ja jopa suotavaa ja hauskaa. Lisäksi sitä on erittäin mukava lukea, oppii siinä samalla.
67. pelaaja21.10.2016 klo 14:53
Kiva kuulla, Matami.

OSIO taitaa sitten näillä näkymin jäädä mysteeriksi. Paitsi siinä tapauksessa, että Posiolla tai Peräposiolla asuu vain joukko miehiä. Sitä en tarkistanut :)
68. ++juh21.10.2016 klo 15:05
Vihje ei ole ERÄMIEHIÄ.
69. pelaaja21.10.2016 klo 15:33
No mikä se vihje sitten on? Ilmeisesti siis minulla oli paha lukihäiriö mutta nyt se vihjeruutu on täällä valitettavasti ehtinyt suttaantua niin, että en uskalla varmaksi sanoa, mitä siinä näen. ERÄMIEHIÄ on piirtynyt mieleeni.
70. ++juh21.10.2016 klo 15:36
Vihjeruudussa on:

ERÄ-
MIEHIÄ
SYLVIN
KANSSA
71. pelaaja21.10.2016 klo 15:47
Auts. Katsotaanpa uusin silmin Sylvineen päivineen se alue.
72. imx21.10.2016 klo 16:14
Mikäpä oli takasivun yrityksistä ensimmäinen, eli se missä oli pari pupua ja paita? Tämä jäi ainoana keksimättä, auttaisin erämiesten kanssa jos muistaisin oivallukseni mutta varmaankin sen keksin kun ei ole jäänyt mieleen.
73. Olzi21.10.2016 klo 17:21
Imx, minulla oli siinä TAPOLA, sain sen sanoista PAOT ja POLA. Lieneekö oikein kuitenkaan?
74. imx21.10.2016 klo 17:43
Mistäs se pola tulee, en keksinyt paitaan mitään järkevää - alkuun kyllä on vaihtoehtoja vaikka muille jakaa.
75. Rampe21.10.2016 klo 17:56
Miehiä Sylvin kanssa! Voi hyvä Sylvi!
Kyse oli sittenkin tuosta luojanhylkäämästä syrjäkylästä.
76. Olzi21.10.2016 klo 18:20
Imx, wikipedia kertoo: "Pola Oy on suomalainen vaateyritys ja Kurikan perheen sukuyritys, jonka historiaan liittyy myös paitavalmistaja Pallo-Paita Oy." Tuolla minä sitä polaa perustelisin.
77. pelaaja26.10.2016 klo 17:01
Aivan kauheaa. En saa "äsken kysymästäni" (19.-21.10.) OSIOsta tolkkua Sylvinkään kanssa :( Mikä ihme tässä nyt oikein on! Äly jätti eikä tunnu tulevan takaisin. Kehtaisiko joku päästää minut pälkähästä?
78. imx26.10.2016 klo 17:19
En tuota tosiaan muista, mutta olisiko vaakaan (P)erä(p)osio ja pystyyn (Sylv)esterit?
79. pelaaja26.10.2016 klo 17:33
No jestas! Muistit tai et, imx, niin sen täytyy olla. Kiitos paljon! Olin IHAN sokeana tuon kaksittaisuuden kanssa. Hieno vihjeruutu totta tosiaan ja nyt menen vierashuoneeseen kysymään itseltäni pari vakavaa kysymystä tämän asian tiimoilta :)
80. Maijamummu27.10.2016 klo 13:27
Kyllä nuo vihjeet on välillä liian kaukaa haettuja.Ärsyttää,kun on sellaisia nimiäkin,joita ei kukaan tunne. Kaivettu harvinaisuuksia netin syövereistä. Liian vaikeita ja pitää googlettaa jatkuvasti,eikä välillä löydä silti.
81. pelaaja3.11.2016 klo 18:14
Uhkailin taannoin palata tähän lehteen, jos tarve vaatii. Vaatii. Käännelty ja väännelty suuntaan jos toiseenkin.. Kertoisiko joku, millä vippaskonstilla vihjeeseen TATIIN saadaan ratkaisu OTIN?

Siis Kari Vaalamolla s. 14 oik.reunassa paitsi että sitähän ei tarvi nähdä eikä muistaa, jos sen vain tajuaa.
82. Voi itku3.11.2016 klo 18:50
Olisko niitata - nitoa?
83. pelaaja3.11.2016 klo 19:04
Voi itku! Minähän muka kääntelin ja vääntelin mielestäni... Kiitos sinulle mutta itselleni kääk :( Minä muka kaiken nähnyt, oi joi. Mistä tämmösiä ratkojia oikein tulee..
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *