KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2885

8718. HS 2885

uusi22.1.2016 klo 10:41
Nyt ei sitten harmaat olleetkaan ne vaikeimmat. Vasen yläkulma ja oikea alakulma jää minulta vielä kesken.
2. Potter22.1.2016 klo 10:53
Harmaat tosiaan eivät olleet erityisen hankalia, mutta oikean harmaan päällä olevan pitkän pystysanan kanssa hiukan vielä olen hukassa.
Jätänpä hetkeksi huilaamaan.
3. Nix22.1.2016 klo 12:09
Nyt oli Aulikselta poikkeuksellisen onnistunut ristikko!
Vaikka oli haastetta, ei tarvinnut kuukkelia vaivata.
Vain kaksi sanaa piti tarkistaa.
4. Potter22.1.2016 klo 13:19
Haastetta oli, ja kyllä sentään googleakin tarvittiin, mutta tuossa se nyt on kuitenkin tehtynä.
5. Pähkinänsärkijä22.1.2016 klo 13:29
Eipä muuta marinan aihetta kuin kaakon silinteripäisesta ankasta länsilounaaseen laitetun nurinkurisen kuvavihjeen ratkaisun (4 vaakaan) vokaalien avautuminen noin ammottaviksi. En vanhoilla silmilläni erota tuhrukuvasta vihjettä tuohon muodonmuutokseen.

Muu ristikko teki hyvin tehtävänsä: antoi tarpeksi tehtävää ratkojalleen.
6. Pähkinänsärkijä22.1.2016 klo 13:34
No, joo: kahden kirjoitusvirheeni lisäksi myönnän, että kuvanhan voi tulkita myös juuri siihen sopivan ratkaisun vihjeeksi. Unohtakaa edellinen. Ei siis minulla mitään valittamisen aihetta sittenkään.
7. tupu22.1.2016 klo 13:41
Kyllä harmittaa, kun Turun kioskeissa tai marketeissa ei taaskaan ole Hesaria. Sama juttu kuin joulun tienoilla, ei ole tullut.
8. Masa I22.1.2016 klo 14:36
Morjens !
Ei ihan helpoksi voi sanoa. Pieniä naamakuvia en kaikkia tunnista,siis pari naiskuvaa. Jää vielä kesken yläkeskusta.
9. "F.O.S. Siili"22.1.2016 klo 14:47
Luoteiskulman renkaasta sain aivan kumman sanan, liekö länsinaapurin "murteita"..? Tai sitten oon aivan pihalla..
10. Juho22.1.2016 klo 15:35
"F.O.S. Siili", senkin niminen rengasfirma löytyy Euroopan laidalta, mutta mistä tulee oikean nurkan pystysana-paholainen?
11. Pike22.1.2016 klo 15:53
Ettäs kehtaatte kysellä Juho ja Siili. Nyt on vasta perjantai. Olen samaa mieltä kuin Nix. Harvinaisen mukava ja hieman erilainen ristikko! Ei vienyt liikaa aikaa. Kävin ostamassa lehden kahdelta ja nyt tuli valmista. Kahvitkin keitin välillä.
12. **22.1.2016 klo 16:42
Pike, itse keitit kahvit ??
13. Ope22.1.2016 klo 17:28
Vähän naurettavaa tuo elvistely ratkomisajasta. Todennäköisesti siinä vielä tulee hiukan vedetyksi kotiinpäin.
14. Von Kale22.1.2016 klo 17:36
Juho klo 15:35.
Sen vaakunan alaosa puuttuu.
Oikean laidan vihjeen SORTOVÄLINE vastausta Nykänen ei tunne.
7.s rivi keskellä, en tunnista kuvan ihmistä ja jos arvaan oikein, niin vihjeen -KKA vastaus ei ole oikein.
Ihan vasen toinen rivi, en ymmärrä vastausta. Voi tätä tuskaa!
15. **22.1.2016 klo 17:48
Von Kale ,vaakunan alaosan puuttuminen ei haittaa.
16. Juho22.1.2016 klo 19:10
**ja Von Kale, en vaan hoksaa. Rantarosvon " neuvoja" en kaipaa.
17. **22.1.2016 klo 19:28
Juho, vaakuna , voimallinen sana, ainakin jos sormet jää oven väliin.
18. tuffa Porist22.1.2016 klo 19:50
Von Kale
Mu miälestäni -KKA:n vastaus o iha OK!
19. Juho22.1.2016 klo 20:06
**, niinpä, mutta mistä se tulee?
20. **22.1.2016 klo 20:13
Juho, entisen nimen synonyymi -paljastinko liikaa- ettei tule sanomista.
21. pelaaja22.1.2016 klo 20:14
Juho,
no siitä vaakunasta eli vihjeestä, hyvä mies. Kurkkaa Nykäseen, jos olet itse liian kiltti :)
22. --22.1.2016 klo 20:36
Vaakunahan on Luopioisten vaakuna - hännästään luopuneena siis.
23. Juho22.1.2016 klo 20:49
Kylläpä kesti kauan, toki sen entisen kuntavaakunan löysin juuri itsekin, kiitos kaikille auttajille, sanahan sinänsä siihen paikkaan tuli vaakasanoista, etymologiahan siinä vain oli selvittämättä.
24. Virne22.1.2016 klo 23:00
Joo omasta päästä löytyi kaikki, edelleen lepäilen paikalla
25. Virkku23.1.2016 klo 09:52
Muutama aika hankala kohta tämänkertaisessa ristikossa, mm. vasen yläkulma. Harmaat ovat poikkeuksellisen helpot, yleensä jäävät viimeisiksi, nyt eivät. Ylävasemmalla ulvovasta sudesta sain kyllä aika kummallisen vastaussanan, huomasin tosin pienet viivat kuun yläpuolella. Kaipa se oikein on. Eihän se mitään uutta ole, että oikeatakin vastaussanaa joutuu ihmettelemään.
26. kalevi23.1.2016 klo 11:33
Kunpa vielä oivaltaisin nenästä valuvalle tipalle sopivan sanan voisin kehua ristkkoa oivalliseksi
27. --23.1.2016 klo 11:42
Kalevi -> Jees, ei pelkkä läpihuutojuttu, mutta melko tavallisenkin ratkojan selvitettävissä.
28. anna h23.1.2016 klo 11:54
Minustakin melko iisi tämä ristikko, mutta räkätippaa mietin minäkin vielä, ja koilliskulmalla on kyssäreitä, kun en keksi mitä on kaupoissa, ja mikä on kuvaGuyanan ja ÄMÄTin välissä, onkohan liikennemerkistä relevantti sana tässä
29. tp23.1.2016 klo 16:37
--, kiitos nenätippa vihjeestä vastauksessasi Kaleville klo 11:42. Minulla oli se oikein, mutta nyt sain sille vahvistuksen.
30. tp23.1.2016 klo 17:24
Minä olin ihan varma, että kuvassa on Ville Valo, mutta eipä ollutkaan!
31. --23.1.2016 klo 22:29
tp -> Ei kuvassa tosiaan taida olla Ville Valo, vaan on joku muu. Itse sommittelin tähän sellaisen lyhykäisen ratkaisun, johon tuli Euroopan nuorimman pääministerin sukunimi. En kuitenkaan ole tästä asiasta varma - olisiko muita ehdotuksia? Jos on, vihjaiskaa please.
32. fedor24.1.2016 klo 01:04
tp
Huomattavaa yhdennäköisyyttä
https://www.youtube.com/watch?v=GpVqWS-cUKc
<(^.^)> <(^.^)>
33. kalevi24.1.2016 klo 07:55
Enpä ihmettele miksen oivalla nenätippaa kun en mistään vihjeestäkään saa mitään apua (11:42)
34. tp24.1.2016 klo 09:05
--, jos Euroopan nuorin pääministeri on tuossa naapurimaassa, niin minulla on kyllä ihan eri ratkaisu. Kuvan henkilö on nuorena kuollut saarivaltion musiikkimies.
35. Maria24.1.2016 klo 10:18
tp, samoin täällä. Viides rivi ylhäältä ja kahdeksas vasemmalta: aivan outo henkilö, rekvisiitta voisi viitata nyrkkeilijään!
36. --24.1.2016 klo 10:25
Kiitokset vastauksista (fedor ja tp), täytyypä miettiä omaa ratkaisuani vielä uudelleen.
37. --24.1.2016 klo 10:30
Maria: Olet oikeassa (kahdeksas vasemmalta), vaikka oikeasta nyrkkeilijästä ei olekaan kysymys - henkilöhän tässä toki esittää nyrkkeilijää.
38. pekka24.1.2016 klo 11:08
Huonoin laatimus sitten 2000 jälkeen.
39. Von Kale24.1.2016 klo 11:58
Purnaan edelleen kolmea kohtaa.
1. Sortovälinettä ein Nykänen tunne.
2. -KKA:n vastaus ei tekoita mitään.
3. 1. sarake ja 2. rivi. Vastaus tulee vökisin ja en ymmärrä sitä. Siinä lienee koiran tai suden pää?
40. Von Kale24.1.2016 klo 12:00
Purnaan edelleen kolmea kohtaa.
1. Sortovälinettä ei Nykänen tunne.
2. -KKA:n vastaus ei tarkoita mitään.
3. 1. sarake ja 2. rivi. Vastaus tulee väkisin ja en ymmärrä sitä. Siinä lienee koiran tai suden pää?
41. Juho24.1.2016 klo 12:03
Von Kale, 3. Se vihjekuva ei taida täysin näkyäkään.
42. Potter24.1.2016 klo 12:05
No tuo "koiran tai suden pää" kyllä on ihan kunnon vihje.
43. tp24.1.2016 klo 12:06
Von Kale, 1. kohtaan en ota kantaa, 2. olen samaa mieltä, 3. kyseessä tunnettu kansainvälinen logo, josta puuttuu alku, ratkaisu ei ole erisnimi.
44. tp24.1.2016 klo 12:07
Ei ole koira eikä susi, eläin kuitenkin.
45. anna h24.1.2016 klo 12:11
Von Kale, 1. ja 2. -kohdan sanoja ei tosiaan Nykäsestä löydy, mutta koska suomi eläväisenä kielenä myös luo koko ajan uutta, niin ehkänämä voi hyväksyä. 3. kohtasi lienee firefox. Omasta ristikostani ei taas (kaan) kaikista kuvista selvää saa, mutta oletan näin
46. fedor24.1.2016 klo 12:28
Von Kale
Näin meillä, liekö tolkkua?
1) ei niin, mutta merkitys löytyy merten takaa
2) tarkoittaa, itäinen eläin ehken germaaniotus, kotiutunut myös pohjoiseen
3) elainmailman outo otus
47. tp24.1.2016 klo 12:45
Kiitos fedor, minulla oli 2. kohdassa virhe, ja kun sen korjasin, niin -KKA ratkaisu on ihan oikea sana.
48. -24.1.2016 klo 12:51
anna h, pitikös sanoa ihan suoraan?
49. fedor24.1.2016 klo 13:09
24.1.2016 klo 12:28, anteeksi kielivirhe 3):ssa: ei suinkaan viekas postimies, saati, että soittaisi kahdesti, vaan elainmaailmasta tuttu repo.
50. niisku24.1.2016 klo 13:22
Muuten valmis, yksi ruutu vailla kirjainta. Vasemmalla ylhäällä kuutamossa ulvova susi. Mitä ihmettä siihen tulee y.ääni?? Onko jotain pielessä?
51. -24.1.2016 klo 13:29
niisku, nyt kysyt liian helppoa.
52. niisku24.1.2016 klo 13:54
- , kysyinpä tosiaan liian helppoa. Löytyi kadoksissa kuutamolla oleva kirjain.
53. Tamara24.1.2016 klo 16:05
Lähellä yläreunaa keskellä olevasta liikennemerkistä tulee minulla verbi! Olenko oikeilla jäljillä?
54. ZEUS24.1.2016 klo 16:15
Tamara 24.1.2016 klo 16:05
Olet näin se on pakko ymmärtää.
55. Calvados24.1.2016 klo 16:21
Kyllähän tuo Aulis tekee yllättäviä ristikoita. Aloitin tänään sunnuntaina, mutta aina niinkuin ennenkin löytyy tietty alue,josta ainakaan minä en ymmärrä,mitä sieltä haetaan.
Keskellä on nuha poika,kartta ja iso h. Tuo iso h on ollut aiemminkin,mutta kun raksuta niin ei.
Ehkä Rampe voisi omalla tavallaan aukoa tuota mysteeriä.
56. Marjatta24.1.2016 klo 16:25
Tamara 24.1.2016 klo 16:05
Voisiko ajatella oman oikeuden hupenevan olemattomiin ja olevansa kokonaan ilman sitä?
57. Rampe24.1.2016 klo 16:48
Calvados,
iso h on tikkaiden yläpää ja nuhaan on tuplaviiva antanut hyvän vinkin 23.01 kello 11:42.
Pikkupoika ei ole mitenkään naama naurussa.
58. kalevi24.1.2016 klo 16:59
Rampe hei! Minkä ihmeen vinkin tuplaviiva on antanut?
59. tp24.1.2016 klo 17:06
Calvados, kelpaako muidenkin kuin Rampen apu? Nuhanenä on ihan läpihuutojuttu, kuten -- on todennut tässä ketjussa klo 11:42. Kartassa Suomi-neito loikoilee ja vaikka näyttää isolta H:lta niin voisi olla myös osa A-tikkaita. Auttoiko?
60. Ansa24.1.2016 klo 17:20
tp ja Calvados, minun ristikossani Suomi-neito ei laiskottele, vaan isottelee.
61. tp24.1.2016 klo 17:28
Ansa, olet oikeassa, jälleen löysin ristikostani virheen. Ilman tätä palstaa ne olisivat jääneet löytymättä.
62. Kalle24.1.2016 klo 20:51
Mikä mahtaa vihjeiden ÄMÄT ja GUYANAA välissä oleva kuva esittää?
63. Juho24.1.2016 klo 21:15
Kalle, kesäkalastajan uistinpakista löytynyt yksilö.
64. hermanni25.1.2016 klo 08:59
Ei kai vasemmassa reunassa oleva kuva mitään huopaa kuvaa, kun eivät vanhat silmäni meinaa saada siitä mitään selvää.
65. Virkku25.1.2016 klo 09:10
hermanni. Kyllä kysymäsi kuva esim. torkkupeittoa kuvaa. Sanan saatuani kuvakin näkyi paremmin. Näin usein käy.
66. Pike25.1.2016 klo 15:51
Calvados (24.1. klo 16.21) olet täysi tumpelo. Oletko jo ihan seniili, vai mistä tuollainen tomppelimainen kysymys voi johtua?
67. Pike25.1.2016 klo 15:53
- samat sanat hermannille - hanki suurennuslasi tai mene uusimaan rillisi! Ei pitäisi näkövammaisten yrittääkään ratkoa näitä Hesarin ristikoita.
68. marutzella25.1.2016 klo 17:07
mikä on liikennemerkin sana??
69. --25.1.2016 klo 19:20
marutzella: tämä jäi minullakin viimeiseksi vajaaksi. Eikä ole ihmekään, siinä kun tie siellä toinen täällä. Vaikea siis tietää.
70. ----25.1.2016 klo 19:37
-- ja maruzella
Yhtä vaikeaa ajaa tiettä.
71. Hups25.1.2016 klo 20:17
---- ym. Tiettäkin tuntuu kuvan suhteen ontuvalta. En tiedä onko lehdessäni tie-sanan jälkeen tahra vai joku muu merkki? Entä muilla? Se voisi olla jokin, mutta sekin kepuli ratkaisu.
72. **25.1.2016 klo 20:28
Hups, ettei vaan otsasta hikipisara pudonnut sanaa pohtiessasi :)
73. Hups25.1.2016 klo 21:05
** Ei nyt sentään. Asia on selvä, eikä näitä niin tosissaan muutenkaan oteta.
74. Jondalar25.1.2016 klo 21:23
Tää tiejuttu on ollut ennenkin Auliksen ristikossa. Siinä on vain mukavasti käytetty murteellista ilmaisua,
75. marutzella25.1.2016 klo 21:28
mä laitan tiettä...menee avon nimellä helsinkiin!
76. Vode25.1.2016 klo 21:59
Sama liikennemerkki jäi viimeiseksi mullakin. Pannaan sitten tiettä menemään jos muutkin niin päättelee. Vai onko viisaampia ehdotuksia?
77. jiiem25.1.2016 klo 22:34
Miten muka voi olla tiettä kun tie on?
78. Virkku26.1.2016 klo 11:26
Mokomakin liikennemerkki vihjeenä. En ole moiseen ennen törmännyt edes näissä Auliksen ristikoissa. Jondalar 25.1. klo 21:05 kylläkin sen muistaa. Jos vastaussanaksi tulee murresana, asia on selvä. Verbimuotoakin on ehdoteltu, mutta sehän ei ole murretta. Saahan taas nähdä, tämä on näitä juttuja.
79. Potter26.1.2016 klo 11:35
Ilmeisesti alunperin tuossa piti kai olla TIETYÖ, mutta on pakosti pitänyt vääntää muuksi. Vaikka sitten murresana tai joku muu, minun paperikorissani sillä ei ole väliä.
80. Jondalar26.1.2016 klo 12:23
Murteellisuudella tarkoitin ratkaisun kolmea viimeistä kirjainta. Sana tämä on korvattu sanalla tää. Tämä tie, tie tämä. Tällaiseksi sanaleikiksi olen tämän ymmärtänyt.
81. joskus26.1.2016 klo 12:49
Jolandar: noin minäkin sen ratkaisin jo silloin, kun tämä oli aikaisemmin ristikossa.
82. Potter26.1.2016 klo 12:54
Noin minäkin olen sen laittanut, mutta se murteellinenkin käy, ja joku myös on tarjonnut ttä-päätettä.
Mikään noista ei kyllä ole hääppönen ratkaisu.
83. tain26.1.2016 klo 13:04
En ole huomannut, että kukaan vielä olisi kysynyt vasemman pääkuvan alla olevasta piirroksesta. HENKISTÄ vasemmalla puolella. Joku kartta varmaan?
84. Aksu26.1.2016 klo 13:08
tain,
karttapa hyvinkin.
85. --26.1.2016 klo 13:34
tain: sanoisinpa, että ainakin Ääninen, Laatokka, Suomenlahden pohjukka ja valtakunnanraja erottuvat hyvin.
86. Seitenvitonen26.1.2016 klo 14:41
Eipä tarvinnut kuin vikaista karttaa. Aksulle ja myös minulle tutut vedet kannaksineen Ratkaisusana ei auennut niin helposti.
87. tain26.1.2016 klo 17:05
Suomenlahden pohjukka, Laatokka, Ääninen, valtakunnan raja. Jotain Suomen puolella mutta mitä ? En löydä karttaa, josta selviäisi. Vaakasanoissani kai vikaa, koska mitään järkevää ei niistäkään muodostu.
88. tp26.1.2016 klo 17:15
tain, ei haeta mitään kartassa olevaa paikkaa. Enempää en halua vihjata, koska ratkaisu on niin ilmeinen.
89. *26.1.2016 klo 17:34
tp, hienoa, että et kertonut enempää. Tuo kyllä riittää.
90. larissa26.1.2016 klo 18:00
tuo y-ääni ei vaan selviä, tuliketustako sen pitäisi muodostua?
91. tain26.1.2016 klo 18:04
Ehkäpä minäkin sen ennemmin tai myöhemmin keksi. Ja ellen keksi niin ei silläkään ole niin väliä. Kiitos.
92. *26.1.2016 klo 18:24
larissa ja tain, tuon keksiminen ei kyllä vaadi kovin suurta ahaa-elämystä.
93. larissa26.1.2016 klo 18:41
Keksitty on. Tainille: sanonko vai en. Kuu kuvan taustalla kertoo jotain.
94. Hn26.1.2016 klo 18:43
y-äänessä on yksi piilokirjain, kokeile siihen suomen kielen kaikki 29 aakkosta, kun aloitat aasta, ei kovin pitkälle tarvitse mennä kun tärppää
95. Virkku27.1.2016 klo 08:50
y-äänessä täytyy kyllä aakkosissa aika pitkälle mennä ennenkuin oikea kirjain tärppää.
96. joskus27.1.2016 klo 12:42
Hn parodioi, minusta hienosti.
97. Hn27.1.2016 klo 14:09
joskus, juuri näin.
98. mummu 80v.27.1.2016 klo 16:07
Tohtisko pyytää apua vihjeeseen Suomen kartta alavasemmalla
säälittävä vihjeen oikealla puolella. Tästä on aiemmin joku vinkki
se vaan ei uppoa.
99. Marjatta27.1.2016 klo 16:21
mummu 80v.
kartassa "on yksi piilokirjain, kokeile siihen suomen kielen kaikki 29 aakkosta, kun aloitat aasta, ei kovin pitkälle tarvitse mennä kun tärppää"
100. jykä27.1.2016 klo 18:07
Ristikko helpohko ja valmis. Kysyn Marjatalta ja muilta mikä on se 29s aakkonen kun mulla niitä on vain 28.
101. Marjatta27.1.2016 klo 18:34
Häh
Suomen kielen aakkosiin kuuluu 29 kirjainta: a, b, c, d, e, f, g, h, i, j, k, l, m, n, o, p, q, r, s, t, u, v, w, x, y, z, å, ä ja ö. Vierasperäisissä sanoissa voivat esiintyä myös š (hattu-s) ja ž (hattu-z).
102. joskus27.1.2016 klo 18:35
Tuo Å ei kai ole suomen KIELEN kirjain?
103. Marjatta27.1.2016 klo 18:46
_http://www.kysy.fi/kysymys/miksi-suomen-aakkosiss a-ruotsalainen-o-kirjain
104. Hups27.1.2016 klo 19:18
Eiköhän tullut selväksi alkuperäinen asia. Toki keskustelkaa vain. Mielenkiinnolla luen.
105. pelaaja27.1.2016 klo 19:27
Millähän aikakaudella nimimerkeille jykä ja joskus on koulussa päntätty päähän vain 28 suomen kielen aakkosta..

mummu 80v.
Siellä se on.
106. tp27.1.2016 klo 19:31
Näin Wikipediassa: "Kirjaimia C, Q, W, X, Z, Ž ja Å tavataan (suomen kielessä) sitaattilainoissa eli mukautumattomissa lainasanoissa sekä erisnimissä."
107. pelaaja27.1.2016 klo 19:38
Eiku pyhitään tuo mummolle klo 19.27 antamani vinkki pois - katsoin väärää karttakuvaa. Ansan vinkkiä mummon kannattaa seurata.

Aakkosiako meillä siis vain 22? Älkää viittikö.
108. Pike28.1.2016 klo 08:19
Kuulkaas nyt ukot ja akat, meillä suomen kielessä, siis suomalaisissa sanoissa, on ÄÄNTEITÄ seuraavasti: 13 konsonanttia ja 8 vokaalia eli yhteensä 21. Kirjaimia eli aakkosia on toki enemmän, mutta niistä osaa käytetään vain lainasanoissa, kuten tp tuolla edellä kirjoittaa. Älkää sekoittako ÄÄNTEITÄ ja KIRJAIMIA.
109. Pike28.1.2016 klo 08:25
Lisään vielä, että d ja g kuuluvat suomen kielen konsonantteihin, esim. saidat sangat. Konsonantit ovat siis d, g, h, j, k, l, m, n, p, r, s, t, v.
110. Jukkis28.1.2016 klo 08:57
Minä opin aikoinaan koulussa tällaisen konsonanttilitanian, jota luokka yhteen ääneen lausui:

dee hoo jii koo äl äm än, pee är äs tee vee ja äng
111. Höh28.1.2016 klo 09:37
Mikäs vanhojen äidinkielenopettajien lukupiiri tästä onkaan tullut ?
112. jykä28.1.2016 klo 17:43
Kysyin koska en tiennyt ja sain vastauksen.
113. pelaaja28.1.2016 klo 18:10
Sanoisitko jykä, mikä se sinun puuttuva aakkosesi oli - Å tai W tms?
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn. Aakkosistahan tää juttu lähti ja kai niitä vielä edelleen on se 29 kpl riippumatta siitä, millaisissa sanoissa niitä käytetään. Kaikenkaikkiaan oli mukavaa palauttaa mieleen kutakuinkin unohtuneita asioita (+ ree) eli hyvä, Pike!
114. jykä28.1.2016 klo 19:41
Tuplavee ei kuulunut aakkosiini kun ne koulussa opin. Wales kuulostaa nyt jo ihan tutulta
115. pelaaja28.1.2016 klo 20:08
Kiitos vastauksesta, jykä. Olisin voittanut euron, jos olisin lyönyt vetoa w-kirjaimesta mutta rahanmenoa ei voi estää. Kouluvuosilta sata vuotta sitten äng-äänne oli se kaikkein ihmeteltävin. Ei kirjain vaan äänne.
Terveiset höhille: ei tästä mitään ole tullut. Ristikothan liittyvät edelleen kielenkäyttöön, sano minun sanoneen.
116. spa28.1.2016 klo 21:19
Jukkiksen konsonanttilitania oikein, Piken listan g ei kuulu joukkoon, vaan sangat-sanassa on äng-äänne.
117. Keltanokka29.1.2016 klo 17:31
Aika ylhäällä, melko vasemmalla oleva nyrkkeilijän kuva viitannee "Syltyn" roolihahmoon ja laakiinsa. En saa ceen kohdalla risteävään sanaan (klubin ulko-ovi?) mitään tolkkua. Kun vielä koo-kirjaimesta vaakaan lähtevä teräväkärkinen esine on hukassa, on ristikkoon harmillisesti jäänyt neljä tyhjää.

Ja onhan siellä vielä se nyrkkeilijästä oikealle ja yksi ruutu alas, Cheekin vieressä, kalastusvälineen(?)kuva. Piilokirjain puuttuu, enkä keksi ratkaisuksi muuta kuin että väline-mikä-lie ei olisi missään kiinni! En usko, että se on oikein.

Kiitos apuloista!
118. tp29.1.2016 klo 17:39
Keltanokka, ei ole Syltyn roolihahmo.
119. Aksu29.1.2016 klo 17:48
Keltanokka,
luettelet ihan vääriä kirjaimia.
120. Keltanokka29.1.2016 klo 18:13
No johan pomppas (ja helpotti hiukan). Kiitos!
Kun Rocky lähti ja maito muuttui miedoksi, löytyi teräväkärkinen ja ehkä pojan etunimikin. Onhan kyseessä kuitenkin nyrkkeilijä, koska laaki sopii edelleen? Vai onko kysessä näyttelijä, kuten 24.1. klo 10:30 annettiin ymmärtää..
121. tp29.1.2016 klo 19:40
Keltanokka, Olet omassa kommentissasi kertonut ratkaisun klo 17:31 ja minäkin sinua autoin klo17:39.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *