KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUNAINEN PELIKAANI 1/2016

8677. Punainen Pelikaani 1/2016

Eki15.12.2015 klo 11:20
Ilokseni tämä lehti tuli ainakin meille jo tänään. Tilaajat voivat siis odottaa ihan pian ja lehtipisteissä on keskiviikkona. Tästä lehdestä tuli valitettavasti infoa liian aikaisesta ilmestymispäivästä, mikä on aiheuttanut huolta tilaajien parissa.

Myös Passeli ilmestyy samaan aikaan, se ei tosin tullut meille vielä.

Otetaanpa pitkästä aikaa sellainen kisa, että kaksi nopeinta toimitukseen viestin lähettänyttä saa nämä lehdet näytenumeroina. Jos itse tilaat molemmat, voit lähettää sellaisen ystävän nimen (ja osoitteen), joka tästä ilahtuisi.

Toimituksen osoite näkyy sivun yläreunassa.
2. Eki15.12.2015 klo 12:07
Kiitos kaikille, saajat löytyivät.
3. Eerikki15.12.2015 klo 12:23
Posti toi juuri PuPe:n ja Passelin - vielä kun saan Sanaseppojen ristikot ja Talvi-kirpun on joulutunnelmani täydellinen!
4. Eki15.12.2015 klo 12:32
Kappas, sait Passelinkin. Onhan tuo aika kova nelikko juuri joulun alla saatavaksi. Kuulin huhuja, että Sanaseppo saattaisi ehtiä perille jo tällä viikolla.
5. lp15.12.2015 klo 16:08
PuPe ja Passeli ilahduttivat päiväni, posti toi molemmat
6. Lars17.12.2015 klo 17:00
Kiitos, oli nopea posti....
7. Pauli Katainen17.12.2015 klo 17:03
Täällä itärajan tuntumassa posti tunnetusti Venäjän vallan alla toimii hitaasti, eikä Kataisen numerot ole vielä saapuneet. Noh, niitä voi sitten kinkusta rasvaisin sormin Tapanin päivänä tuhria, oi tätä Joulun aikaa <3
8. Henry20.12.2015 klo 00:29
Tietoni mukaan Talvikirppu ehti tilaajille viimeistään perjantaina. Varmaan Posti parhaansa tekee, mutta on toiminta ollut ennen luotettavampaa.
9. nimetön20.12.2015 klo 19:24
Ensimmäinen kohtaaminen os-itt-el-uri-sti-kko:n kanssa.
En pitänyt, enkä halua jatkossa tälläistä hmm... ristikkoa täyttää. Joku voi tykätä, joten suotakoon se heille, mutta kuitenkin...
10. Päättäriratkoja21.12.2015 klo 13:41
Minun mielestäni ositteluristikko oli mukava poikkeus, jonka parissa joutui aivoja vaivaamaan eri tavalla kuin normaalisti. Kyllä yksi tällainenkin tehtävä lehteä kohden minusta sopii mukaan.
11. Kaapo21.12.2015 klo 15:59
Minäkin tykkään ositteluristikoista.
12. Kaapo25.12.2015 klo 11:42
Jari Keräsen ristikossa s. 27 on vihje HÄN OPETTAA ELÄIMIÄ?.

Onko joku keksinyt siihen vihjeeseen sopivan ratkaisusanan?
13. Kaapo vielä25.12.2015 klo 11:57
Tai no joo. Menköön. Ei kovin onnistunut vihjaisutapa.

Ymmärrän kuitenkin, että laatijat hakevat uusia kikkoja.
14. nykkis26.12.2015 klo 12:34
Kaapo (ja muutkin)
Tämän tyyppiset vihjeet lisääntyvät näköjään vauhdilla.
Ristikot näyttävät muuttuvan yhä enemmän kirjainkikkailuja sisältäviksi.
Ja valitettavasti myös googlettamista tarvitaan yhä enemmän, ainakin, jos haluaa varmistua ratkaisuista.
15. Tuomas L.26.12.2015 klo 23:45
Joonas Anttilan pahis sivulta 29 ei ole vielä kokonaan täynnä. Muille tehtävän parissa pähkäileville tiedoksi, että ristikon keskivaiheilla vihjeestä RATKAISUA ODOTAVA puuttuva t-kirjain on painovirhe eikä kirjainkikkailua.
16. Pete28.12.2015 klo 13:47
Viitamäestä s.28 puuttuu yksi kirjain, kaikki risteävä tuntuisi olevan oikein. Ei kai siinä ole mitään virhettä?

Tykkään kyllä aina Antin ristikoista, hyvä tämäkin, kai se virhekin löytyy lopulta omasta ratkaisusta, kun ei virhepalvelussa ollut mitään.
17. Pete29.12.2015 klo 11:26
Sieltä omistahan se yhden kirjaimen virhe löytyi. Mahdottomalta näyttänyt kohta oli ihan looginen ja hyvä.
18. mummo29.12.2015 klo 17:56
Minullakin on yhden kirjaimen ongelma Luukkalan sivulla 25. 'Valvovilla' ja sen kanssa risteävä 'näistä höpöttää'. Ei liene virhettä...paitsi mun päässä.
19. Eki1.1.2016 klo 22:55
Tuomaksen mainitsema kirjaimen virhe merkitty virhepalveluun. Onkin ollut hiljaista virherintamalla pitkään.
20. -3.1.2016 klo 17:34
sivu 4, pääkuvan alla on vihje "Youtubesta tähdeksi": vastaussanan kirjoitusasu virheellinen

sivu 8, sanakehikko, 1. kehän neljäs vihje: vihjeissä olevien pisteiden lukumäärä on tavallisesti sama kuin puuttuvien kirjaimien lukumäärä.

sivu 17, vihje 23 pystysuoraan: positiisena -> positiivisena

s. 29, vasemmassa laidassa vihje, jossa puhekuplassa "SM EM MM". Kuplan sisällön olisi varmaan pitänyt olla hieman erilainen?

s. 30, toiseksi alimmaisen päävihjeen toisen sanan alla olevassa ruudussa on vihje Laatikoihin ja sen alla vihje, jossa viimeinen kirjain ruksittu yli. Tuo ruksittu kirjain näyttää olevan väärin.
21. --3.1.2016 klo 17:44
Saako arvata, -, sivulla 4 on viisi kirjainta ja sinusta pitäisi olla neljä?
22. mummo3.1.2016 klo 18:42
Taitaapi olla niin, että sekä viisi- että neljä-kirjaimisena tarkoittaa samaa henkilöä.
23. Tuomas L.3.1.2016 klo 22:02
Pienoinen, ratkontaa haittaamaton virhe on myös Hakosella sivulla 26: vihjeessä
VA----
TOMIA
pitäisi rivijaon takia olla vielä yksi viiva. Viivojen määrää on kylläkin vaikea nopeasti silmäten edes erottaa.
24. krisse4.1.2016 klo 21:10
Olen oppinut pitämään Anttilan ristikoista, toivottavasti joskus saadaan aukeamaristikko häneltä, se 3-tähtinen:)
25. Tuomas L.6.1.2016 klo 18:55
Nyt on tämä lehti ratkottu, paitsi Tapio L:n tehtävässä on muutama tyhjä ruutu, kuten tavallisestikin. Se on minulle yleensä vaikein. Myös Joonas Anttilan vasen alakulma pani pitkään hanttiin, vaikka ASUNTOASEMA! oli ensimmäisiä ristikkoon kirjoittamiani sanoja.

Yksi pieni virhe löytyi vielä Auri Saaren sivun 15 ristikosta; pääkuvasta alas lähtevässä neljän sanan kokonaisuudessa myös toisen ja kolmannen sanan välissä pitäisi olla "eli". Tuskinpa tuokaan kenenkään ratkomista suuremmin haittaa.
26. Tulokas19.1.2016 klo 14:09
Hitaasti edistyy PuPe. Viitamäen ristikko tuottaa todella paljon päänvaivaa. Lähteenmäen tavuristikko myös vielä pahasti kesken. Muut ratkesivat. En aio vielä luovuttaa!
27. krisse20.1.2016 klo 10:13
Viitamäki oli todella tämän numeron pahis minun mielestä. Lähteenmäestä on auki enää 'kauhtana' ja se kuvavihje, joka antaisi eka tavun... Taitaa olla taas jotain murresanoja, joita ei osaa edes guuglata.
28. Tulokas20.1.2016 klo 13:30
Nyt ratkesi Viitamäen ristikko! Lähteenmäessä riittää vielä paljon pureskeltavaa. Mutta onpahan tekemistä, kun pakkanen paukkuu niin (-32), ettei ulkoilu innosta...
29. Tulokas21.1.2016 klo 13:28
Luulen, että Lähteenmäen "kauhtana" ympäristöineen ratkesi, mutta pääkuvan alapuolinen kulma jumittaa vielä...
30. Tuppura22.1.2016 klo 12:10
Onko sivulla 20 käärmeessä oleva A vikapaikassa
31. Jukkia22.1.2016 klo 12:31
Oikeassa paikassa on.
32. krisse30.1.2016 klo 13:43
Passeli 1/16 menossa vasta kuudennella sivulla ja jo kaksi kohtaa/vihjettä on auttanut Punaisen (1/16) aukkoihin, veikeetä.
33. nimetön31.1.2016 klo 19:53
Mulla on sellainen olo, että tämä, koko lehti, on vaikeampi kuin edellinen PuPe.
Vaihtoehtoisesti tietysti voi olla niinkin, että edellistä lehteä ratkoessa paloi aivot loppuun.
34. Juha N29.2.2016 klo 00:45
Viimeinen palautuspäivä oli ja meni, joten muutama huomio tästä lehdestä.

Teemu Pallosen sanakehikosta (s. 8) puuttuivat vokaalit A, O ja U. Voisin kuvitella laadintaurakassa olleen tavallista enemmän haastetta, mutta ratkojalle oli kyllä messevää todistaa tällaista etuvokaalien paraatia.

Hannu Salokankaan (s.21) pääkuvakeksintö Camus'n Sivullisesta oli hieno, ja hänen vihjeistään nostaisin esille pari eksytteiden eksytettä: KIERTOILMAISU > ETOA ja PIKKUHALLEJA > KUUTIT. Myös Heikki Luukkalan (s. 25) LIIKKUVIN LANTEIN > PAJATSOT oli vihjenä täysosuma.

Ilmo Juhani Liljeroosin (s. 24) päätös tentata muusikkonimien sijasta heidän edustamiaan genrejä oli oikeaan osunut. Vaikka en mitään näistä genreistä harrasta ja vaikka taustaosviitaksi annetut muusikkonimet olivat itselleni paria harvaa tapausta lukuunottamatta uppo-outoja, oli metkaa, kuinka sopivalla puolivillaisella mututyypisellä kielituntemuksella tämäkin ristikko ratkesi googleen turvautumatta. Vihoviimeinen arvaus oli löytää erääseen teemasanojen risteyskohtaan "ei harmainta aavistusta" -luokan sanat ZY_ECO ja _EL_ABLUES. Onko jälkimmäinen, jonka 4. on piilokirjain, DELTABLUES, BELLABLUES vai peräti HELLABLUES? Intuitio sanoi lopulta DELTABLUES, ja ristikko oli oikein arvaten ratkottu. Noilla lahjaksi annetuilla muusikkonimillä saattoi jälkeenpäin youtube-hakujen kautta laajentaa yleissivistystään ihan mielenkiintoisin maistiaisin.

Tapio Lähteenmäen (s. 32) tavuristkoissa minua viehättää montakin asiaa. Tapio selvästi pyrkii mahdollisimman vähäiseen määrään piilotavuja; tälläkin kertaa niitä oli vain kolme. Kulmissa on ylimääräistä avaruutta, kuten nytkin yläoikealla 3x4 tavun aukio. Sanastosta saattaa paljastua jotain harvoin nähtyä mukavaa, kuten tässä EETVARTTI. Joskus harvoin kuitenkin saa aiheen harmitella joitakin kummallisia sanavalintoja, jotka ovat useille, ellei useimmille, tyystin tuntamattomia. Kuten tässä keskenään risteävät KYNTE ja VAATE. Miksi KYNTE ??! Kuinka moni tätä juuri lukevista tuon sanan ennestään tunsi? Kun laatija yksinkertaisesti oli voinut valita tähän risteyskohtaan vaikka sanat KYNSI ja VAASI.
35. iso S29.2.2016 klo 10:00
Juuri lukevana ilmoittaudun. Kynte on joskus tullut vastaan ja tarttunut passiivimuistiin. Koska useimmat meistä eivät ole ikkuna-alan ammattilaisia, kritiikki on kuitenkin oikeutettu.

Halusiko Lähteenmäki valistaa meitä tietämättömiä? Pitäisikö tunnettuuden lisäämiseksi tehdä hienoinen muutos Valalaulun sanoitukseen: "Huullos pyhä..."
36. Jukkis29.2.2016 klo 10:48
Tässä lehdessä en ymmärrä näitä:

Salokangas, s. 13, aika keskellä: APETTA -> MISS
Vihjeessä tosin saattaa olla aukko: A PETTA

Hakonen, s. 26, vasemmalla keskellä vihjeenä kuva, joka näyttää kananmunalta, johon on maalattu fraktaali -> ALKU
(Tai no, vissiin se on sotkan muna, josta on kehkeytymässä maailmankaikkeus?)

Anttila, s. 29, ylhäällä keskellä KÄÄNNETTYKIN -> HAUIS.
Viittaako tämä johonkin sanontaan tms, vai mikä on logiikka?

Sama ristikko oikella keskehköllä AHJO -> AALTO.
37. Tuomas L.29.2.2016 klo 11:01
Apetta = ilman appea, miss = neiti

Hauiskääntö on voimailulaji.

Aalto-yliopisto on opinahjo.

Fraktaalimunansa Hakonen osannee selvittää parhaiten itse.
38. Jukkis29.2.2016 klo 11:04
Se on se tunne kun tuntee olonsa tyhmemmäksi, vaikka oikeasti on tullut viisaammaksi.
39. Jukkis29.2.2016 klo 11:16
Fraktaalimuna:http://aijaa.com/mVsqkO
40. iso S29.2.2016 klo 15:37
Alkuperäinen kuva löytyy selkeämpänä sivulta
_http://www.zazzle.co.uk/faberge+cards
melkein lopusta.

Kyseessä on Fabergén munaa kuvaava kortti, jota on turha yrittää tilata. Tuote on loppuunmyyty tai muuten vain poistunut valikoimista. Hinta olisi ollut €3.65 jos se kiinnostaa. Alkuperäiset Fabergén munat taitavat olla hiukan kalliimpia. Osa kuvista on sellaisia joissa muna halkeaa tai jonkinlainen luukku aukeaa ja esiin työntyy tipu.

Idea on luultavasti kopioitu Hesarista, jossa säröilevän munan ratkaisu on yleensä alku. Tässä noita fraktaaleja on vaikea hahmottaa säröiksi. Ennemminkin mieleen tulee se vitsi jossa mustasukkainen kukko luulee maalattua pääsiäismunaa riikinkukon aikaansaannokseksi.

Mahdollisille ihmettelijöille tunnustettakoon että mistäpä minä mitään tietäisin. Kuva löytyi vaivatta kun lähetin Jukkiksen version Googlen kuvahaun mutusteltavaksi.
41. imx1.3.2016 klo 13:40
Minua jäi tästä lehdestä ihmetyttämään vain s. 25 Luukkalan ristikon KOKIN -> ALUS. En keksi muuta yhteyttä kuin että molempien loppuun voi lisätä sanan asu.
42. Marco Poloinen1.3.2016 klo 13:59
Kokeile yhteyttä 'kokka'-sanaa pyörittelemällä!
43. imx4.3.2016 klo 14:23
Nyt joudut Marco poikapoloiselle ihan rautalangasta vääntämään, taivuteltu on vaan ei avaudu. Onko yhdessä aluksessa montakin kokkaa...vai katamaraaniako ajatellaan?
44. Matias-Myyrä4.3.2016 klo 16:21
Jos ihminen menee ulos paljain päin, se ei tarkoita, että hänellä olisi myös alapää paljaana. Siis, jos laiva on varustettu kokin, siinä ei tarvitse olla useampaa kuin yhtä kokkaa.
45. Henry4.3.2016 klo 17:18
Laivassa on kyllä etukokka ja takakokka (Nykänen).
46. Marco Poloinen4.3.2016 klo 17:59
Kielonen nuoremmuuttaan on yksiselitteisesti yhden (etu)kokan kannalla. Perä on perä niin laivassa kuin veneessäkin. Etukokka saattaa olla käytössä jollain murrealueella, itse en ole kuullut käytettävän.
47. Marco Poloinen4.3.2016 klo 18:04
Niin, piti siis tietysti sanomani että takakokka saattaa olla jne. Etuliitettähän noissa ei tarvita. Ei peräkään tarvitse taka-liitettä.
48. imx5.3.2016 klo 09:21
Vai niin...on minullakin nenä yleensä siihen suuntaan mihin olen menossa, mutta vaikka takapakkia ottaisinkin niin en silti koskaan ole nenin tietääkseni ollut...nykäskelkää ja kielosoilkaa kuinka vaan. ;)
49. kivi19.4.2016 klo 16:57
Hei.
Voisiko joku vielä selittää tuon Keräsen sivulla 27 olevan vihjeen:hän opettaa eläimiä?. En tajua.
50. Jaska19.4.2016 klo 17:19
Mikä ratkaisusana?
51. kivi19.4.2016 klo 17:52
Ahtaa
52. Jukkis19.4.2016 klo 17:53
HÄN (L)OPETTAA ELÄIMIÄ -> (L)AHTAA.
53. kivi19.4.2016 klo 18:05
Kiitoksia. Täytyy yrittää treenata aivot taipuisammiksi.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *