KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 46/2021

9927. SK 46/2021

Elva18.11.2021 klo 23:20
Hieno kakstähtinen Vuokila/Kärkkäinen. Sen selvittäminen ei ollut aivan yksinkertaista, mutta onnistui lopulta.

Jari Keräsen piilis oli minulle mahdottoman vaikea. Yleensä en sorru vääriin ratkaisuihin, mutta tästä löysin kolme mielestäni hyvää vaihtoehtoa eri vihjeille, ja niin olikin soppa valmis. Suurella vaivalla pääsin kuiville pinteestä. Mutta minusta on mainiota että joskus joutuu piiliksessäkin tosi töihin.
2. Jiikoo18.11.2021 klo 23:45
Kummassakin hankaluuksia. Piiliksen sanan v20 lopusta puuttuu kaksi piilokirjainta. Ristikossa on ylhäällä keskiosassa vajausta neljänkin kirjaimen verran. Kaikki numeroidut avainkirjaimet kuitenkin vaikuttavat varmoilta molemmissa. Harjoitukset jatkuvat.
3. Jiikoo19.11.2021 klo 10:37
Yleensä aamu on iltaa viisaampi, niin nytkin. Piiliksen v20 olikin ihan peruskauraa, kunhan tajusin muuttaa vähän ratkaisusanani alkuosaakin. Ristikossa vasta useamman sanan remontti johti tulokseen. Kummassakaan tehtävässä ei tarvinnut kajota numeroituihin avainkirjaimiin, eilen jo saavutetut pitivät pintansa.

Pisteitä ropisee laatijoille, ette päästäneet minua vähällä!
4. Tuikku19.11.2021 klo 12:18
Ihmeekseni ja ilokseni SK on nyt parina kolmena viikkona tullutkin jo torstaisin, joten piilosanan ratkontaan olen päässyt uppoutumaan heti torstaina. Tämän viikon ristikon jätän kyllä myöhemmäksi, nyt on nautittava viimeisistä upeista aurinkoisista päivistä tässä rännän ja vesisateen välissä. Piilis SK/46 ei todellakaan ollut ihan mikään läpikirjoitettava juttu. Eniten pähkäilin vs4 kohdalla. Vs20 on mielestäni niitä peruspiilosanajuttuja. Kiitokset laatijoille Keränen ja Vuokila.
5. Anna-Liisa19.11.2021 klo 12:30
Olipa kivaa aivojumppaa! Ensin tuntui tosi vaikealta, mutta lähtihän se siitä. Kesti kuitenkin yön yli.
6. Clas19.11.2021 klo 12:52
Piilis oli ns. läpikirjoitettava 20 min. Eli jotain vihjettä sai miettiä, ehkä se oli 1 vs. loppuosa.
7. Tuikku19.11.2021 klo 13:38
Mielenkiintoista todeta, miten eri tavoilla koemme piilisvihjeet. Vs1 oli minulle ihan helppo "nakki" nimenomaan loppuosan suhteen. Koko ratkaisusanakin oli selvä, mutta vihjeen ensimmäinen sana vei minut vähän miettimään. Vs 19 vihje on hauska, samoin vs9.
8. Hese19.11.2021 klo 18:42
Kuvaan liittyvässä lauseessa on kielioppivirhe, vaikeutti hieman.
9. Ylläpito19.11.2021 klo 18:49
Hmmm... ehkä ymmärrämme, mitä tarkoitat, mutta mielestämme tuo on aivan oikein.
10. Pike19.11.2021 klo 20:02
Todellakin aivan oikein. Mitä tuo Hese horisee?
11. Jiikoo19.11.2021 klo 20:58
Ei kai Hese sinänsä väärässäkään liene. Minulle kelpaa tässä mainiosti kompijumpi kirjain, olipa sitten singularistinen tai pluralistinen. Kuten olen maininnutkin, en ole lingvisti enkä Lindqvisti, korkeintaan silloin tällöin Mulkvisti :•)
12. Clas19.11.2021 klo 21:11
Oikein se on.
13. Siru19.11.2021 klo 21:57
Molempi parempi. ”Merkitysero on vähäinen. Monikko korostaa enemmän kutakin asiaa tai oliota erikseen, yksikkö kaikkia yhdessä.” (Kielitoimiston ohjepankki)
14. Ylläpito19.11.2021 klo 22:21
Ja näinkin tyylikkäästi käytiin keskustelua niin ettei turhaan paljastettu ristikon sisältöä, jokainen saa ratkoa ja keksiä oveluudet itse.
15. TKu20.11.2021 klo 09:35
Piilis oli minusta helppo, kun sain ensi käännettyä aivot viime viikon Vuokila-asennosta taas Keränen-moodiin. Herrojen tyyli on kovin erilainen, mikä on varmaan hyvä juttu, vaikka se aiheuttaakin hetken natinaa ajatuksenjuoksussa. Ps6 ja ps7 jäivät viimeiseksi, koska vs1:n loppu oli pitkään epävarma. Vihje sille ei ollut ihan tavanomainen.
Ristikko on edelleen pikkuisen kesken oikeasta yläkulmasta. Olen työstänyt sitä pikku hiljaa, kun ei yhdellä istumalla irtoa kuin muutama sana. Kaikki numeroruudut on kyllä jo selvitetty.
Luin tuosta edeltä keskustelua kielioppiongelmasta ja piti kyllä oikein miettiä, miten niin muka virheellinen. Tajusin sentään sitten, mistä oli kyse, kiitos oivaltavien kommenttien.
16. PM20.11.2021 klo 20:44
SK:n löysin vasta tänä aamuna postilaatikosta, jakeluajankohta näyttää vaihtelevan eri viikoilla. Niinpä ratkomista pääsin harrastamaan vasta tänään muiden "lapsen oikeuksien päivän" aktiviteettien ohessa.
Piilis oli mielenkiintoisella tavalla sopivan vaativa. Kaikki vastaussanat toki löysin, viimeisenä vs14, jonka yhteys vihjeestä hieman jäi jopa mietityttämään. Paras vihje ja siitä johtuva vastaussanapari oli ilman muuta ps 6, vastaussanan ollessa perin nykyaikainenkin.
Ristikko oli kaikkea muuta kuin liian helppo ihan hienosti toteutetuin sanoin ja vihjein. Siinä sain miettiä oikeastaan koko ratkomisen ajan. Vaativin alue minulle oli alaosa, jossa tietovihjetyyppinen ´taannoinen vaatettaja´ ei ollut tiedossani, ei myöskään Turun osa. Minulla oli myös väärä loppuosa pääkuvasta pystysanassa pitkään, se tuntui mielestäni sopivan paremmin vihjeeseen. Hieman olen myös eri mieltä vihjeenä mainitusta ´vankkarakenteisuudesta´, nuoruusvuosien kokemuksesta! Voi olla toki, että niitä on ollut useanlaisia.
17. Heppu20.11.2021 klo 20:50
Samaa mieltä PM vankkarakenteisesta. Oli hyvä ristikko mutta karkasi monin kohdin kaksitähtistä vaikeammaksi. Muutama selkeä fakta piti kuuklata.
18. Tuikku20.11.2021 klo 20:54
Pitää palata ihan tämän ketjun alkupäähän, jossa kirjoittelin (Tuikku4) että piilosanassa vs4 tuotti miettimistä. Nyt vasta huomaan näppäilyvirheeni: tarkoitin tietenkin vs14. Anteeksi.
19. Clas21.11.2021 klo 08:07
Ristikon vankkarakenteinen tosiaan on vankkarakenteinen, verrattuna nykyisiin virityksiin.
Piilosanan vs14 vihje on täysin johdonmukainen vastaussanaan ja siinä tarvittava määrä vihjeitä.
20. Jukkis21.11.2021 klo 09:58
"Vankkarakentenen" lukee siinä vihjeessä. Painovirhe lienee.
21. TKu21.11.2021 klo 10:27
Vankkarakentenen mietitytti minuakin, mutten keksinyt, mikä juoni siinä voisi piillä, kun ratkaisusana muodostui kuitenkin nätisti.
Sain vihdoin ristikon valmiiksi. Viimeinen oivallus vokaalikauppiaasta tuli juuri äsken, ja sitä myöten yläkulma asettui viimein kohdalleen. Jes! Minusta ristikko oli kaksitähtiseksi varsin vaikea.
22. Aloittelija21.11.2021 klo 13:47
Muuten ratkesi kohtalaisen nopeasti, mutta ylärivin eläimestä tulevaan sanaan en saa tolkkua enkä siis myöskään mittarista-vihjeeseen tulevaan sanaan. Liekö ympäröivät sitten pielessä, vai mikä tässä kanittaa…. Pikkuvihje olisi tarpeen…
23. Aloittelija21.11.2021 klo 13:58
Juu hoksasin kuitenkin saman tien itse kun olin ensin nöyränä kysellyt (ks. edellinen viesti). Tämä palsta auttaa siis tälläkin lailla.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *