KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUNAINEN PELIKAANI 6/2017

9423. Punainen Pelikaani 6/2017

Eki16.10.2017 klo 10:47
Moni tilaaja saa lehden jo tänään, vaikka ilmestymispäivä on keskiviikko. Lehtipisteissä se lienee huomenna tai luultavimmin keskiviikkona.

Virhepalvelu joutuu heti käyttöön. Tässä lehdessä on yksi uusintaristikko edellisestä numerosta. Tarkka yritin olla, mutta niin vaan kokoamisessa mokasin. Julkaisemme sen korvaukseksi netissä palkintokilpailun, josta joku voittaa 50 euroa. Kyseessä on visainen tehtävä vuodelta 2000.
2. Tapio16.10.2017 klo 16:43
Selailin lehden lävitse. Holopaisen ristikkoon vaihdettu fontti ja lopputulos on aiempaa parempi. Hakosenkin ulkoasu on mielestäni edellisiä lehtiä miellyttävämpi. Äkkivilaisulla kuvat ja teksti vaikuttavat riittävän selkeiltä. Mahdollisesti http://www.ristikkoakatemia.fi/is_palstat/130810ak atemia.jpg vastaisia sijoitteluja on joillakin laatijoilla edelleenkin. Jos ne saisi kaikki pois, ei olisi mitään muuta kuin kiitettävää.
3. Tapio16.10.2017 klo 18:58
En nyt äkkiseltään huomannut, mikä tehtävä oli sama kuin viime lehdessä.
4. Juha N17.10.2017 klo 00:32
Olipa Toni Pitkälältä taas mielettömän hieno kaksisivuinen laadinta ja vihjeitys. Että nuo metkut osaavatkin olla aina sekä yllättäviä että hauskoja. KÄYTTÄÄ PERÄÄ ALEMPANA. VÄHENTÄÄ VALINNANVAPAUTTA. SUKSISSA PINNAN ALLA. TULEE VERISEKSI, JOS TÄMÄ POISTETAAN KIELELLISESTÄ. Kipin kapin kioskille kaikki joille PuPe ei tule!
5. Tapio17.10.2017 klo 08:28
Olisi vain kiva saada vastaukset kysymyksiini. Oletan, että Eki ei ole vielä ehtinyt laittaa korvaavaa tehtävää nettiin. Mikä tehtävä tässä on sama kuin viime numerossa?
6. Eki17.10.2017 klo 08:38
Lehti ei ole vielä edes virallisesti ilmestynyt, kaikki selviää. Täällä on hirveä hässäkkä kahden seuraavan Pelikaani-lehden teossa. Jos saisi sille rauhan, niin ei tulisi virheitä.
7. Onerva17.10.2017 klo 12:07
PuPe 5/2017 sanotaan, että n:o 6 ilmestyy 16.10. eli maanantaina. Ei ole vielä näkynyt.
8. Ylläpito17.10.2017 klo 13:04
Sinne on eksynyt väärä päivämäärä, mutta useimmille se tuli silloin. Postin kulku on kuitenkin arvaamatonta.
9. Tuomas L.18.10.2017 klo 11:21
Sivun 10 tehtävä on sama kuin viime numeron sivulla 4.
10. Ylläpito18.10.2017 klo 11:40
Samalla asialla tämä säie alkoi ja on virhepalvelussa.
11. Tapio18.10.2017 klo 11:45
Ok -tehtävä oli tutun oloinen. Pahoittelen tämän asian suhteen hätiköintiä. Näemmä vuoden 2000-tehtävä on laitettu ristikkoarkistoon, joten vastauksen voi lähettää netin kautta.

Ristikossa ilmenee ristikkoarkiston tehtävien perusongelma. Pienen tekstin luettavuus ei ole kovin hyvä, koska kuvan pikselikoko ei riitä kiitettävän tarkkaan lopputulokseen.
12. Tuomas L.18.10.2017 klo 11:53
Huomasin kyllä, että asiasta oli ollut juttua. Viestini tarkoitus oli vain täsmentää, mistä tehtävästä oli kyse.
13. Ylläpito18.10.2017 klo 11:58
Jaa Tuomas L taisikin vain täsmentää. Nuo anteeksipyyntötehtävät ovat nyt myös etusivulla. Palkinnot arvotaan lehtien aitojen asiakkaiden kesken.
14. Tapio18.10.2017 klo 12:24
Irtonumeron ostajan todistaa ostoksensa kaiketi lähettämällä lehti. Siitä, ettei noteerata muut kuin aidot asiakkaat saisi olla tietp muuallakin kuin tässä säikeessä - arkistonhan kautta kuka tahansa voi lähettää ratkaisunsa.
15. Joutilas18.10.2017 klo 17:27
Juha N (14.), peesaan täysin mielipidettäsi Pitkälän aukeamasta.
16. ESa19.10.2017 klo 00:24
Kansitehtävän voitti viisut-vihjeen vuosiluku on väärä.
17. jaana19.10.2017 klo 10:33
Missä lienee vika, kun en pysty lähettämään vuoden 2000 "anteeksipyyntöristikkoa"? Lähetä ratkaisu -painike ei toimi.
18. Ylläpito19.10.2017 klo 10:52
Luultavasti kirjain puuttuu jostakin.
19. Ylläpito19.10.2017 klo 10:55
Jaa, tsekataanpa koko homma, kun ekspertti tulee paikalle.
20. jaana19.10.2017 klo 11:03
Lainaus: 37. Ylläpito 19.10.2017 klo 10:52
Luultavasti kirjain puuttuu jostakin.
Ei puutu :)
21. Ylläpito19.10.2017 klo 11:12
Juu, siitä tiedoston nimestä näyttää puuttuvan se osoiteosa, joka kryptohelmessä on.
22. Leku19.10.2017 klo 12:53
Anteeksi vaan maalaisuuteni, mutta mistä tämä "anteeksipyyntöristikko" tarkalleen ottaen löytyy??
Ristikkoarkistossahan on paljon ristikoita...
23. Eki19.10.2017 klo 12:59
Pelikaaniristikoiden virhepalvelusta tai tästä etusivulta Kryptohelmet 1/17 ja Vanhat vaikeat 8/17.
24. Ylläpito19.10.2017 klo 13:11
Vastaussysteemi toimii nyt kummassakin.
25. Leku19.10.2017 klo 13:15
Kiitos Eki!
Sieltähän se löytyi. Sain hyvän tulosteen siitä, joten aletaanpas töihin..
26. Tapio19.10.2017 klo 13:31
Onko se pakko tulostaa ts. eikö nettiratkaisu käy?
27. Tapio19.10.2017 klo 13:35
Sori - ylläpito mainitsi, että vastaussysteemi toimii eli käy sekä tulostettu että netissä tehty ratkaisu.
28. Tapio19.10.2017 klo 20:15
Holopainen oli vähän erikoinen, mutta pidin erikoisuudesta. Paria vihjettä en ymmärtänyt, mutta kun risteävät ovat erittäin järkeviä, pakko olla oikein.
29. TU19.10.2017 klo 20:28
Nautiskellen tehty Pitkälän kakstähtinen, valkkasin sen ekaks, kun on aina kiva!
30. Kaapo21.10.2017 klo 17:49
Sivulla 25 on Juha Asikaisen diplomityönä tehty ristikko.

Minusta se on hyvä. Parissa kohdassa minulle ei aukea vihjeen ja ratkaisusanan yhteys, mutta se ei nykyään ole aivan harvinaista.

Paljonkohan Asikainen sai diplomityönsä arvosanaksi? Minä annan 10-. Miikka tulee siis noista parista ongelmakohdasta, joissa Asikainen on yliarvioinut älykkyyteni.
31. Tarja21.10.2017 klo 21:15
Kiitettävän arvosanan minäkin Asikaisen laatimukselle antaisin. Minulle ei jäänyt mitään epäselvääkään. Oikein mukava ristikko.
32. Tapio22.10.2017 klo 19:04
Sain kyllä täyteen, mutta epäselviä kohtia jäi enemmän kuin Kaapolla, joten en ole aivan varma, ratkoinko oikein. Ehkä osa tässä vielä selviää, mutta tuskin kaikki eli saattaa jäädä yhtä paljon epäselviä kohtia kuin Anttiloihin. Minulle vaikeampi kuin Keränen ja Holopainen.
33. TU22.10.2017 klo 20:30
Ehdin just Vuokilan kakstähtiseen ja älden viihdyttävä aukeama. Kun kekkaa yhden jutun, ratkeaa neliö. Tykkään!
34. Tapio22.10.2017 klo 20:44
Hyvin moni tietää, että ristikko voi olla aivan oikein ratkottu, vaikka aivan kaikkien vihjeiden logiikka ei ole selvennyt yksinkertaisesti siksi, että tehtävä on RISTIsanatehtävä. Asikaisen kohdalla on toistaiseksi liikaa kohtia, joiden logiikka on hakusessa, jotta voisin kirjoittaa ratkoneeni tehtävän oikein. Todennäköisesti oikein ratkottu se silti on.
35. Keila22.10.2017 klo 21:41
Ratkonnan oikeellisuus selviää, kun ratkaisut julkaistaan. Siinä voi funtsia ja mikäli epäselvää, kysyä. Itse ainakin kysyn, mikäli jää ihmetyttämään.
36. Tapio22.10.2017 klo 22:20
Tällä hetkellä Asikaisen suhteen tilanne on se, että luulen ymmärtäneeni yhden aiemmin epäselväksi jääneen vihjeen logiikan, mutten ole täysin varma. Yhden vihjeen logiikka edelleen täysin hakusessa. Mutta kun kohtaan sopii vain yksi sana, pakko sen oikein on olla.
37. Tapio31.10.2017 klo 13:39
Haluaisin tietää, millaisia Hakosen, Anttilan ja Lähteenmäen ristikot ovat toisten mielestä olleet, jotta voisin ottaa huomioon muiden arviot omaa ristikonratkontajärjestystä suunnitellessani.
38. riiu31.10.2017 klo 21:14
Hyviähän ne, kynä käteen vaan.
39. Tapio1.11.2017 klo 13:42
Aloitin Hakosta, mutta Hakosesta pitäisi olla saatavilla myös digiversio, sen verran yksityiskohtia - voivat olla merkityksellisiäkin - kuvissa on, että printtiversiosta vaikea erottaa niitä. Juuri tästä syystä niin kaipaan digiversioita.
40. Tapio1.11.2017 klo 14:43
Joku voi luulla, että valitan valittamisen ilosta, mutta ihan oikeasti on todella vaikea saada selvää, mitä tekstin "Tilkka vielä" yläpuolella olevalla naisella on kädessä. Ihan oikeasti kaipaan PDF-versiota, josta tuon(kin) kohdan näkisi selvästi - suurennuslasi voisi vähän auttaa, mutta siitä ei usein apua, koska pritin erottelukyky vaan ei riitä. Hartosen ristikot ovat sisällöllisesti usein oikein hauskoja, mutta kuvitus on usein erittäin rasittavaa tarkasteltavaa.
41. huhu1.11.2017 klo 14:59
Kenen Hartosen?

Ymmärrä nyt, että pedarit (=pdf) tekevät varkaita. Ne on niin helppo pistää jakoon kaikille merirosvoille. Mieti! Ei Sanaris ole paikka, jossa sinua palvellaan.

Tai tietysti, jos maksat tekijänoikeuksien haltijoille oikeudenmukaiset korvaukset. Mutta...
42. Tapio1.11.2017 klo 15:02
Hakosen. Kyllä minä tuon varkauspointin ymmärrän, mutta ihan oikeasti on hirveä rasittavaa ratkoa ristikkoa, jonka kuvista ei sitten millään meinaa saada selvää. Tällainen rasittavuus vie osan ristikon ratkomisen ilosta.
43. Jukkis1.11.2017 klo 15:05
Ratko niitä muita vihjeitä ensin. Kyllä se sitten selviää. Miksi pitää yrittää keksiä sellaista suoraan, jota ei suoraan keksi?
44. Jukkis1.11.2017 klo 15:13
Sitä paitsi: "...jonka kuvista ei sitten millään meinaa saada selvää". Mitä muita kuvia tässä ristikossa on, joista et saa selvää?
45. ++juh1.11.2017 klo 15:16
Anna muutama esimerkki, mistä Hakosen ristikon kuvasta ei saa selvää suurennuslasinkaan avulla – tässä tai aiemmissa lehdissä.
46. Tapio1.11.2017 klo 15:26
PuPe 6/2017 lähinnä oikeasti ratkontaa haittavaa vaikeaselkoinen kuva on se, jonka jo mainitsin.

Muita:
Vasemmalla ajatuskuplassa on pulloja - yksityiskohdat todennäköisesti epäolennaisia.
Keskellä naisen yksityiskohtia saa tiirailla tosi tarkkaan - voi olla ihan epäolennaista

Aiemmin klovnikuvia ja auton ohitus. Esimerkkejä olisi pitkä lista. Vaikka kaikilla yksityiskohdilla ei ole suurta merkitystä, koen erittäin rasittavaksi ristikon, jota täytyisi suurennuslasilla tiirailla saamatta silläkään kunnolla selkoa kuvista.

Laatijan on helppo pienennellä kuvia tietokoneella, mutta sitten unohtuu, että kuvien pitäisi erottua printistä miellyttävällä tavalla. En voi mitään sille, että Hakosen ristikot ovat kuvien puolesta lehden rasittavimmasta päästä.
47. huhu1.11.2017 klo 15:31
On sulla, Tapio, vaikeeta. Mikset tee niinkuin Jukkis ehdottaa?
48. Tapio1.11.2017 klo 15:32
Yläosassa "YKSI HEISTÄ PUKKASI" oikealla puolella kuva, jossa ruskeassa osassa näyttäisi olevan jotain, mutta en meinaa millään saada tolkkua, mitä - kohta voi toki olla epäolennainen, mutta juuri tällainen on rasittavaa, kun ei tiedä onko jokin yksityiskohta, jolla voi olla ratkonnan kannalta merkityksellinen, sellainen, että siitä ei saa kunnolla tolkkua. Mielestäni tietokoneella ristikoiden laadinta on tuhonnut ristikoiden selvyyttä todella paljon.
49. huhu1.11.2017 klo 15:37
Tämä, muuten ihan oikeesti alkaa mennä helpottavien vihjeiden antamiseksi. Watch out.

Ja minusta tuo sinun floodamisesi on tuhonnut palstaa todella paljjon. Get real!
50. Tapio1.11.2017 klo 15:46
No tämä ristikko on tämän lehden ainoa ristikko, jossa kuvitus todella ärsyttää - niin paljon, että on vaikea keskittyä miettimään itse vihjeitä. Tässä lehdessä ei ole Päivi Malon kuvitusta ja Lähteenmäki vaikuttaa sangen siedettävältä.
51. Jukkis1.11.2017 klo 15:51
"Joku voi luulla, että valitan valittamisen ilosta.." Juuri niin teet. "...kohta voi toki olla epäolennainen..." No just. Ratko niitä muita vihjeitä ensin.

Mua jurppii erityisesti se, että yhdestäkään kuvasta ei saa selvää, minkälaisia sormuksia henkilöillä on, että onko niissä kivi ja jos on, niin onko aito timantti vai lasia vaan. Eikä korvakoruistakaan saa selvää. Kyllä niin rasittaa tällainen.
52. huhu1.11.2017 klo 15:53
No, ompas sulla vaikeeta. Onnistuit kuitenkin solvaamaan kolmea laatijaa yhdessä ainoassa viestissä. AIkamoinen saavutus.

Jos sulla on keskittymisvaikeuksia, pidä ne itselläsi tai paremminkin, mene lääkäriin.
53. Tapio1.11.2017 klo 16:12
Kritiikki ei ole sama kuin solvaus. Esitin vain sen, etten ole tyytyväinen em. kolmen kuvituksen laatuun, ennen kaikkea kyse on kuvituksen selkeydestä, ei taiteellisista arvoista. Lehden vihjeiden sisällölliset seikat ovat mielestäni erittäin korkealla tasolla.
54. Jukkis1.11.2017 klo 16:29
Kuule, sulla kritiikki menee nimenomaan solvauksen puolelle kun haukut kuvat edes tietämättä, onko kuvissa haukkumallasi yksityiskohdilla mitään merkitystä. Ihan vaan varmuuden vuoksi ja moittimisen ilosta kerrot että huonoja on kuvat kun et jotain hatusta vetämääsi yksityiskohtaa saa selville kuvasta.
55. Jukkis1.11.2017 klo 17:40
Piti tuo Hakonen sitten ratkoa. Tässä sulle Tapio seuraavan viestin aloitus: "Näemmä jatkossa pitää minun..."
56. Tapio1.11.2017 klo 17:58
Sain minäkin ratkottua Hartosen, mutta kun aloitit myöhemmin, ratkoit sen minua nopeammin. Olit monessa suhteessa oikeassa. Lähtökohtaisesti minä en vain pidä ylidetaljisista kuvista riippumatta siitä, onko deltaljeilla loppujen lopuksi merkitystä vai ei.
57. Jukkis1.11.2017 klo 18:03
Pääasia että pääsee valittamaan, syy kyllä löytyy.
58. Tapio1.11.2017 klo 18:13
Mitä tulee Harton laadinnan sisällöllisiin seikkoihin, jään kyllä Harton, kuten myös Antti Viitamäen ristikoita kaipaamaan, sillä heiltä ei muissa lehdissä ole ristikoita. Hartolla ei ainakaan ole muissa lehdissä, Antista en tiedä, mutta minulla on vaikutelma, ettei hän muihin lehtiin laadi. Olen 2017 Lähteenmäen ristikoita sisällöllisesti pitänyt, mutta en hänen laadintojaan kuitenkaan jää yhtä paljon kaipaamaan kuin juuri Harton ja Antin.
59. Moderaattori2.11.2017 klo 10:54
Viestejä tästä säikeestä on siirretty tänne http://www.sanaristikot.net/keskustelut/?id=9439#k ommentoi .
60. Saara2.11.2017 klo 19:13
Eikö kukaan saisi tätä Tapiota hiljaiseksi. Todella ärsyttävää, kun puuttuu asiaan kuin asiaan. Todella ikävää lukea hänen kommenttejaan muuten hyvän palstan seassa.
61. Saara2.11.2017 klo 19:14
Eikö kukaan saisi tätä Tapiota hiljaiseksi. Todella ärsyttävää, kun puuttuu asiaan kuin asiaan. Todella ikävää lukea hänen kommenttejaan muuten hyvän palstan seassa.
62. Funny2.11.2017 klo 19:20
Jokin aika sitten Tapio hiljennettiinkin muutamaksi viikoksi. Silloin täällä olikin tosi hiljaista.
63. Kahjo2.11.2017 klo 19:52
Eipä sitten Fannyllakaan ollut mitään nerokasta sanottavana. Fanny tarkkailee kommenteja takavasemmalla ja tuikkaa sitten edellä olevan kaltaisen kommentin.
64. Kahjo2.11.2017 klo 19:54
Edellinen kommentti päätyy moderaattorin säälimättömään kitaan! Olen siihen valmis.
65. Funny2.11.2017 klo 21:02
Ei ollut nerokasta tosiaan, koska kuka tahansa saattoi huomata saman.

Ei Tapio ole täällä ainoa ongelma, hyvistä keskustelunaiheista näyttää olevan puutetta. Ristikoista on vaikea sanoa mitään, kun pelkona on, että vahingossa antaa jollekin vihjeen. "Kaikkea, mitä sanot, voidaan käyttää..."
66. Tapio2.11.2017 klo 23:02
Mitä Hakosen ristikoiden laadintaan tulee, jopa tämä liittyy tähän -tyyppiset vihjeet olivat toimivia ja niissä oli hyvä idea. Hartonen on ollut laadinnalliselta näkökulmalta suosikkejani. Ennen ratkonta-ajan päättymistä täytyy kyllä kirjoittaa ristikoista varoen. Olen itse saanut toisten kirjoitteluista joskus pieniä lisävihjeitä ja olen saattanut niitä itsekin vahingossa antaa.
67. Tarja4.11.2017 klo 19:35
Toni Pitkälän aukeama on tämän lehden palkitsevin ristikko, enkä tarkoita arvontapalkintoa. Se työmäärä, jonka jokaisen vihjeen miettimiseen käytin, palkittiin niin mainioilla oivalluksilla, että oksat pois! Olo valmiin ristikon äärellä on melkoisen euforinen!
68. Hoopee4.11.2017 klo 20:08
Hakosesta, Holopaisesta ja Keräsestä tykkäsin eniten, jälleen kerran. Heidän tyyli ja vaikeustaso sopivat mulle parhaiten. Löytyyköhän heiltä ristikoita muista lehdistä? Asikainen ja Salokankaat mukavaa ratkottavaa myös. Anttilan kanssa pääsin tällä kertaa jopa reiluun puoliväliin, Pitkälän aukeaman kanssa luovutin alkuunsa.
69. Tapio4.11.2017 klo 21:06
Vain Keränen ymmärtääkseni tekee muihin lehtiin. Asikainen uusi, joten hänestä ei vielä tiedä.
70. TU4.11.2017 klo 22:07
Pari PuPea katsottuna ja osin ratkottuna, tykkään kovasti. Vaikeimmat ehkä liian vaikeita mulle yksin ratkottavaksi. Aion myös testata Passelia, mikäli on kaupan kaupassa. Olen huomannut, että mielelläni ratkon vain Vuokilaa, Pitkälää ja Pihlajamäkeä. Kuvatuksesta tuttuja. Kuvituksessakin olen ilmeisesti perin konservatiivinen, Kärkkäinen on niin kodikas ja Heinola, kaipaan hänen ihmishahmojaan jo.
71. TU4.11.2017 klo 22:11
Meni hieman aiheen vierestä taas mullakin, mutta puhtaasta rakkaudesta ristikoihin.
72. Funny4.11.2017 klo 22:56
Keskustelut hyytyisivät, jos pitäisi aina tarkkaan aina pysyä aiheessa. Ennen vanhaan täällä keskustelut rönsyilivät laidasta laitaan, eikä se haitannut ketään. Korkeintaan säikeen aloittaja joskus närkästyi, kun vastauksia tuli kaikkeen muuhun, mutta ei hänen kysymykseensä. Mutta vaihtoehto olisi ollut, että kukaan ei sano mitään.
73. TU5.11.2017 klo 02:03
Juu. Mulla tulee assosiaatioita asioista ja olen hyvin hanakkana harakkana aina asian vierestä kommentoimaan. Pidän sitä rikkautena. Moni muu taas rikkeenä, mitä se varmasti on, tiettyjen sääntöjen puitteissa.
74. Sindbad5.11.2017 klo 10:35
Komppaan täysillä "Tarjan" tuntemuksia Pitkälän aueamasta. Anttila myös mielestäni oli hyvä jos toki ei niin pahis kuin joskus aikaisemmin.
75. Tapio5.11.2017 klo 17:11
No edeltävät kommentit vaikeustasoista auttoivat minua ratkontajärjestyksen suhteen. Aloitin vaikeimmat Lähteenmäestä, kun häntä ei oltu mainittu. Yhden ratkaisun logiikkaa en saanut toimimaan, joten yksi pystysana ja pari risteävää voivat olla väärin keskellä oikealla. Muuten ratkesi suhteellisen kivuttomasti.
76. Tarja8.11.2017 klo 00:12
Mahtavaa sanailoittelua s.12 Salokankaan ristikko. Ihanaa, kun laatijalta löytyy kekseliästä huumoria. Oli tosi hauskaa ratkoa tätä.
77. Tarja8.11.2017 klo 09:15
Tekisin väärin, jos en kehuisi myös Holopaisen ristikkoa. Mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä ei tältä monitaiturilta puutu. On todellakin ilo päästä nauttimaan hänen laatimistaan ristikoista.
78. Tapio9.11.2017 klo 14:26
Sindbadin kanssa samaa mieltä Anttilasta. Tällä kertaa vain yksi sana hakusessa ja ratkoin melko varmasti oikein. Teatterijohtajan löytämiseksi piti käyttää nettiä - kulttuuritietämykseni nyt on sitä mitä se on eli ohut.

Ihan mielenkiinnosta skannasin ristikon ja leikkasin skannauksesta pääkuvan ja laitoin googlen kuvahakuun, jotta saisin selville, mistä kuva on otettu - ja löytyihän se googlella helposti.

Muutamaan otteeseen olen joutunut tarkistamaan tämän lehden ratkaisusanoja Nykäsestä - näemmä se on ratkojalle ihan uusissakin ristikoissa tarpeen. Yksi oli sellainen, että löytyi netin Kielosesta, mutta ei Nykäsestä.
79. Mirtsu10.11.2017 klo 12:50
Kiitokset kaikille laatijoille aivan mahtavasta ristikosta!

Kyllä PUPE on sellaista elämän eliksiiriä, että parempaa saa etsiä. Olipa ihanaa saada ratkottavaksi,pitkästä pitkästä aikaa, kaipaamani Pitkälän taka-aukeama. Näitä useammin kiitos!! En ole ihan vielä Pitkälää kokonaan selättänyt, muutama kohta vielä auki ja nyt alkoikin tulla hätä siitä, että tulee tämä herkku namusteltua liian nopeasti loppuun.
Onneksi on vielä Lähteenmäki jäljellä. Tapion tavuristikot ovat kanssa tosi haasteellisia.

Pidän kaikkien laatijoiden luomuksista, sillä kaikilla on ihan omanlaatuisensa ajatusmaailma, mikä tekeekin hankalaksi omien ajatusten orientoimisen toisen laatijan luomukseen.
Piilosanat ovat kanssa suosikkejani... kunpa joku kaunis päivä huomaisin lehtihyllyssä kokonaisen lehden omistettuna piilosanoille! (Eki ?... onnistuisiko, vaikka sellainen kerran vuoteen ilmestyvä piilosanojen ilotulitus?)

Auri Saaren X- teemaisista ristikoista olin aivan haltioissani, siksi pieni harmin huokaus, kun en sellaista enää tästä numerosta löytänyt. Pihlajanmäkeäkin on nykyään vain yksi????.
Anttilan kanssa en ihan vielä ole tehnyt sinunkauppoja, mutta selätin luomuksensa kuitenkin hurjan ponnistelun ja miljoonan uuden otsarypyn seuraamuksella.
Hakosen ufoilua rakastan kanssa ihan mielettömästi! Kuvituksetkin ovat niin hauskoja ja ajatukset vihjeestä harhauttavia, että metsään välillä mennään ihan kunnolla. Voinkin todeta, että Hakosen kanssa olen toisinaan todella "hakosessa".
Mutta ynnä kaikki, kaikilla PUPEn laatijoilla on puolensa ja kaikkien ristikot nautittavia ratkottavia.
80. TU13.11.2017 klo 21:49
Just ratkoin Salokankaan kahden tähden, olipa kiva! Ihan uusi mulle ja edellisessä taisin vierastaa, joten iloa piisaa. Vaikeat vielä ratkomatta ja en taida vielä osata, mutta pikkuhiljaa.
81. Pete15.11.2017 klo 00:54
Kyllä kannatti odottaa Tonin kolmetähtistä ja vielä koko aukeama, olen tosi fiiliksissä... Huikea jälleen kerran. Tykkään toki myös Tonin helpommista. Komppaan kaikkia aiempia kehuja.

Hakonen on myös aina kiva. Laadinta tosi laadukasta ja kuvavihjeet (joita on välillä täällä moitittu) mielestäni hauskoja.

Holopainen Kurkela on parantanut koko ajan. Tämänkertainen oli jo huikean hyvä. Eivät ensimmäisetkään huonoja olleet, mutta selvää kehitystä on tapahtunut.

Ekin laatimat ovat myös aina laaturistikoita, vihjeyttäjästä riippumatta.

Viitamäki on myös aina tosi kinkkinen ja hyvä.

Tässä tuli nyt joitakin kehuja yksittäisille laatijoille, mutta koko lehti on tosi hyvä paketti. Ainoa harmi on niin kiireinen syksy, etten ole ehtinyt kaikkia helpompia aina tehdä, kun aloitan vaikeista, jotka ovat suosikkeja.
82. ässä19.11.2017 klo 11:20
Lueskelin joutessani tätä säiettä ja tulin siihen tulokseen, että jos kommentoisin tänne jokaisen ajatuksentyngän nimimerkki Tapion tavoin en tällä käyttämälläni kaksisormijärjestelmällä saisi lehteä täyteen ennen ensi juhannusta!
Anttilalle kiitos todellisesta koviksesta s. 28, saapa nähdä onnistunko vielä senkin selättämään.
83. anni28.11.2017 klo 16:11
Ihana oli lehti, suuri kiitos tekijöille. Viimeksi jäi Anttila puoleenväliin, nyt ratkesi sekin ilman suurta hiusten repimistä.

Kun joskus tulevaisuudessa saatte näitä vastauksia aukoa, niin kertoisiko joku sen Lähteenmäen alakulman lentäviä räsymattoja idean. Saan siihen ihan järkevän sanan, en vain ymmärrä vihjeen ja vastauksen yhteyttä.

Keräsen ristikossa jäi hämäräksi se kauis. Sovittaa ja "tntit" saisin vielä jotenkin järkeiltyä, mutta tuota en. Mielenkiintoista nähdä mikä se vastaus on. Harmittaa kun ristikon vihjeet muuten ovat järkeviä, ja sitten joku ei selviä. Ja varsinkin kun ei tiedä onko vika omien korvien välissä vai vihjeessä!

Asikaisen ristikko oli hyvä jos on kaverin eka tekele. okka ja otos -vihjeestä en pitänyt, muuten olivat ihan tolkullisia. En tiedä mitä niissä yllä mainituissa ristikonlaatijan ohjeissa sanotaan, mutta veikkaisin että tuo ei niihin istu.

Ja Tapiolle sanoisin, että hanki hyvä mies itsellesi suurennuslasi. Hakosen ristikoiden ulkoasu on minusta nykyisin tosi paljon parempi kuin niissä ensimmäisissä, ja jos jokin hämäräksi jää se näkyy kyllä luupilla ihan hyvin.
84. Tapio28.11.2017 klo 16:19
Kuten eräässä toisessa säikeessä taisin kertoa, kirkkaassa päivänvalossa sain yhdestä sellaisesta kuvasta selvän, jonka olennaisia yksityiskohtia en keinovalossa erottanut. On minulla suurennuslasi, mutta se on jossakin hukassa enkä pystynyt siksi sen avulla katsomaan kuvan yksityiskohtia.

Ässälle. Kyllähän sitä monet kertovat tuntemuksiaan, mutta esittävät ne usein yhdessä pitkässä kommentissa kuten nimimerkit happonen, Mirtsu ja Pete. Olen ratkonut ristikoita pikku hiljaa ja kommenttini ovat tulleet ripotellen. Viimeksi sain Toni Pitkälän aukeaman täyteen ja todennäköisesti oikein. Joskin vihjeen SUKSISSA PINNAN ALLA piilokirjain meni arvaukseksi ja laitoin mielekkäimpänä pitämäni ratkaisusanan. Kehittelin sille jotain ideaa, mutten jaksa uskoa, että Pitkälä olisi ajatellut siten, mitä minulle tuli mieleen. Toiseen lievästi epävarmaan piilokirjaimeen löysin melko toimivan ratkaisun, vaikka en täysin varma ole siitäkään. Näin haastaviin ei tule ihan hirveän suurella innolla tartuttua, sillä ne ovat niin työläitä ja joku yksittäinen vihje saattaa jäädä epäselväksi ja ristikkoon saattaa jäädä virheratkaisu. Oli kuitenkin kiva ratkoa näin haastavaa ristikkoa sopivasti helpompien kanssa rytmittäen. Toni Pitkälän ristikossa oli paljon mieltä kutkuttavia hyviä vihjeitä. Rohkaisen kaikkia tähän säikeeseen kirjoittaneita yrittämään tämän ristikon ratkomista. Lehti oli kokonaisuutta ajatellen vallan mainio.

Olen kerrankin ratkonut ihan kaikki ristikot (sokkokryptonkin) ja vieläpä todennäköisesti kaikki ristikot oikein, vaikka voi olla muutaman kirjaimen verran väärinkin ratkottu lehti.Joidenkin vihjeiden logiikkaa pitää joulukuussa vielä kysellä, mutta paljon vähemmän epäselviä kohtia tähän jäi kuin PuPe 5/2017:ään. Ihan yhtä lailla kuin nimimerkki "anni", minuakin harmittaa, että ihan kaikkien vihjeiden ideaa hoksaa.

En minä mitään PuPea koskaan usko juuri tätä lehteä paremmin osaavani ratkoa. Saavutin sen tavoitteen, jonka otin PuPe-tilauksen suhteen – osoitin itselleni ja toivottavasti arvostelijoillenikin, että kyllä minä ainakin joskus pystyn ratkomaan koko lehden oikein. PuPe 1/2008 vielä minulle tulee vuositilauksena, mutta taidan siitäkin jättää sokkokrypton ratkomatta, kuten aiemmin olen toiminut. Saatan minä joskus tulevaisuudessakin satunnaisesti irtonumeron hankkia, sillä erinomainen ristikkolehtihän PuPe on.
85. Tapio1.12.2017 klo 09:43
Vihjeitä näemmä kannattaa pohtia todella pidempään. Luulen ymmärtäneeni oikein Tonin aukeamaristikon vihjeet kun maltoin pohtia niitä tavanomaista pidempään. Oli ristikko Juha N.:n kehujen arvoinen. Luulen ymmärtäneeni kaikki vihjeet, mutta olen eräistä vihjeistä sen verran epävarma, että pitää tarkistaa. Nimimerkin ”anni” kanssa yksi Keräsen vihje oli todella paha, suorastaan pirullinen tapaus. Kiitti kaikesta pirullisuudestakin ;).
86. Raudt2.12.2017 klo 15:19
Heipä. Mulla pitkästä aikaa virinnyt taas ristikkointo ja viime aikoina lähteny muutamat Pelikaanit lehtihyllystä mukaan. Passelia ja Punasta. Tän numeron keskiaukeamaristikossa viehättää ä- ja ö-kirjaimien suuri osuus.

Mun lempilaatijat Eki ja Salokankaan Hannu pistävät taas parastaan, muita loistavia laatijoita unohtamatta. Laatua kannesta kanteen.

Kiitos.

Jukka
87. TU2.12.2017 klo 20:26
Parit pelikaanit saatu ratkottua melkein täyteen, kolmosia ei kaikkia toki, mutta muut, kakspuolosetkin. Olisko passeli mulle paree, vai onko siinä hyvin helppoja myös? Pupen kakkoset olivat mulle nautinnollista, mutta loppujen lopuksi ratkesivat nopeasti. Tasapainoiluahan tämä on.
88. Tapio2.12.2017 klo 21:03
Jos kolmosia ei ole tullut loppuun asti ratkottua, minusta kannattaisi ottaa esilee ongelmakohtia täällä. Ainakin minä olen niin oppinut enkä ilman aiempia apuja olisi tämänketaista lehteä täysin ratkonut. Passelissa ei ole kuin pari suht. haastavaa ristikkoa.
89. Tapio3.12.2017 klo 09:26
Viimeisimmästä PuPesta sain muutaman vihjeen logiikan selvitettyä laatimani jekkulistan perusteella. Kävin listaa kohta kohdalta lävitse, kunnes tärppäsi. Kun edellisissä numeroissa en niin tehnyt, siellä täällä jokin jekkutyyppi on jäänyt ottamatta huomioon. En väitä, että olisin kaikki PuPe 1-5/2017 kyselemäni asiat tuon metodin avulla selvittänyt, mutta uskoisin, että ainakin noin kolmanneksen vähemmän olisi jäänyt aivan epävarmoja kohtia. Tässä lehdessä nyt ei vaan ollut itselleni kaikkien pahimpia jekkuja. Ei olisi reilua paljastaa listaani, mutta suosittelen listan laatimista. Kun lehti on saatu täyteen, lista käteen ja sen kanssa pohtiminen.
90. Tapio13.12.2017 klo 17:22
Minulle vaikeampia ovat viime aikoina olleet eräät IS-viikonloppu -ristikot. Vähän tuntuu oudolta, että nimen omaisesti iltapäivälehtiin laitettaisiin vaikeimmat ristikot. Toki Lähteenmäen tavuristikot edustavat omassa lajityypissään vaikeinta päätä.
91. Wales15.12.2017 klo 00:38
Ihanko outoa? Varmastikin, kun olet vannonut, ettet maksa lehdestä mitään. Tokkopa sinulla on näkemystäkään. Dyykkaaminen on ihan ok, itsekin olen himokkaasti penkonut maanantaina duunin lehtikeräystä, vkl Iltiksiä. Saadakseni ristikon!
92. Tapio15.12.2017 klo 08:54
Omaksi yllätyksekseni ristikon anatomiassa olevia IS-koviksia on tullut ratkottua 16 kpl. Niistä jokunen on ollut pahempi kuin yksikään tämänkertaisen lehden ristikko. Toki alkuvuoden lehdissä muutama ristikko meni aika paljonkin metsään, joten koko vuotta ajatellen tilanne on toinen enkä osaa sanoa kummassa lehdessä, PuPe:ssa vai IS:ssä on julkaistu vaikeimmat ristikot. Oli joka tapauksessa yllätys, että päivittäislehdessä on julkaistu vaikeudeltaan PuPe:n ristikoihin verrattavia pahiksia.
93. Funny16.12.2017 klo 13:48
Sillä lisätään lehden myyntiä, kun ratkojat tietävät, että vastaavan tasoisia ristikoita ei paljon löydy muualta. Monethan ostavat viikonlopun Iltiksen nimen omaan kovisristikon takia.
94. isoäiti16.12.2017 klo 17:46
Miksi ihmeessä päivittäislehdissä pitäisi olla vain pehmis-tason ristikoita? Itse kuulun Funnyn mainitsemaan ratkojajoukkoon: ostan vain viikonloppulehden ja senkin vain ristikon takia.
95. huhu19.12.2017 klo 14:35
Tapio, voisitko tässä säikeessä olla tekemättä sen, mitä teit säikeessä 9364. Punainen Pelikaani 5/2017 viestistä 137. alkaen.

Tyhjensit koko pajatson kerralla. Odotit, että sinua, suurta asiantuntijaherraa, mukisematta palvellaan ja autetaan heti ratkaisuajan jälkeen. Eihän se niin pidä mene.

Monella muullakin on ongelmakohtia tai epäselviä ratkaisusanoja. Kaikki eivät halua, että yksi asiantuntija laittaa itsensä etusijalle ja samalla estää epätietoisia ratkojia tuomasta omia ongelmiaan pikkuhiljaa käsittelyyn. Anna armoa, meille surkeille taapertelijoille ja suttailijoille.

Keskustelua, ei sanelua, eikä avunanelua kaikenmaailman siantuntijoilta!
96. huhu19.12.2017 klo 14:39

Edit.

Pahoitteluni huonosta oikoluvusta. Yksi 'a' jäi puuttumaan. Voinette lisätä haluamaanne kohtaan. Ktos.
97. Tapio19.12.2017 klo 15:28
Olen aina pyrkinyt rohkaisemaan muitakin tuomaan esille omia ongelmiaan. 5/2017 ja aiempien kohdalla olisin toki voinut jaksottaa. 6/2017 on aiempaa vähemmän kysyttävää.
98. Tapio28.12.2017 klo 10:01
Näiden vihjeiden kohdalla haluan tarkistaa, ymmärsinkö ne oikein.

s. 18

SATA SADASTA > AI.A > AINA? (keskeltä hieman ylös ja vasemmalle)
Jos satana päivänä tehdään jotain, tehdään aina?

s. 24

VIIDENN____ > ETTÄ

Ilman viidennettä eli E:tä?

____TEET > KOIT

Koit teet? Vai liittyvätkö vihjeet yhteen?

s. 25

”WELL-DONE JA MEDIUM” > ASIAT (ylhäällä)

Well(-)done ja medium ovat pihvien paistoaikoja. A+SIAT eli siasta A-luokan grilliherkkuja?

s. 27

KAU-
IS > MASI (keskellä alaosassa)

A ja I vokaalien vaihdolla tulee lähtösanoiksi KIUAS > MISA.

Tuota ennen kokeilin laittaa keskelle mahdollisesti puuttuvan kirjaimen (N, R) .Oli pirullinen hämäys laittaa kirjainten IS eteen tyhjää, koska tuo viittaisi, että jekkuna on keskeltä puuttuva kirjain! Kokeilin tavujen vaihtoa, mutta sekään ei toiminut. Minulla on jekkulista, jota kävin systemaattisesti lävitse ja kirjainvaihto tärppäsi.


s. 30

SUKSISSA PINNAN ALLA > EL.U > ELLU? (ylhäällä keskellä)

ELMU on ratkaisusanana muualla, joten ainoa jäljelle jäävä järkevän tuntuinen risteävien kanssa sopiva ratkaisusana on ELLU. ELIU etunimenä kävisi myös, mutta kovin ovat tuntemattomia Eliu-etunimiset henkilöt. ELTU tuntuu vieläkin oudommalta. Googlaamalla löytyisi varmaan muitakin vielä.

Kaiketi tässä kyse siitä, että toisen sanan sisään toinen sana. Oikea sana SUKSET ei käy, sillä siitä seuraa epäsana SUK-ELLU-SET. Kaiketi pitää laittaa epäsanan SUKS sisään jotain, jolloin tulee SUK-ELLU-S. Idea olisi saman kaltainen kuin VAJASSA TILAA -vihjeen kanssa.

Ajattelin aiemmin, että liittyisikö sanaan kelluke? Vesitasossa kelluke on osittain veden alla – alku- ja loppupää poistettuna jää ELLU (K)ELLU(KE). Ei tuntunut oikealta.
VAJASSA TILAA > R.ILI > RAILI? (ylhäällä keskellä)

Sanassa VARAILIJA löytyy sana RAILI. Varailija, on se, joka tilaa eli kyseessä olisi tavallaan piiliisvihjetyypin ”sisäkkö” variantti – ei kyselläkään koko sisäkkösanaa vaan vain sen keskellä olevaa sanaa (VA + RAILI + JA). Vihjeen voisi ajatella myös epäsuorana kätkönä – vaRAILIja tilaa. Voi myös ajatella, että vajassa on tilaa Raili-nimiselle henkilölle, joka on varannut paikan.

Toinen mahdollinen ratkaisusana, joka sopisi risteäviin sanoihin on REILI, mutta en keksi sille mitään logiikkaa.

s. 32

tilaltaan tämä vihjeelle > TAVATON

Liittyykö jotenkin sanontaan ”voi hyvä tavaton, millaisia tapoja” tms.
99. Jaska28.12.2017 klo 11:00
Sata(prosenttisesti) sadasta = poikkeuksetta eli aina.
Koi ja koite ovat synonyymeja.
"Asia on pihvi" kuuluu sanonta. Vihjeessä kaksi pihviä, siis asiat.
Tavaton = epätavallinen. Vihjetila on tavattoman eli epätavallisen iso suhteessa sanoihin.
100. Tapio28.12.2017 klo 12:27
Eka noista Jaskan mainitsemista kohdista minulla asiallisesti ymmärretty, mutta muut näemmä ei. KOI/KOITE olisi pitänyt huomata. Ihan hyvä minulta.

"83. anni28.11.2017 klo 16:11
Ihana oli lehti, suuri kiitos tekijöille. Viimeksi jäi Anttila puoleenväliin, nyt ratkesi sekin ilman suurta hiusten repimistä.

Kun joskus tulevaisuudessa saatte näitä vastauksia aukoa, niin kertoisiko joku sen Lähteenmäen alakulman lentäviä räsymattoja idean
"

Löysin googlaamalla netistä, että merikotkia kutsutaan leikillisesti lentäviksi räsymatoiksi.
Muuta:

s. 25

Vihjeet TAA ON USEIN SININEN, MUSTA, JOSKUS HARMAAKIN ja SOIKIN on pinottu päällekkäin. Ristikkoakatemian ohjeen mukaan vihje SOIKIN olisi pitänyt sijoittaa yläpuolelle. Ristikkoakatemian suosituksen vastainen sijoittelu hieman hämäsi. Hannu Salokankaalla on muutama vihje pinottu päällekkäin samaan tapaan eli alempi menee vasemman puolen pystyriviin ja ylempi oikean puolen pystyriviin, mutta alempi vihje on selvästi vasemmalle, joten epäselvyyttä ei pääse syntymään. Tässä ristikossa vihje SOIKIN alkaa kuitenkin aivan samalta tasolta kuin ylempi vihje, joten vihjeiden sijoittelu vaikeuttaa suosituksen vastaisesti ristikon ratkontaa.

s. 26

HH:n kuvat.

En hehkulampun väriä matkivassa keinovalossa saanut kunnolla erottanut, mitä TILKKA VIELÄ -vihjeen yläpuolella olevalla naisella on kädessään, koska kädessä oleva esine sulautui taustaansa eikä erottunut valkoisesta paperista riittävästi. Nimen omaisesti taustaväri oli ongelma, sillä aluksi hahmotin osan taustaväriä kädessä olevaksi esineeksi. Kuvan erottaminen oli merkityksellinen asia. Erotin kuvan kunnolla vasta kirkkaassa päivänvalossa.


En erottanut YKSI HEISTÄ PUKKASI viinilasin vieressä olevaa yksityiskohtaa. Luulin minipikariksi ja ratkaisun kannalta merkitykselliseksi yksityiskohdaksi, mutta skannattuani sivun ja suurennettuani kuvan kuvankäsittelyohjelmassa, se paljastui sydämeksi ja oli siten ratkaisun kannalta merkityksetön yksityiskohta. Kun tarkastelin ristikkoa myöhemmin suurennuslasilla, huomasin myös sillä, että kyseessä on sydänkuvio.


Olisi kuitenkin kiva, jos kuvia ei tarvitsisi tarkastella suurennuslasilla. Niin olen HH:n kohdalla ennenkin joutunut tekemään, mutta aiemmin yksityiskohdilla ei ole ollut ratkaisusanan suhteen mitään merkitystä. Vaikka minua on useammankin kerran ärsyttäneet HH:n, HH:n tehtäviä kyllä jään kaipaamaan, sen verran hauskoja vihjeitykset ovat olleet.

s. 28

Joonas Anttilan pääkuvan patsaan nimellä sen paremmin kuin taustalla olevan linnan nimellä ja sijainnilla ei ole ratkonnan kannalta mitään merkitystä. Taustalla olevan linnan ja sen sijainnin löysin googlaamalla (Antwerpen, Steen Castle/Het Steen), mutta patsaan nimeä en löytänyt. Tietääköhän kukaan patsaan nimeä tai löysikö sen jostakin?

s. 29

Vasemmalla alaosassa raksit, joista pala pois on mielestäni hieman väärin – poistojen pitäisi olla ylempänä, jotta se vastaisi kirjainta, joka poistetaan sanasta RAKSIT eli K-kirjainta. Luonteva ratkaisusana vihjeen suhteen olisi ollut RAKIT, jossa poistetaan sanasta RAKSIT S-kirjain.
101. Tarja28.12.2017 klo 12:31
Minä poistin kirjaimen RASTIT-sanasta.
102. Tapio28.12.2017 klo 12:45
Tuolla poistokohta osuu kohdalleen, joo, joten tuo huomautus oli aiheeton.
103. Tarja28.12.2017 klo 12:59
Tavaton voi tarkoittaa erittäin suurta. Kielitoimiston sanakirja: tavaton = suunnaton, mahtava, valtava. Kyseisen vihjetilan koko on tavallista (normaalia) suurempi, siis tavaton.
104. SK28.12.2017 klo 13:00
s. 32
Mitkä ovat pääkuvan lauseen ensimmäinen ja neljäs sana?
Entä alarivin "kimppakyytiläisille"?
105. huhu28.12.2017 klo 13:03


Lainaus: 95. huhu 19.12.2017 klo 14:35
"Tapio, voisitko tässä säikeessä olla tekemättä sen, mitä teit säikeessä 9364."

Kiitoksia, Tapio. Teit sen sitten taas.

Onneksi tilauksesi päättyi, eipä tarvitse tällaisesta enää kärsiä..
106. Tarja28.12.2017 klo 13:04
ROH-KI, TOU-KAT, TA-KA-TA-RA-KAT
107. Tapio28.12.2017 klo 13:06
Sain ROHKI ja AHERTAVAT.

Rohki piti tarkistaa Nykäsestä.

Kimppakyytiläisille TAKATARAKAT.
108. Tapio28.12.2017 klo 13:10
Huhulle. Ei noita kohtia mielestäni häiritsevän paljon ollut. On ennenkin kysytty kysymykset kerralla - "Debiili" teki joskus vastaavasti, mutta lopetti aikoinaan kysymisen tällä sivustolla. Miksi ihmeessä olisi pitänyt joka kohta käsitellä erikseen, kun oletin, että korjausta ei juuri tarvita, kuten ei tarvittukaan. Outo vaatimus huhulta.
109. Tapio28.12.2017 klo 13:14
Huhu ei tunnu osaavan mitään muuta kommentointia kuin valittamisen toisen kommenteista. Juuri koskaan ei mitään itse ratkontaan liittyvää kommenttia. Jos ei muuta kirjoita kuin toisen huomauttamisesta, olisi paras jättää sekin tekemättä.
110. ++juh28.12.2017 klo 14:22
Patsas esittää Lange Wapper -jättiläistä (Pitkä Wapper?):
https://en.wikipedia.org/wiki/Lange_Wapper
111. anni29.12.2017 klo 16:38
Kiitokset Tapio. Merikotkien ja räsymattojen yhteys on minulle aivan uusi asia. Ristikoista oppii aina jotain uutta kivaa.

Kauis oli hankala, minä yritin siihen tuota masiakin, mutten keksinyt miksi se siihen tulisi. Nyt sekin selkisi.

Onnellisen kinkkistä uutta ristikkovuotta kaikille!
112. Jukkis29.12.2017 klo 17:20
Minä pitkään ratkoin Lähteenmäen tavuristikkoa siinä luulossa, että kuvassa on vääntyneitä proppuja. Edelleenkin ne näyttää niiltä.

Tapion valitus Hakosen kuvista on taas ihan turhaa. Naisen naamastahan se ILOISA tulee, ihan sama, mitä on kädessä. Mutta saahan sitä tietysti asiat vaikeaksi tehdä tiiraamalla suurennuslasin kanssa merkityksettömiä asioita. Mutta mieluummin ei sitten tästä aikansa tuhlaamisesta täällä valita.
113. Tapio29.12.2017 klo 17:52
No kun siihen meikkaamiseen liittyi LAITTO , mutta en meinannut millään erottaa meikkipeiliä kuvasta. Kyllä minulla ihan oikeasti oli vaikeuksia erottaa oleellista informaatiota. Jukkis saisi lopettaa valituksen toisten todellisista ongelmista valittamisesta ja kunnioittaa sitä, mitä mieltä joku toinen on.
114. Tapio29.12.2017 klo 18:01
Mitä naisella oli kädessä, oli merkityksetön ratkaisusan ILOISA suhteen, kyllä, mutta kun samasta kuvasta tuli toinenkin ratkaisusana.

" merkityksettömiä asioita" oli siis Jukkikselta väärin tällä kertaa.

Taustan perusteella tunnistin heti, mitä Lähteenmäen ristikon pääkuvassa on, vaikka ne voi muisikin kuvitella. Piirrokset olivat ihan tunnistettavia.
115. Jukkis29.12.2017 klo 18:10
Myös tuo LAITTO tuli risteävien avulla, jonka jälkeen ratkoja toteaa, että tosiaankin siis siinä itseään laittaa. Ja jatkaa ratkomista, sen sijaan, että rupeaa valittamaan kun ei näe, minkä merkkistä tököttiä se siinä naamaansa laittaa.
116. Tapio29.12.2017 klo 18:24
Minusta nyt vaan on kohtuulista vaatia kunnollisen laatuisia vihjekuvia missä tahansa ristikossa ja minua ärsyttää suuresti ongelman vähättely.
117. tiipii30.12.2017 klo 03:08
Ja minua ärsyttää suuresti ongelman liioittelu...
118. Onerva30.12.2017 klo 18:50
Nyt kun vastausaika on loppunut, kysyn, miten selittyy Anttilan ristikossa s.28 keskellä vaakaan, että vihjeeseen TÄMÄN NÄKÖISTÄKIN tulee ratkaisuksi ITSE. Tämänkin näköistä voisi olla TEKSTI ja huomasin, että nurinpäin lukien sanassa TEKSTI on ITSE, jos jättää koon ja teen pois, mutta mikä antaa aihetta lukea se niin päin ja jättää pois kirjaimia? Vai selittyykö ratkaisu ihan toisin? Hohoi, Anttila!
119. östen30.12.2017 klo 18:58
Anttilakin tehnee itsensä näköisiä ristikoita.
120. Tarja30.12.2017 klo 18:59
Esim. taide voi olla itsensä näköistä, siis jotakin taiteilijasta kertovaa. Tai voi elää itsensä näköistä elämää, siis omalle persoonalle sopivaa.
121. Tapio2.1.2018 klo 09:24
Lehteen liittyy myös netin ekstratehtävä: (ratkonta-aikaa on 1.1.2018 asti, mutta ainanakaan 2.1.2018 klo 09:20 ristikon tarkistus ei toiminut)

http://www.sanaristikot.net/ristikot/ristikko/?mag =vanhat&year=17&id=ukk2&s_posti=toimitus@sanaristi kot.net

kuva kahdesta haista > SIAT (kivipaasin vasemmalla puolella)

Vitsi siinä, että kuva kahdesta haista – sanaleikki sanan ”haista” eri merkityksillä - siat haisevat?

[Mistähän syystä täytetty ristikko oli tyhjentynyt?]
122. Eki2.1.2018 klo 09:32
Ei tule siat.

Outoa ettei tarkastus toimi. Tutkimme asiaa.

Ihan ystävällisesti totean, että paasi taipuu paaden.

[En osaa sanoa. Vuodenvaihde voi tehdä outoja asioita.]
123. Tapio4.1.2018 klo 09:44
No 4.1. alkaen tarkistus toimii. Varsinainen lehti tuli ratkottua oikein ja lähes kaikki vihjeet ymmärsin, mutta Ekillä oli vanhoissa tätä lehteä pahempia tehtäviä.

Tuli SAAR - mutta logiikkaa en ymmärrä, kuten en myöskään

SIVU > LANNE

Eikö lanne ole kierrä koko keskivartalon eikä vain sivun?

YLIN > KIIRE - vasta äsken tuli mieleen vanha sanonta "kiireestä kantapäähän" - eipä ole enää tullut käytettyä
124. Tapio4.1.2018 klo 10:00
Vaikka olisin pohtinut kuinka pitkään, en Ekin ajatuksenjuoksua olisi tavoittanut noiden kahden vihjeen suhteen.

Siksi minulla oli

haikuva > SIAT - ontuva selitysyritys yllä
YLIN > KIITE - kiite(ttävä) - tosin voisiko asian noin ilmaista, on kyseenalaista
SIVU > LINJA - (sivu)linja, sivuraja
PALINDROMIURHEILIJA > SALAS - Marcelo Sala oli 2000-luvun tienoilla uransan huipulla jalkapallossa
125. Matias-Myyrä4.1.2018 klo 10:03
HAITi on SAARi
Kielonen: lanne, tav. mon. lonkka, vars. sen ulkosivu.
126. Tapio4.1.2018 klo 11:59
Ongelma, että minulle lanne sama kuin lanteet (ei merkityseroa yksikön ja monikon välillä) ja lonkka vartaloalueena, ei sen ulkosivu. En olisi ikinä osannut laittaa tuohon LANNE.
127. Tapio4.1.2018 klo 12:26
Tuo SAAR olisi kyllä selvinnyt, jos olisin systemaattisesti käynyt jekut lävitse.
128. Jaska4.1.2018 klo 18:52
Tapiokin tuntenee sanan lantio. Käsittää molemmat lanteet.
129. Tapio4.1.2018 klo 19:20
Ymmärsin senkin vartaloalueena vähän vyötärön alapuolella, en kahtena sivustana.
130. Tarja4.1.2018 klo 19:27
Et sitten ole koskaan katsellut takaapäin naisen kävellessä keinuvia lanteita ;)
131. Matti5.1.2018 klo 00:08
Haiti ei ole saari vaan Hispaniolan saaren länsiosa. Sen itäosa on Dominikaaninen tasavalta.
132. Eki5.1.2018 klo 09:43
Tämä Haiti-asia on sittemmin tajuttu ja sitä ei enää esiinny, tämähän oli 20 vuoden takaa ja tavallista visaisempi minun tuotannostani.
133. Pekkatyttö31.1.2018 klo 12:11
Mistä löytyy ratkaisut pelikaani 4/2017/sivu 27 ristikkoon?
134. Pekkatyttö31.1.2018 klo 18:19
Millainen on hitsauksessa käytettävä apulaari, en löytänyt kuvaa mistään?
135. Tapio31.1.2018 klo 18:48
Muistaakseni siihen tuli APUKAARI -tosin muistiini ei ole luottamista.
136. Tapio31.1.2018 klo 20:16
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kaarihitsaus
137. Pekkatyttö31.1.2018 klo 23:16
Mutta kun vastaus on 6/17 vastaussivulla on 4/17/tehtävään 28 = hitsauksessa= apulaari, sitä minä kyselen?
Täytyyhän vastaukset olla oikein, jotta palkinto menee oikein ratkonneelle. Epäilen, että kenelläkään oli oikeaa vastausta.
138. Tapio1.2.2018 klo 08:24
Laitapa tuosta asiasta http://pelikaaniristikot.fi/virhepalvelu/ virheilmoitus. Lehdessä mainittu ratkaisu on taatusti väärin. Satunnaisesti ratkaisusivuillakin on virheitä. Tuosta ei ole vielä laitettu ilmoitusta.
139. Siinä1.2.2018 klo 10:15
virheenilmoitusexpertti neuvoo!!!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *