KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2965

9351. HS 2965

Jiikoo4.8.2017 klo 11:09
Loppusointuista ristikkolyriikkaa? Mikäpäs siinä. Paria piilokirjainta jää puuttumaan: rillipäinen mies vasemmalla alhaalla ei kuulu tuttavuuksiin kuten ei oikean yläkulman alakulttuurikaan. Toiseksi alimman harmaan keskimmäiseksi sanaksi on tarjolla vain teennäisen makuisia vaihtoehtoja. Muilta osinhan tämä luomus oli kohtalaisen vähällä vaivalla ratkaistavissa.
2. Pähkinänsärkijä4.8.2017 klo 11:16
Siirrän hengentuotteeni tähän, joka syntyi sitä rustaillessani:

Että semmoinen "JAKELUS" tällä kertaa. Mikähän mahdollinen sanakirja siihen väkisin pukanneen nelikirjaimisen ratkaisusanan vahvistaisi? Muu olikin sitten pääosin sekä laatijan että ratkojan verkkoselailua outoinen nimineen päivineen. Sadepäivän setvintää, joka ei mieltä seestä. Muilta osin, viihtyisää viikonloppua kesää odotellessa.
3. Jiikoo4.8.2017 klo 11:25
Alakulttuuri selvisi, kun muutin yhtä risteävää sanaa (josta tuli samalla järkevämpikin).
4. uusi4.8.2017 klo 12:32
Kynttilän vieressä olevasta kuvasta en saa selvää, joten alaspäin sana kesken. Ainakin vielä risteävät tuntuisi ihan järkeviltä.... Muuten olisi täytetty.
5. Jiikoo4.8.2017 klo 13:03
Etsittävien ja Ullmanin välisen kuvan olin tulkitsevinani esittävän kivikunnan edustajia.
6. Rampe4.8.2017 klo 13:29
Jiikoo,
kivikunnan edustajasta lienee kysymys, vaikka sen aluksi suklaapatukkana näinkin.
Toiseksi alimman harmaan keskimmäinen sana on täysin luonteva. Teennäisiä vaihtoehtoja tuli kyllä minullekin ensin mieleen.
Mitä helvetin turkkilaista salakirjoitusta tuossa säikeissä 7-11 on? Ja miksi ristikkosivustolla?
7. uusi4.8.2017 klo 13:42
Jiikoo,
niinpä tietenkin. Kiitos
8. Potter4.8.2017 klo 14:08
Aamulla digilehdessä ei ristikkoa ollut, ja kertoivat olevan teknisiä ongelmia. Nyt sitten päivemmällä oli ilmestynyt kuitenkin.
Hiukanhan tuo runomitta auttoi, ja ihmeen hyvin noista puhekuplajutuista sanat selvisivät vaikkakaan ei ihan helposti.
Mukava ristikko, kiitos sitä!
9. Virkku4.8.2017 klo 14:25
Loistoristikko taas. Erilainen ja hauska runomitta. Kyllä laatija ilahduttaa meitä. Pari kohtaa vielä askarruttaa.
10. Jiikoo4.8.2017 klo 15:59
Rampe, kiitos kun edesautoit minua kyseenalaistamaan risteäviä, jokseenkin varmoiksi luulemiani sanoja! Kun muutin jalkine-vihjekuvan ja tyhjäksi tekemisen ratkaisusanoja (googlaten samalla tietoisuuteeni ihka uuden tuotemerkin), sain toiseksi alimman harmaan rivin keskelle kontekstiin sopivan, täysin luontevan ja järkevän sanan.

Nyt nahnistaa enää rillipäisen kaverin nimi vasemmalla alhaalla! Tietyllä piilokirjaimella muodostuu ihan kelpo etunimi, mutta Google-kuvahaulla en löydä naamaa, joka olisi varmuudella sama. Lähin epäilyksenalainen ei ole suomalainen, vaikka nimeä esiintyy täälläkin.
11. Masa I4.8.2017 klo 16:01
Morjens !
Leipomokahvilassa hiljaista, joten kivasti täyttyi, paitsi tuo 1 harmaa jota muutkin on pähkäillyt.
Ja luulin ens et se kuva on mämmirove.
Sit Suomea kiertämään 3 viikoksi ja 'ulkotöihin'.
Toki Pe-hesari jostain aina ostetaan.
12. pelaaja4.8.2017 klo 16:15
Pitäisi nyt päästä käymään Pähkinänsärkijän pöydällä katsomassa ratkaisuaan. Kysymykseensä vastaan, että kutakuinkin kaikki sanakirjat, vanhat ja uudet, tuntevat tuon tavallisen sanan. En saata uskoa, että se olisi vieras suomalaiselle.

Tää on kyllä kiva ristikko ja kuukletuskin minimissään. Aiheen lisäksi annan pinnat vas. ylänurkkaan. Numeroilla 4-10 ristikkoja ei enää onneksi tarvinne arvioida, joten tuo 'kiva' riittäköön. (Minä kun en oikein osaa keksiä hauskaa itse, niin matkin toisia. Ja nyt matkin Kimiä: Turun Sanomien toimittaja pyysi häntä arvioimaan omaa kauttaan kouluarvosana-asteikolla mutta neuvokkaana hän sanoi haastattelijalleen, ettei kouluissa kai enää anneta numeroita. Otin mieluusti heti oppia.)
13. Jiikoo4.8.2017 klo 16:22
Ei muuten ollut helppoa tunnistaa erästä näyttelehtijätärtä ristikon roolikuvasta, toi jotenkin kierosti kalavaleen mieleen! Naama tutumpi yli puoli vuosisataa sitten ilmestyneestä elokuvasta, jonka näin silloin tuoreeltaan. Kun ristikkoon valittu kuva kuitenkin löytyi Google-kuvahaulla siviilinimellä ja produktion nimellä, oli uskottava.
14. kaplas4.8.2017 klo 17:14
Mukava ristikko! Opinpahan sanalle "korrelaatti" suomennoksen.. Nimiä googlasin.
15. Pähkinänsärkijä4.8.2017 klo 21:24
pelaaja 4.8.2017 klo 16:15

Tervetuloa pöydälleni (vaimo väittää sen tosin olevan kaikkea muuta kuin edustuskelpoinen)!

Nelikirjaiminen ratkaisusana, josta narisin, on tietysti ihan käypä sana sinänsä - omassa merkityksessään. Purnasinkin vain sen haettua synonymiteettia vihjeensä kanssa. Ellei sanojen tarkalla merkityksellä ole valiä, sopiihan tuokin. Minusta kuitenkin esimerkiksi verbit vihellellä ja viheltää eivät ole keskenään synonyymejä.

Ei kummiskaan ole isomman väittelyn väärtti, väittäisin.
16. pelaaja4.8.2017 klo 21:40
Ei se mittää, Pähkinänsärkijä. Sanon silti, että se jakelus maksaa saman verran kuin ratkaisus ja vieläpä samanaikaisesti.
17. Iisakki5.8.2017 klo 10:05
Lähes valmiista ristikosta löytyi taas ongelmakohta.Vasemmalla ylhäällä naisen takaosa, naudan etuosa , papin vastaussanan alaosa toisen puhekuplan ekasana ja naisen oikeanpuolen kuva eivät millään selviä. Voi olla ihan yksinkertainen juttu, mutta ei aukene, ei sitten millään.
18. Iisakki5.8.2017 klo 10:16
Kirjoitinpas liian aikaisin. Tuo mainitsemani kohta selvisi, on ihan simppeli. Tunnistin mieshenkilön, siitä se kiikastikin.
19. Ratkoja5.8.2017 klo 18:23
Oli näköjään tullut kommentti klo 12.15, muttei sitä näkynyt. Taisi Pike taas yrittää ilkeillä. On se hyvä, että törkeilyt saadaan poistettua. Trolli kuriin!
20. Seitenvitonen5.8.2017 klo 19:12
Minkähän takia pelaaja, Jondalar, Aksu ja muut täällä kauimmin olleet eivät koskaan avaa keskustelua, ja kehu ratkaisseensa ristikon? Helppo vedonlyönnin kohde on arvata 2-3 viisainta (??)
21. Sirkku5.8.2017 klo 21:18
Valmistui melkein, Minoguen vieressä olevan vanha herra ei ole tuttuja, kirjaimet kyllä muodostuu, mutta varmistusta kaipaan, pliis!
22. Aksu5.8.2017 klo 21:56
Sirkku,
vanhan herran voit hyvinkin varmistaa googlen kuvahaun kautta. Kaikki neljä kirjainta sait vaakasanoista.
23. Sirkku5.8.2017 klo 22:03
Kiitos, niin arvelinkin, mutta varmistusta kaipailin,,,
24. Johanna5.8.2017 klo 22:23
Jiikoo (klo 15.59) - rillipäisen herran kuva löytyy kyllä sitkeästi hakemalla, mutta ei kuvahaulla ilman sukunimeä!
25. SMH6.8.2017 klo 10:12
Iisakki (17).
Mitä näet siinä naisen oikean puoleisessa kuvassa? Vasemmalla ylhäällä ensimmäisen ja toisen harmaan välissä.
26. Iisakki6.8.2017 klo 12:55
SMH. Sain vastaussanan risteävistä, sen jälkeen olin näkevinäni jonkinlaisen oven " kahvan".Kuvasta ei kyllä saa selvää.
27. Virkku6.8.2017 klo 22:07
Vasemman laidan rillipäisen miehen sama kuva löytyi googlen kuvahausta. Sukunimi piti ensin selvittää ja koko nimellä kokeilla.
28. Rampe7.8.2017 klo 07:49
SMH ja Iisakki,
sama värkki ja sana myös yläoikealla vihjeen ENITEN KOSTEA vieressä. Enemmän tuo kyllä jääraapalta tai juustohöylältä näyttää.
29. SMH7.8.2017 klo 09:59
Kiitos Iisakki ja Rampe. Tuo oikeassa ylänurkassa oleva kuva samasta esineestä ratkaisi pulmani.
30. kapa7.8.2017 klo 10:40
Muille ihan selvä juttu, mutta itse olen unohtanut ennenkin olleen kipsikuvatyypin oikealla 2. harmaitten alla; saisiko pientä vihjettä...
31. Potter7.8.2017 klo 10:48
kapa, oli Persian kuningas kauan sitten. Ei kylläkään kovin tuttu juttu.
32. kapa7.8.2017 klo 11:31
Potterille kiitos! Sanahan tuli siihen itsestään, mutta oli minulle outo nimi, jonka nyt löysinkin Googlesta saatuani apua!
33. mummeli7.8.2017 klo 15:23
1 7:stä ja nesteitä vihjeiden välissä on joku pökäle johon en saa jotain tarkoittavaa sanaa. Yksi kirjain
kangertaa. Muuten olis valmis. Voisko juku ystävällisesti jelppiä. Kiitos!
34. kapa7.8.2017 klo 16:02
Mummeli: pökäleestähän puuttuu osa, ja se ei ole tullut mistään aukosta, vaan se laitetaan aukkoon, jos jollain vielä tällaisia on...
35. mummeli7.8.2017 klo 16:59
Joo! Kiitos vaan Kapa, mutta se pystysana pitäisi minusta tarkoittaa jotain. Eikä minun aakkosissa ole
sellaista kirjainta,että se olis järkevä. Miehiä kyllä löytyy monen nimisiä.
36. Aku7.8.2017 klo 17:00
Mielenkiintoista, että Aulis käyttää kovin usein ristikoissaan joutsenvaakunaa, joka ei ole nykypäivänä enää validi, niin paljon kuin ko. kaupungin asukkaat sitä takaisin kaipaavatkin..
37. kaarina7.8.2017 klo 18:04
En sitten milläänsaa toiseksi alimman harmaan keskelle mitään järkevää. Risteävät tuntuvat hyviltä, mutta onhan siinä kaksi piilokirjainta. En kyllä panisi pientä apua pahakseni
38. Jiikoo7.8.2017 klo 18:26
kaarina, minullakin oli tuossa järkevänoloisia risteäviä, mutta harmaisiin ruutuihin sain järkevän sanan vasta vaihdettuani Raamatun miehen ja tyhjäksitekemisverbin toisiksi. Taisipa siinä joutua vaihtamaan tossunkin ratkaisusanaa (vaakarivillä). Google-haku ”biblical names” tuottaa noita raamatullisia nimiä niin että piisaa ja Google-kuvahaku varmistaa jalkinejutun oikeellisuuden.
39. Jiikoo7.8.2017 klo 18:32
mummeli, vajaasta pökäleestä sukeutui minulla ikään kuin sahatavarankappaleen diminutiivi, vieläpä pienehkö sellainen.
40. EJlo7.8.2017 klo 18:55
jiikoo ; Miten saat siihen "pökäleeseen" sahatavaraa ? Sain siihen piilosanamaisesti "priima sarjan" , jota myös kahvi- tai teentarjoilupöydässä tarvitaan.
41. Jiikoo7.8.2017 klo 19:01
EJlo, paino on sanoillani ”ikään kuin” ja ”diminutiivi”! Kahvi- ja teepöydässähän noita näkee, totta kai. Narcissus tazzetta -kasvista (sarjanarsissista) saa lohkaistua saman siinä missä pökäleestäkin.
42. Jiikoo7.8.2017 klo 19:07
Korjattakoon edellistä: oikea kirjoitustapa lienee yhdellä z:lla: Narcissus tazetta.
43. mummeli7.8.2017 klo 19:40
Kiitos paljon ELJO kyllähän minä sen sarjan tiedän! Kiitos myös myös Jiikoo
44. kaarina7.8.2017 klo 19:49
Jiikoo, kiitos avusta. Tulihan siihen lopulta pitkän väännön jälkeen jotain järkevää. Oli kaksi melkein samanmerkkistä tossua, joista väärä vielä sopi niin hyvin risteävään verbiin.
45. EJlo8.8.2017 klo 08:17
Selvä sitten Jiikoo, jään pohtimaan mikä sahatavarakappale diminutiivisena olisi ikään kuin tuo saamamme sana.
46. Jiikoo8.8.2017 klo 08:54
EJlo, saanen helpottaa: lauta lienee sahatavarakappaleista yleisimpiä. Siihen perään diminutiivipääte ja otetaan vielä näin saadun kapineen pienehkö versio, niin eikös se ole siinä?
47. Tamara9.8.2017 klo 12:44
Oikeassa ylänurkassa oleva nainen jäätelötötterön vieressä on vielä ratkaisematta. Toisen harmaan viimeisestä sanasta mietin, että onko se sama kuin ekan harmaan vastaava!
48. Rampe9.8.2017 klo 13:22
Tamara,
nainen on Kristiina Halkola ja ratkaisusana on hänen roolihahmonsa Kalle Holmbergin ohjaamassa elokuvassa.
Toiseen kysymykseen vastaan : Samat sanat !
49. Tamara9.8.2017 klo 14:01
Kiitos, Rampe! Ristikkoni näyttää valmiilta.
50. Virkku9.8.2017 klo 21:07
Olipa hauska tuo mummelin 33. aloittama "pökäle"- keskustelu., josta peräti 9 kommenttia.Olipa siitä hyötyäkin, koska huomasin miehiä- vihjeeseen tulleen toinen vokaali väärin. Puhtaaksikirjoitus meneillään. Lenkkitossumerkki minulle tuntematon.
51. tuffa Porist10.8.2017 klo 11:18
Kiva, että Piken ala-arvoinen kommentti on poistettu!
52. Mallu11.8.2017 klo 15:36
Mikähän on rillipää herra miehiään?
53. Juho11.8.2017 klo 16:12
Mallu, maisteri Pohjois-Pohjanmaalta, maakunta-arkiston hoitaja ja paljon muuta.
54. Mallu11.8.2017 klo 17:00
Kiitos juho.
55. Attika12.8.2017 klo 10:04
Lomien takia tämä tuli ratkottua vasta nyt. Täytyy vielä palata Pähkinänsärkijän jakelus-synonyymi-pohdintaan. Tässä ei ole ihan varsinaisesti perusmuotoiset synonyymit kyseessä vaan tälle laatijalle tyypillinen vihje, jossa nielaistaan osa varsinaisista vihje- ja ratkaisusanoista pois tai lisätään niihin jotain.
56. Ananias15.8.2017 klo 21:24
Onhan se tietyllä lailla imartelevaakin, että Aulis pitää meitä ratkojia niin yleis-sivistyneinä, että esimerkiksi mr Outakosken hän olettaa olevan meille kaikille aivan kasvoista tuttu...
57. Arialisa16.8.2017 klo 14:57
Onko lenkkitossun nimi ....ipommin niminen? Auttakaa, kiitos, muuten valmis.
58. Aksu16.8.2017 klo 15:07
Arialisa,
eivätkö Ratkojien vaihtoehdot kelpaa?
59. Arialisa16.8.2017 klo 15:37
En ymmärtänyt mitä selittivät. Teidän konkareiden diskussiot on välillä avaruustiedettä ja monimutkaista. Itse haluan kyllä tai ei vastauksia. Onko kyseessä atom vai ei. Suora kysymys suoraan vastaukseen, Kiitos!
60. Aksu16.8.2017 klo 15:54
Arialisa,
ei täällä saa suoria vastauksia antaa...
61. pelaaja16.8.2017 klo 18:43
Ratkojien tai muuten vaan ristikkonsa ns. täyteen haluavien kannattaa ottaa yhteyttä suoraan Ratkojat Oy:n erääseen toimipisteeseen, joka näyttäisi sijaitsevan Turun ylioppilaskylässä. (Hahaa, sijainti selittää ainakin minulle erään mysteerin palvelun tiimoilta.) Sinne voinee jättää pyynnön, että HS-ristikoitten ratkaisuluettelojen pitää olla tyhjentäviä, yksiselitteisiä. Eihän kukaan kai suoralta kädeltä voi tietää, että esim. tennarin voi joku jostain mystisestä kuvasta tulkita myös lenkkitossuksi tai päinvastoin. Ratkaisu ei siis selity sillä mitenkään. Pyyntö vastuulliselle pääkallopaikalle lienee kannattavampaa ja nopeatempoisempaa kuin uumoilemansa ratkaisusanan + vaikka kenkä, jalkine tai tennari syöttäminen Neiti Google -hakuun.
62. Tuulitukka16.8.2017 klo 18:56
Arialisa. Laitapa sanasi googleen, ja kokeile eri kirjaimia: ja kas: kuva tulee jetsulleen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *