KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 8/2017

9181. SK 8/2017

malakias26.2.2017 klo 15:42
RIstikko oli suurimmaksi osaksi tähtensä mukainen, mutta muutaman virheellisen vihjeen takia jäi taas paha maku suuhun. "Tyypillisiä" kohdassa vastaus on paremminkin tyypillisen vastakohta. "Veritauteja" kohdan sana taas ei ole tauti vaan oire.
"Ruotsin kuningas" ja "kolu" puolestaan oli pakko googlettaa, koska muuten tämä nurkka ei olisi avautunut. Sen ylhäällä olevan möntin ympärillä olevia hipsujakaan ei aluksi huomannut erottaa nurmitupsuista. Samoin ylhäällä mukin kohdalle tuleva sana oli kolmen tähden ristikolle tyypillistä vittuilua.
2. Jukkis26.2.2017 klo 17:09
Minusta on hiukka hassuja ne ratkojat, jotka laittaa oman hoksaamattomuuden, yleistiedon vajavaisuuden ja puutteellisen kielen vivahteiden ymmärtämisen laatijan syyksi.
3. Juha N26.2.2017 klo 18:36
Avaajan kritiikki on minustakin asiaton. Eikö sana, jonka RUOTSIN KUNINGAS antaa, olekaan Suomen Kuvalehden tasoisen lehden lukijakunnalle yleisesti tuttu? Eikö KOLU ole viimeistään googlaamalla nähtävien saavutustensa nojalla etenkin Suomen Kuvalehden lukijakunnalle tähdellisempi tiedettävä kuin esimerkiksi PINGIS-BENEDEK? Ja jos vihjeiden TYYPILLISIÄ ja VERITAUTEJA saamat ratkaisusanat tuntuvat avaajasta kummallisilta, niin eikö sitä oman päänsä tietopankkia pysty laajentamaan esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjasta?
4. tapio26.2.2017 klo 19:31
Kuka muuten oli ristikon laatija? Tähditys 2? Piilosana Antti Parkkinen vai joku muu?
5. TU26.2.2017 klo 20:32
Pallonen ja tähtiä yksi. Minusta aika mukava, eikä suinkaan läpikirjoitettava. Malakiaan kommentit höpöä.
6. tapio26.2.2017 klo 21:03
TU ei kertonut piiliksen laatijaa. Yksitähtisen rinnalla yleensä Pertti Oskalan
7. mopo26.2.2017 klo 21:12
Ei tällä kertaa.
8. tapio26.2.2017 klo 21:23
Olisit samantien kertonut kuka.
9. mopo26.2.2017 klo 21:26
Totta turiset.
10. TU26.2.2017 klo 21:27
Osta lehti tai käy kirjastossa tsiigaamassa. Ei tämä ole mikään asiakasneuvontapalsta.
11. Tuttu26.2.2017 klo 21:29
Ihmettelen, että tästä YHDEN (!!!) tähden ristikosta käydään näinkin paljon keskustelua! Ei mitään haastetta tämän tasoisissa!
12. TU26.2.2017 klo 21:34
Ristikko ihan ok minusta, kommentit kumpuavat kaiketi kommentoinneista, eivät niinkään itse ristikosta, joka oikein mukava ja tähdekäs pläjäys.
13. tapio26.2.2017 klo 21:49
TU on kovin äkäinen kun kysyin laatijoista. Kun en ole tilaaja enkä ostaja, olen jo vähentänyt SK:n kommentointia.
14. TU26.2.2017 klo 22:18
Mikäli ristikot kiinnostavat, kannattaa tutkia niitä. Siispä itse, omin silmin toteamaan.
15. tapio26.2.2017 klo 22:24
Koska ostin pari vanhaa albumia, en kirjastoon viitsi kovin helpolla ristikoiden takia mennä. PuPe-tehtäviäkin on vielä jäljellä. Jos jotakuta ei kiinnosta kertoa, ei se kovin paljon kiusaa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *