KESKUSTELUT > RISTIKOT > TÄÄLLÄ TAAS!

9116. Täällä taas!

Eki2.1.2017 klo 13:58
Piinaava tauko on ohi ja sivusto avattu täysin uusiutuneena. Näin vuoden alussa on ollut ja on kaikenlaista kiirettä, joten ihan jokainen asia on ole vielä viimoisen päälle, mutta keskustelu ja ratkonta voivat taas alkaa!
2. T.Avis2.1.2017 klo 17:32
Tervetuloa takaisin. Aika eri näköistä kuin aikaisemmin, mutta varmaan tähänkin tottuu.
3. Ari2.1.2017 klo 17:33
Hienoa! Hetki menee varmaan totutellessa sivuston uuteen ulkoasuun, jos se sitten tällaisena tulee olemaankaan. Vanhassa ei kuitenkaan mielestäni ollut ulkoasullisesti mitään vikaa. Mielestäni hyvä jos nimimerkkien rekisteröintiä ei tule. Se hankaloittaisi varmasti ketjujen koostamista nykyisillä ohjelmistoillani.
4. Eki2.1.2017 klo 17:42
Kyllä tämä on uusi ulkoasu. Kunhan ehdin, siirtelen vanhoja koosteita koostesivulle ja selvitän, voivatko sitä tehdä muutkin. Vasemmalla on nyt näppärä yleishakutoiminto.
5. POH2.1.2017 klo 17:43
Hyviä uudistuksia on tullut- Automaattinen viestien haku Sivun päivitys ei poista jo kirjoittamaani kommenttirunkoa Nämä nyt äkkisiltään huomioina . MItähän muuta hyvää onkaan, mitä ei ole tullut vielä vastaan?
6. Lars2.1.2017 klo 20:19
Vähän on hidas vielä mutta eiköhän se siitä nopudu. Asiasta kolmanteen, onko APU-lehden päätös nettiratkaisujen lakkauttamisesta jotenkin kytköksissä tähän uudistukseen tai Sanaris Oy:ön?
7. tapio2.1.2017 klo 20:30
Missä Avun päätös on ollut esillä - olen joitakin Avun nettiristikkoja ratkonut.
8. Lars2.1.2017 klo 20:41
Lainaus: 7. tapio 2.1.2017 klo 20:30 Missä Avun päätös on ollut esillä - olen joitakin Avun nettiristikkoja ratkonut. Ihan APU-lehden sivuilla....
9. Eki2.1.2017 klo 20:52
Apu teki ihan tästä riippumattoman päätöksen jo joulukuun alussa. Tekniikka oli vanhentunut ja uuteen ei kannattanut satsata.
10. Jukkis2.1.2017 klo 20:57
Tulostuvaa HTML/JavaScript -hässäkkää tutkimalla en ole vielä keksinyt, miksi nämä sivut nyt on käytännössä käyttökelvottomat ainakin Chromella ja Lumian selaimella. Enkä sitäkään ihan ymmärrä, miksi jokaisen sivun (tämänkin) koodiin pitää tulostua otsikoilla REMOVE THREAD EDIT MESSAGE REMOVE MESSAGE MOVE MESSAGE varustettua JavaScript-koodia, jotka selvästikin on tarkoitettu vain ylläpidon käytettävissä olevien toimintojen koodiksi. Toivottavast kukaan innokas JS-osaaja ei kokeile, pystyykö koodin perusteella tekemään jotain noissa otsikoissa mainittuja asioita.
11. TU2.1.2017 klo 21:34
Kovin kangertaa mobiililla.
12. Eki2.1.2017 klo 21:41
Olen välittänyt tietoa ylläpitoon. Mainitsin asiasta heti alkuunsa, mutta silloin siellä epäiltiin yhtäkkisen liikenteen runsautta. Kyllä kyse on tosiaan jostain muusta.
13. Aksu2.1.2017 klo 22:19
Kiva, kun sivusto toimii jälleen! Ja kaikille hyvää alkanutta vuotta! Tein Taloustaidon ristikon, mutta Lähetä ratkaisu-painike ei toimikaan. Korjannette!
14. HT2.1.2017 klo 22:39
Jukkis: "Tulostuvaa HTML/JavaScript -hässäkkää tutkimalla en ole vielä keksinyt, miksi nämä sivut nyt on käytännössä käyttökelvottomat ainakin Chromella ja Lumian selaimella." Minun koneeni Chromella sivut toimivat ongelmitta. Sinänsä mielenkiintoista, että kun tämän tauon aikana kokeili sisäänpääsyä Mozillalla, näyttöön tuli suurin piirtein tällainen ilmoitus: "www.sanaristikot.net: sivu ilmoittaa: Sivut ovat tilapäisesti pois käytöstä. Valitamme häiriöitä." ja näkyviin tuli sitten kysely tunnuksesta ja salasanasta. Chromella ja Operalla ei moista infoa näkynyt, tuli vain se tunnuksen ja salasanan kinuaminen. Jos kyseessä oli tietoinen tauko eikä palvelunestohyökkäys, mikä järki mahtoi olla siinä "anna tunnus ja salasana"-jutussa? Eikö pelkkä ilmoitus tauosta olisi riittänyt?
15. Ari3.1.2017 klo 00:04
Ohjelmakoodiakin voi tehdä monella tavalla, pitkäksi tai lyhyesti. Itse joskus aloin erään sivuston ylläpitäjäksi ja siellä oli yhdellä sivulla taulukko jota ei saanut kännykällä avattua kun muisti loppui. Supistin ohjelmakoodia n.90%, ja kummasti alkoi toimimaan mobiililaitteellakin. Ulkoasuun ei tullut kuitenkaan havaittavaa muutosta. Tuossa ei varmaankaan ihan niin paljoa voida lyhentää, mutta varmaankin jonkinlanen karsinta olisi mahdollinen? Omillakin sivuillani pidän tärkeänä koodin keveyttä.
16. Pete3.1.2017 klo 00:06
Varsin hyvin itselläni toimii sekä Firefoxilla ja Chromella. Sivut näyttävät skaalautuvan myös kapeaan selainikkunaan. Eihän nuo Jukkiksen mainitsemat javascript-koodit haittaa yhtään, pakkohan ne tarkastukset on tehdä palvelinpuolella tai sivusto jatkaa haittaohjelmien jakoa kuten jo aiemmin kävi. Tosin koodissa on ihan syntaksivirhe, jonka takia hymiöt ja lainaukset eivät toimi. Lisäksi koodista löytyi nopealla silmäyksellä tämäkin aina epätosi tarkastus: if (request.status 500) Joten taisi olla kiire saada sivusto ylös ja testaus sai jäädä väliin. Toisaalta tuntuu tuo uusien viestien tarkastus vähän turhalta, eiköhän manuaalinen tarkistus toimi yhtä hyvin ja aiheuttaa vähemmän palvelinkuormaa. HT: Tuo ilmoitus saattoi olla palveluntarjoajan vakio virheilmeitussivu, jos oikea palvelin ei vastaa.
17. Pete3.1.2017 klo 00:10
Taisin olla väärässä niistä tarkistuksista. alert('xss');
18. HT3.1.2017 klo 00:40
Pete: vakioilmoitus, niinpä, mutta kummastelin vain sitä, että ilmoitus näkyi vain Mozillalla, ei Chromea ja Operaa käytettäessä. Näkyy kahteen säikeeseen tulleen klo 0.29 "roskapostia". Entisillä sivuilla tämmöisistä päästiin eroon, miten mahtaa onnistua nyt uudistuksen jälkeen.
19. huhu3.1.2017 klo 06:25
Merkistökoodaus näyttäisi olevan poskellaan, ainakin minulla. Esim. Lähettäjä:
20. huhu3.1.2017 klo 06:29
Hups. Sehän korjaantui heti viestin lähettämisern jälkeen.
21. seppo m kerkelä3.1.2017 klo 07:00
miksi ratkaisua (ekstraristikko) ei voi lähettää vai miksi se ei lähde? Valinta ei aktivoidu!!!
22. jaana3.1.2017 klo 08:10
Joku tuossa mainitsi Avun ristikot... Yritin ratkoa 52/2016 kryptoa kahdesti, mutta heitti ulos, ja ikkunaan ilmestyi nainen Eevan asussa. Vaadittiin myös uutta kirjautumista. Ajattelin vain, että uskaltaakohan enää yrittää uudestaan, kun Adobe Flash Player täytyy ratkonnan aikana olla päällä, eikä sitä kai oikein suositella enää käytettäväksi. Olenko liian pöpöpelkoinen..?
23. tapio3.1.2017 klo 08:14
Siihen en osaa sanoa, mutta itse asiassa olen ihmetellyt, että Avun nettiristikkoja on näinkin pitkälle tehty Flasheilla. Mitä tähän sivustoon tulee, toimivat jo normaalin oloisesti. Firefox kysyy aina vastauksen lähettämisen jälkeen, että sallitaanko uudelleen ohjaus, mikä vähän ärsyttää - ehkä olen jossakin vaiheessa vastannut väärin uudelleen ohjaukseen liittyen.
24. Ville3.1.2017 klo 08:49
Safarilla ainakin mobiilissa takkuaa, eli hidastelee.
25. Eki3.1.2017 klo 08:50
Kaikkia mainitsemianne epäkohtia ollaan korjaamassa.
26. Ville3.1.2017 klo 08:51
Katsoin aikaa tuon edellisen viestin lähettämiseen: n. 35 sek. Johtuuneeko lähettävän pään laajakaistasta vai mistä?
27. Eki3.1.2017 klo 08:57
Kyllä minulla viesti päivittyy heti Chromella. Noita robotin lähettämiä viestejä en jostain syystä saanut aamulla poistettua. Poistotoiminto ei reagoinut lainkaan.
28. Ari3.1.2017 klo 09:37
Viestien näytössä maksimimäärä on edelleen 255, kunhan alatte hienosäätämään niin tämäkin varmaan korjaantuu...
29. Jukkis3.1.2017 klo 10:13
Varsin ihmeellistä. Eilen sanoin että "nämä sivut nyt on käytännössä käyttökelvottomat ainakin Chromella ja Lumian selaimella." Vielä puoli tuntia sitten tämä säie minun Windows 10 -koneen Chromessa näytti tältä: http://aijaa.com/eg7ObL Siis periaatteessa toimii, mutta eihän tätä tuon näköisenä jaksaisi käyttää. Sitten sain päähäni painaa Ctrl-Shift-R (hae sivu uudestaan palvelimelta, ohita paikallinen välimuisti). Jonka jälkeen tämä näyttääkin ihan samalta kuin Firefoxissa, eli erittäin hyvältä. Juuri äsken katsoin Android-tabletin Chromella. Näytti siellä samalta kuin tuossa aijaan kuvassa, siis kamalalta. Tabletilla ei voi painaa Ctrl-Shift-R, joten siellä hain valikoista "Clear All Browsing Data" tms., jonka jälkeen sivu tuli esiin oikean näköisenä. Lumialla vastaava ulkoasun korjautuminen tapahtui ihan itsestään jo eilen illalla. Ilmeisesti jotain säätämistä siellä päässä tehdään. Jonka näkee siitäkin, että vielä eilen jokaisen viestin kohdalla oli linkki "Lainaa", ei ole enää tänään.
30. Tarja3.1.2017 klo 10:20
Jukkis, kiitos neuvosta. Minullakin oli Chromella ongelmia, mutta nyt näkyy hyvin.
31. Ari3.1.2017 klo 10:22
Itseäni ärsyttää monilla keskustelupalstoilla yleistä lainaamista. Ihan kuin sivut eivät muuten täyttyisi ja pitääkö niitä lukea uudelleen useassa viestissä... Parempi olisi vaikka linkki tähän viestin kohtaan ja viestin numero, sekin olisi mahdollista.
32. Ari3.1.2017 klo 10:23
Erittäin hyvä muuten että viestit on numeroitu!
33. Ville3.1.2017 klo 10:36
40 s. Kesti aueta tämä säie.
34. tapio3.1.2017 klo 11:48
Mitäs outoa pelikaaristikot.fi nyt on, kun sivut eivät toimi?
35. Jukkis3.1.2017 klo 11:52
Lainaus: 34. tapio 3.1.2017 klo 11:48 Mitäs outoa pelikaaristikot.fi nyt on, kun sivut eivät toimi? Tuo nyt ei niin haittaa, mutta näköjään myöskään pelikaaniristikot.fi ei toimi.
36. Eki3.1.2017 klo 11:53
Samaa olemme Nebulalta tiedustelleet.
37. iso S3.1.2017 klo 12:20
Tervetuloa takaisin! Monet uudistuksista ovat hyviä, esimerkiksi "Siirry alalaitaan" ja "Siirry ylälaitaan" sekä jäljellä olevien merkkien näyttö. Nyt on omaa hölmöyttä (ja sitähän riittää!) jos yrittää lähettää ylipitkän tekstin. Ennen se saattoi tapahtua pahaa aavistamatta ja tuloksena oli ajattelu- ja näpyttelytyön katoaminen bittiavaruuteen. Ulkoasun muutos on makuasia. Jotkut tykkäävät jotkut eivät, mutta ajan kanssa useimmat tottuvat eivätkä muista mennyttä. Minun kannaltani on jonkin tason ongelma se että nyt viestit on numeroitu eivätkä enää ala tutulla "Lähettäjä:" -tekstillä. Olen imuroinut tekstejä sanastoa keräilläkseni Excel-virityksellä ja nyt se menee uusiksi, jos jaksan vielä vaivata päätäni moisella. No, se on minun murheeni enkä tikahdu siihen. Tuskin tämä muutos (ja lievästi muuttunut sivujen osoitemalli) muita haittaa. Lieneekö jonkinlaista alkukankeutta vai jotain muuta, mutta esimerkiksi säikeen 7901. Ilta-Sanomat 40 vuotta sitten 21.3.1974 tuoreimman viestin ajaksi ilmoitetaan 3.1.17 11:40 mutta minulle näkyy viimeisenä 22.3.2014 klo 20:54? Ihan sama onko automaattinen viestien haku päällä tai ei, mitä se sitten tarkoittaakaan. Lämmin kiitos paluusta joka tapauksessa. Sivustolle ja ylläpidolle terveyttä ja pitkää ikää tänä ja tulevina vuosina.
38. Ylläpito3.1.2017 klo 12:28
Jos poistamme häirikköviestin, aika jää näköjään jäljelle - ainakin toistaiseksi.
39. Ari3.1.2017 klo 12:36
iso S, eikö se virityksesi lue lähdekoodia? Silloin tuo ei haittaa. Omat koosteohjelmani sain päivitettyä ajantasalle eilen ja tänään viimeiset, ne lukevat lähdekoodin (php:lla) ja tekstit on helppo erottaa muusta. Luulenpa että tuohon säikeeseen 7901 on tullut roskaviestejä jotka on poistettu ja aikaleima on jäänyt siitä. Eli jos sinulla on automaattinen viestien haku päällä ja esimerkiksi tämä sivu auki, tulee ilmoitus montako viestiä on tullut tähän säikeeseen ja kysyy haluatko ladata ne.
40. Ari3.1.2017 klo 12:38
Eipä voi näemmä luottaa tuohon automaattiseen viestien hakuun, ei toiminut nyt. Kun kirjoitin viestiä ei tullut ilmoitusta uudesta viestistä jonka Ylläpito oli laittanut.
41. Ylläpito3.1.2017 klo 12:45
Korjailin viestien automaattihakua äsken, niin saattoi olla toimimattomana jonkin aikaa, pahoittelut.
42. Ari3.1.2017 klo 14:50
Mielestäni ei haittaisi vaikka tuossa reunalla ollut ristikko vielä palautettaisiin, muistuttamaan siitä, mistä täällä keskimäärin on tarkoitus keskustella. Sen voisi kuitenkin kuvan sijaan luoda skriptinä, niin ei aiheuttaisi lataamiskuormaa, niin palvelimelle kuin käyttäjän laitteellekin.
43. pelaaja3.1.2017 klo 16:06
On hienoa, että olette täällä taas. Kiitos ja aplodit!
44. Ari3.1.2017 klo 16:47
Kokeilin huvikseni, tällaista tarkoitin: http://sanari.xyz/ruudukko.htm
45. Pete3.1.2017 klo 17:09
Muutama lisäkommentti vielä. Toivottavasti korjaatte pikimmiten nuo pienempi ja suurempi kuin merkkien koodaukset, on aika häiritsevää kun teksti katoaa niiden välistä (vai onko jo korjattu 3 < ? > 3). Lisäksi evästeiden käyttö sivustolla vaatii käyttäjien hyväksymisen (https://www.viestintavirasto.fi/kyberturvallisuus /palveluidenturvallinenkaytto/evasteet.html). Toivottavasti keksitte häirikköviestien torjuntaan jotain parempaa kuin pakollisen CAPTCHA:n kaikille, voi tehokkaasti vähentää osallistujien aktiivisuutta. Lisäksi tämän laatikon 'Pakolliset kentät merkitty tähdellä *' on ihan turha, jokainen viestiä kirjoitaja tajuaa sen muutenkin, etenkin kun tässä ei ole kuin kaksi kenttää. Yksinkertainen on kaunista. Lisäksi nimimerkki kai voi olla pidempi kuin lähettäjä kenttään mahtuu näkymään kerralla, joten kenttäkin voisi olla pidempi kun on tilaakin.
46. Jukkis3.1.2017 klo 17:13
Sellainen tuli taas mieleen, että ainakin minun on mahdoton ymmärtää, miksi sivuston koodi ei viestiin laitettua URL:ia tulosta klikattavana linkkinä.
47. Pete3.1.2017 klo 17:14
Pienempi ja suurempi kuin merkit koodattu oikein nyt, plussaa siitä. Sitä vastoin unicode merkkien käsittely tuntuu ylivarovaiselta kuin kreikan kirjain pii muuttui kysymysmerkiksi. Lisäksi hipsujen eteen tuli ylimääräiset kauttaviivat, jotka eivät tietenkään kuulu tekstin sekaan.
48. TU4.1.2017 klo 02:00
Hyvin pelittää puhelimella.
49. Ari4.1.2017 klo 09:10
Kyllä, tosin en saa liikaa kehua kun ei ole kovin vanha tämä luuri. Mutta hyvä tuo mobiilille muuttuva valikko. Tosin jos olisi pienempi näyttö kuin tämä 5" tai tärisevämmät sormet, voisi olla hiukan isommat valinnat.
50. Ari4.1.2017 klo 10:18
Kun valitsen valikosta 'Keskustelut' tullaan Ristikot-keskusteluun. Oletin että siitä tultaisiin siihen ryhmään missä on tuorein kirjoitus, mutta ei.
51. Ari4.1.2017 klo 11:19
Jos uusimmassa viestissä on heittomerkki (') niin sen eteen tulee kenoviiva etusivulla näytettäessä. Ehkä myös lainausmerkki (") tekee saman?
52. Ari4.1.2017 klo 11:49
(51. Ari) Teki se. Voisiko tuon automaattisen viestien haun saada vaikuttamaan myös otsikkosivuun siten, että ne otsikot joissa on katsomattomia viestejä merkittäisiin jotenkin?
53. Ylläpito4.1.2017 klo 11:55
Kiitos huomioista! Sivustoa tullaan parantelemaan tarpeen mukaan, ja pyritään pääsemään tuollaisistakin virheistä eroon.
54. Ari4.1.2017 klo 12:09
Päivitin tuon ruudukkoehdotukseni värin, niin kuin se suunnilleen oli vanhalla sivulla oikeassa reunassa. Nythän tuossa vasemmassa sivussa olisi tilaa tällaiselle:
http://sanari.xyz/ruudukko.htm
55. Ari4.1.2017 klo 12:09
Nyt tämä hukkaa rivinvaihdot...
56. Lee4.1.2017 klo 12:44
Eki, kiitos ja halaus, sivut ovat minun makuuni visuaalisesti paremmat kuin entiset. Vähän hitahasti latautuvat mutta mihinä tässä kiirettä. Terkut
57. Ari4.1.2017 klo 13:02
Koostesivulla linkki ei vie alalaitaan. Koostajien pitäisi saada tunnukset että pääsisivät muokkaamaan koosteita, mutta tästä Eki jo mainitsikin...
58. Eki4.1.2017 klo 13:24
Yritetään saada sivut muuten toimiviksi ja muutamat rästihommat pois ja katsellaan noita ketjukkosteita sitten.
59. Ville4.1.2017 klo 14:05
Toivotaan! Mobiililla ainakin käyttö on niin hidasta, ettei tätä viitsi...

Täytyy palata katsomaan joskus myöhemmin miten siinä onnistuitte.
60. Ari4.1.2017 klo 16:10
Ei taida johtua mobiilista. Nyt takkuaa PC:llä valokaapelissakin.
61. pelaaja4.1.2017 klo 16:17
Miksiköhän minulla ei takkua? Parissa sekunnissa kaikki aukeaa. Täytyi oikein testailla.
62. Ari4.1.2017 klo 16:56
Ehkä siellä sääsettiin ja oli väliaikaista. Nyt taas toimii normaalisti.
63. pelaaja4.1.2017 klo 17:13
Avaussanoissahan jo kerrottiin kansalle, että kaikki ei vielä (tietenkään) ole viimoisen päälle. Työrauhaa toivotan tekijöille, jotka ovat jo saaneet tietoonsa monenmoista täällä ja huomaavat ehkä itsekin jotain :)
Enempi iloa sivuston palautumisesta ylipäätänsä olisi mukava nähdä!
64. Ari4.1.2017 klo 17:17
Minä taas vetoan omaan kokemukseen sivujen ylläpitäjänä et käyttäjä joka havaitsee jonkin puutteen tai virheen sivun toiminnassa tms. mutta ei siitä kerro ylläpidolle, tekee sille karhunpalveluksn.
65. pelaaja4.1.2017 klo 17:59
Ei se mittää, Ari. Tiernapoikia mukaellen: "En ole vääryydellä enkä viekkaudella tullut huoneeseenne". Esitin vain omat maallikkoajatukseni eikä niillä ole mitään tekemistä ylläpidon hommien sujuvuudelle. Annan kyllä kuulua, jos karhunpalveluksen uhka meinaa tulla. Saattaisin silti olla aikalailla yllättynyt, jos noin yleensä ottaen erilaisten sivustojen ylläpitäjät pitäytyisivät vain yleisön kommenteissa eivätkä itse kävisi asiakkaana katsomassa, miten homma toimii. Euro vetoo, että hyvin tässä käy.
66. Ari4.1.2017 klo 18:05
Tuotakin juuri ajattelin tuota perustellessani, eli kun saa palautetta ei tarvitse itse niin testailla ja laittaa aikaa siihen. Hienot sivut on jo nyt enkä valita vaan tsemppiä!
67. Lars4.1.2017 klo 18:06
Kyllä pahasti takkuilee kuidun päässä olevalla Chromella....
68. Jondalar4.1.2017 klo 18:14
Muistelen entisenä tiernapoikana pyynnön kuuluvan näin: "Emme ole millään viekkauella emmekä vääryyellä tulleet teijän huoneeseenne laulamaan, vaan ihan teijän oman hyvän tahtonne jäläkeen. Olemme köyhiä laulajapoikia ja pyyämme jotakuta lanttia." "Ja tähteemme kynttilänpätkää."
69. -4.1.2017 klo 18:50
Minä teille kynttilänpätkän tähteen näytän!
70. tapio4.1.2017 klo 20:02
Kiitti vaan - mm. Tonin ristikot ovat kivoja. Joskin yksi keskiaukeamaristikko olisi minulta mennyt osittain laadintavirheen takia väärin, jos olisin sitä palkintoristikkona ratkonut (virheen syynä oli pari muutakin seikkaa) - siis ihan pikkuisen tarkkuutta lisää, niin vielä parempi.
71. Ari4.1.2017 klo 21:16
Pakko vielä täsmentää, vaikka en haluaisi jankata. Itselläni ainakin jo ennen sivujen julkaisua on takana PALJON testailua. Silti tahtoo jotain bugeja ilmetä vielä julkaisun jälkeen. Sitten kun niitä alan korjaamaan ja kun yksi kohta koodissa voi vaikuttaa ohjelmistossa moneen toimintoon, niin jatkuvasti voi tulla korjausten jälkeen uusia toimintavirheitä. Tosin täytyy muistaa että itse olen täysin itseoppinut harrastelija eikä koulutusta ole takana. Ammattilaiilla varmasti monessa asiassa erilaiset toimintatavat.
72. -p-4.1.2017 klo 21:26
Vieläkö päivittyy http://drzf55.angelfire.com/listoja.html?
73. Jukkis4.1.2017 klo 21:38
Vaatii jonkin verran uudelleenohjelmointia. Kun edellisen päivityksen tein 23.12, niin eipä tällä erityistä kiirettä ole. Joskus keväällä. Ehkä siihen mennessä jaksan taas yrittää etsiä noille paremman paikankin. Ellei sitten tämän paikan ohjelmoijat toteuta tuota hommaa saitin sisäisenä toimintona. Joka olisikin järkevää. Kunhan tekevät vähintään yhtä hyvän.
74. Ari5.1.2017 klo 10:20
Lainaus: 57. Ari 4.1.2017 klo 13:02 Tuo johtuu siitä että sieltä puuttuu kohta
75. Ari5.1.2017 klo 10:22
Lainaus: 57. Ari 4.1.2017 klo 13:02

Tuo johtuu siitä että sieltä puuttuu kohta div id='kommentoi' johon linkki veisi, ja siellä ei ole kommentointimahdolllisuutta ainakaan kirjautumattomilla. Tämä toki peruskauraa ylläpidolle, anteeksi.

Mutta sellainen tuli mieleen, että kun näitä sivuja käytetään nykyään yhä enemmän mobiililaitteilla ja kun niissä ei ole sivulta sanahakutoimintoa Ctrl+F niin olisiko mahdollisuus näihäin kaikkiin säikeisiin mahdollista saada sellainen hakukenttä jossa voisi siltä sivulta joka on auki, hakea sanaa? Se mahdollistaisi ketjujen käytön mobiilisti.

Näemmä tuo viesti katkesi kohtaan jossa oli suurempi kuin- merkki, eli sellainen bugi löytyi nyt.
76. Ari5.1.2017 klo 10:25
Siis pienempi kuin-merkki (), mutta kuitenkin, molemmat varmaan aiheuttaa tuo.
77. Ari5.1.2017 klo 10:27
Tämä kadottaa monenlaista tekstiä jota ei kyllä pitäisi tapahtua, sulkujen välikin jäi tyhjäksi kun siinä oli merkit & l t ; ilman välejä.
78. iso S5.1.2017 klo 10:36
Näitä toivomuksia kun satelee niin tässä taas yksi lisätyötä aiheuttavaksi pyrkivä. Ketjukoosteissa olisi kiva jos siellä olisi tosiaan pelkkä kooste ja häirikköviestit olisi suodatettu pois. Toistaiseksi koosteissa on vasta artistiketju jossa on 242 viestiä, mutta ketjussa ollaan vasta osassa 225. Kun otetaan huomioon säikeen avausviesti, voi päätellä että mukana on 16 ketjuun kuulumatonta viestiä. Esimerkiksi viestit 232 ja 234 ovat tahallista tai tahatonta häiriköintiä. Sinänsä ikävää että sellaista tapahtuu. Paljolta harmilta vältyttäisiin jos ihmiset osaisivat käyttäytyä.

Koostetta vilkaistessani ehdin jo luulla että häiriköt ovat ehtineet iskeä sinnekin, mutta kyllä ne samat möläytykset ovat jo alkuperäisessä koostesäikeessä (numero 5225).
79. Ari5.1.2017 klo 11:40
Sivuillani http://sanari.xyz/sanaristikot/ on tuollainen haku Muutetaan yksi kirjain - ketjuun, tietenkin sitä saa käyttää!

Päivitin sen toimimaan näillä uusituilla sivuilla.
80. Jukkis5.1.2017 klo 11:44
testitesti No eihän tuo tietenkään toimi.
81. Ari5.1.2017 klo 11:48
Mitenniin ei toimi? Minulla toimii. Paina Tarkista, kun olet laittanut hakusanan kenttään!
82. Jukkis5.1.2017 klo 11:52
Ei minä mitään hakua testannut vaan rivinvaihtoja. Tuloksesta ei voi päätellä, miten testasin.
83. Ari5.1.2017 klo 12:56
Jukkis, testasit näin, (*=rivinvaihto): testitesti* * No eihän tuo tietenkään toimi.
84. Jukkis5.1.2017 klo 13:45
Eikun laitoin rivinvaihdoksi "single line break" -HTML-tagin, ensin perinteisen, sitten XHTML:n mukaisen. Saitin koodi ne tietysti tiputtaa pois.
85. Tyhmä5.1.2017 klo 18:13
Mitä tarkoittaa tuo automaattinen viestien haku? Pitääkö olla kytkettynä päälle tai pois päältä?
86. Ari5.1.2017 klo 18:16
Se on jokaisen oma valinta. Jos pitää sivua auki ja se on päällä, se näyttää montako uutta viestiä on tullut ja voi ne ladata nähtäväksi jos haluaa .nn
87. Tyhmä5.1.2017 klo 18:31
Kiitos Ari
Siispä laitan sen päälle!
Vielä kun olisivat uudistuksen yhteydessä laittaneet toimimaan nämä sivut niin, että uusimmat viestit näkyy heti ensimmäisinä tuolla yläsivulla...?
88. Ari5.1.2017 klo 18:47
Kyllä se on mielestäni ihan hyvä näin kun on nuo linkit yös ja alas.
89. Ari5.1.2017 klo 18:57
Mobiilisti käytettäessa nakkisormilla vähän liian lähekkäin tulee tuon asetuksenvaihtolinkin päälle uusien viestien haku. Jos olisi edes yksi tyhjä rivi välissä...
90. Ari5.1.2017 klo 19:04
Tai saisihan se asetuslinkki silloin kadota kun on tullut uusia viestejä.
91. tapio5.1.2017 klo 21:23
Minulle ei ole valjennut koosteiden idea eli mitä tarkkaan ottaen koostesivuille laitetaan ja mitä jätetään pois normaaleista koosteista.
92. Ari6.1.2017 klo 08:36
tapio, jos tutustuisit edes yhteen ketjuun, sen sääntöihin ja koosteeseen, huomaisit kyllä. Yleensä ottaen koosteeseen tulee vain ketjuun kuuluvat sanat ilman selityksiä.
93. Ari6.1.2017 klo 09:21
Nyt ei ole tarkoitus astua Jukkiksen varpaille ja älähtäköön jos on eri mieltä, mutta teknisesti olisi mahdollista tehdä automaattisesti päivittyvä luettelo säikeiden otsikoista aakkosjärjestyksessä. Aina kun luodaan uusi säie, se lisättäisiin linkkilistaan oikeaan kohtaan. Tämäkin olisi helppo toteuttaa jos siihen on halua.
94. tapio6.1.2017 klo 09:33
"Yleensä ottaen koosteeseen tulee vain ketjuun kuuluvat sanat ilman selityksiä."

Mikä idea siinä on?
95. Ari6.1.2017 klo 09:48
Kun ketjuun ei saa laittaa kahta samaa sanaa niin on helpompi katsoa ctrl+f toiminnolla onko sana jo ketjussa eikä selityksien sanat ole sekoittamassa hakua.
96. Jukkis6.1.2017 klo 10:43
Lainaus: 94. Ari 6.1.2017 klo 09:21
"Nyt ei ole tarkoitus astua Jukkiksen varpaille ja älähtäköön jos on eri mieltä, mutta teknisesti olisi mahdollista tehdä automaattisesti päivittyvä luettelo säikeiden otsikoista aakkosjärjestyksessä.

Aina kun luodaan uusi säie, se lisättäisiin linkkilistaan oikeaan kohtaan. Tämäkin olisi helppo toteuttaa jos siihen on halua."

Höh, miksi älähtäisin tai olisin eri mieltä. Tuollahan minä jo edellä sanoin että "Ellei sitten tämän paikan ohjelmoijat toteuta tuota hommaa saitin sisäisenä toimintona. Joka olisikin järkevää. Kunhan tekevät vähintään yhtä hyvän."

Ilman muuta järkevämpää olisi, että kaikki tilastointi tehtäisiin suoraan tietokannasta eikä niin että joku ulkopuolinen Jukkis imuroi koko saitin sisällön ja generoi sitten siitä datasta tilastot.
97. Jukkis6.1.2017 klo 10:44
Ai helevetti, mikä kuningasajatus oli se, että piti ohjelmoida kaikkien rivinvaihtojen poisto. Ihan älytöntä.
98. Jukkis6.1.2017 klo 10:47
Ja sellainen ehdotus, että jos on otettu edellisestä viestistä lainaus, niin se tulostuu sitten esim. kursiivilla, tai muuten selkeästi erottuu uudesta tekstistä. Tuossa edellä lisäsin itse lainausmerkit Arilta lainaamaani.
99. tapio6.1.2017 klo 11:01
Arille (96.):

En koe millään lailla järkeväksi koko koostetta tuossa mielessä. Paljon mieluummin katsoo säiettä suoraan ja näkee, liittyykö etsimään asiaan.

Tarkastelin
5225. Artisti/Bändi-Cetju - KOOSTE

Tuolla tavoin esitettynä sekava ja aika käyttökelvoton. Taulukoitu lista ja linkki numeroon, jossa eka kerta esiintyy, olisi toimiva
100. Ari6.1.2017 klo 11:12
Saathan tietenkin katsoa jokaisen säikeen esimerkiksi tuossa ketjussa 226 kpl kaikki läpi ennen kuin laitat jatkosanan, ihan oma valinta. Mutta siinä menee aikaa ja voi olla että joku fiksummin käyttöytyvä menee ohi.
101. Ari6.1.2017 klo 11:16
Sitäpaitsi tuohan on juuri lista säikeistä joissa sanat ensimmäisen kerran esiintyvät.
102. Ville6.1.2017 klo 12:04
Onko tuo tapio vähän yksinkertainen?
103. sp6.1.2017 klo 12:13
Ville, on ! "vähän".
104. tapio6.1.2017 klo 12:19
No voihan kooste jossakin tapauksissa olla toimivakin - kuten tuossa bändisäikeessä, mutta ei mielestäni ihan missä säikeessä tahansa.
105. Ari6.1.2017 klo 12:24
tapio, nyt puhutaan ketjuista, ei säikeistä.
106. Ville6.1.2017 klo 12:28
Ari, tuon ymmärtäminen on jo liian vaikeata tapiolle.
107. tapio6.1.2017 klo 12:53
Eikö nimenomaisesti siitä yhdestä bändisäikeestä tehty kooste? Ketju on tietenkin viestiketju, mutten en nyt vaan hahmota hyötyä kuin tietyntyyppisissä säikeissä.
108. seurailija6.1.2017 klo 12:56
Miksi puutut tähän, tapio? Ethän kai ota edes osaa ketjuihin. Tämä aamu on ollut muutenkin osaltasi aika masentava näin lukijan kannalta. Täysin turhaa ja väärää spekulointia, joka pilaa sivustoa.
109. Ari6.1.2017 klo 12:56
Täällä on useita ketjuja joista on tehty koosteita. Ne eivät vaan vielä ole omassa lokerossaan, niin kuin tuo mainitsemasi, kun niitä siellä olevia ei voi muokata kuin rekisteröityneet.
110. tapio6.1.2017 klo 13:02
109.:ään

Haluan selvittää, mitä hyötytä koosteista olisi. Ainakaan niissä säikeissä, joita itse lähinnä luen, koosteista ei olisi mitään hyötyä.

Toisessa asiassa lienee kyse kritiikistäni. Mielestäni täysin oikeutettua, mutta näemmä minkäänlaista kritiikkiä en saisi esittää.
111. seurailija6.1.2017 klo 13:09
Kritiikin idea on se, että saa sitä esittää ja olet sitä esittänytkin, mutta jos joku tai muut eivät ole samaa mieltä, se pitää kritiikin esittäjän kestää. Sitä et sitä oikein kestä, tapio, ja sitten letkauttelet turhautuneena ja tuskallisen usein noita väitteitäsi.
112. iso S6.1.2017 klo 13:23
tapio, nyt sinä olet taas lukkiutunut omaan mielipiteeseesi etkä vaivaudu lukemaan ja ajattelemaan. Mieti, mitä eroa on jollakin keskustelusäikeellä (esimerkiksi Vanhojen SK-piilisten epäselviä vihjeitä) ja ketjulla (esimerkiksi tuo artistiketju). Ketjuihin ja niiden sääntöihin et ilmeisesti ole millään tavalla perehtynyt. Tässä lyhyt oppimäärä. Ketjuihin lisätään kunkin ketjun sääntöjen mukaisesti ketjun aiheen mukaisia tietoja (artistiketjussa artistien ja yhtyeiden nimiä). Yleensä ketjun sääntöihin, kirjoitettuihin tai kirjoittamattomiin, kuuluu että omasta viestistä ei saa jatkaa. Poikkeuksena on tilan, jossa ketju näyttää näivettyvän, eli 24 tuntiin ei ole tullut muilta jatkoa. Samaa nimeä ei saa toistaa. Tuosta edellisestä ja ketjujen pituudesta (jakautuu useisiin säikeisiin) seuraa koosteiden tarve. Koosteessa on siivottu ketjuun kuulumattomat rönsyt ja koosteen tarkoitus ei ole säikeen löytäminen, vaan sen tarkistaminen, ettei tule toistoja. Nyt mene uudelleen sinne ketjujen koosteisiin ja lue sieltä ensimmäinen viesti. Sieltä olisit voinut itsekin oivaltaa, että ketjuja ja niiden koosteita on useita ja kaikkia ei ole vielä ehditty siirtää tänne omaan karsinaansa. Jostakin on alettava ja se oli artistiketju.
113. tapio6.1.2017 klo 13:33
113.:lle

No ajattelinkin, että hyötyä tietynlaisissa säikeissä, mutta en juuri sen tyyppisiin osallistu.

112:lle

Minua ärsyttää se, että minut ikään kuin pakotetaan ajattelemaan tietyllä tavalla eikä minun näkökulmaani kunnioita - tässä nyt taitaa olla kyse molemminpuolisesta toisten näkökulmien kunnioittamisen puutteesta ja puolin sun toisin yritetään pakottaa ajattelemaan toisella tavalla.
114. seurailija6.1.2017 klo 13:38
Pakkohan sinun on tajuta, että äyske on sanan eksyä anagrammi, ja vaikka se on sana myös toisin päin, se ei ole huono anagrammi. Muistanko nyt vielä oikein, että olet jopa kehottanut laatijoita jättämään kääntämisen mainitsematta vihjeessä? Jospa laatija on tässä noudattanut toivettasi? Silloin vihjeen voi ymmärtää jopa kahdella tavalla.
115. tapio6.1.2017 klo 13:41
Kyllähän minä täysin ymmärrän, mitä Jukkis ja seurailija kirjoittavat, mutta olen vain eri mieltä. Eiköhän tämä taida olla mielipidekysymys. En muuta mielipidettäni. Olisi vain mielenkiintoista tietää, mitähän Juha Neitola on tästä mieltä (voisi vastata asianomaisessa säikeessä eikä tässä, jos haluaa ylipäätänsä vastata).
116. Ville6.1.2017 klo 13:58
Kaikki mielipiteet nyt vaan eivät ole oikeita!
117. tapio6.1.2017 klo 14:01
Rakentavin näkökulma - jälleen kerran - nimimerkillä "seurailija".
118. SP6.1.2017 klo 14:03
Tapio vääntään mustan valkoiseksi oli kyse mistä vain, ainaista marmatusta !
119. tapio6.1.2017 klo 17:34
Tiedoksi SP:lle, että pääsimme toisessa säikeessä kaikkia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen.
120. tapio6.1.2017 klo 17:57
Miksi muuten Jukkisen linkit eivät toimi? Ainakin minulle entiset kirjanmerkit toimivat.

Olishan se kiva, että lajitteluperusteita olisi enemmän, jolloin Jukkisen listaukset tulisivat automaattisesti tältä sivustolta. Vähän rumia noi monivalintalaatikot toki ovat, mutta jos ekana on viimeksi kommentoitu ja tokana aloitettu, tavanomaiset toiminnot eivät olennaisesti vaikeutuisi.
121. SP6.1.2017 klo 18:09
Tapio, tieto tuli perille, mutta miten on tuo kaikkia osapuolia tyydyttävä tulos. Just joo -huokaus - .
122. Jukkis6.1.2017 klo 18:15
Lainaus: 120. tapio 6.1.2017 klo 17:57 "Miksi muuten Jukkisen linkit eivät toimi? Ainakin minulle entiset kirjanmerkit toimivat. Olishan se kiva, että lajitteluperusteita olisi enemmän, jolloin Jukkisen listaukset tulisivat automaattisesti tältä sivustolta. Vähän rumia noi monivalintalaatikot toki ovat, mutta jos ekana on viimeksi kommentoitu ja tokana aloitettu, tavanomaiset toiminnot eivät olennaisesti vaikeutuisi." Mä en ymmärrä tästä viestistä oikein yhtään mitään.
123. pelaaja6.1.2017 klo 18:51
Näen kai jo kohta untakin tapiosta. Melkein minne tahansa tieni vie, siellä on tapio rakentavaa kunnioitusta odottamassa? Teen sitten varmaan unissani KOOSTEEN hänen näemmistään. Tosin "Ainakaan niissä säikeissä, joita itse lähinnä luen, koosteista ei olisi mitään hyötyä." Ei olisikaan. Mutta tekemästäni tulee lyhyt. 3-4 juttua, joita kukaan ei mitenkään voi ymmärtää unissaankaan. Siihen pyrin. Ja sitten vaan kunnioitusta kehiin!
124. O6.1.2017 klo 19:02
Hyvää Uutta vuotta 2017!!! Kiitos hienoista muutoksista.
125. O6.1.2017 klo 21:29
Missä 6.1 klo 21.02 kommentti?
126. TU6.1.2017 klo 22:19
Mikäs kommentti se oli?
127. Lars6.1.2017 klo 22:29
Lainaus: 125. O 6.1.2017 klo 21:29 Missä 6.1 klo 21.02 kommentti? Unohdit painaa lähetä nappulaa....
128. O6.1.2017 klo 23:13
Ei se ollut minun kommenttini. (klo 21:02
129. Funny6.1.2017 klo 23:43
Ihmettelin samaa kuin O, näytti kuin 21.02 olisi tullut uusi viesti, mutta mitään ei näy. Vastaavanlaisia haamukommentteja on muillakin säikeillä. Esimerkkinä tuo HS JOULUKUU 2008, jonka viimeinen näkyvä viesti on vuodelta 2008. Kukahan osaisi selittää tuommoisen.
130. Ylläpito6.1.2017 klo 23:54
Olemme tuhonneet robottien lähettämiä viestejä.
131. Ylläpito7.1.2017 klo 04:13
Robottien estämiseksi ollaan nyt laitettu tuommoinen 'En ole robotti' -valinta viestin lähetyksen yhteyteen, jonka pitäisi estää spämmiviestit. Yleensä pelkkä klikkaus siihen riittää, mutta joskus saattaa olla, että se vaatii myös pienen kuva-arvoituksen ratkaistavaksi.

Nyt myös, kuten huomaa, rivinvaihdot toimivat niinkuin pitää.

Koska robotit ovat nyt toivottavasti kesytetty, sallimme myös sen, että viestiin kirjoitettavat URL-osoitteet toimivat klikattavina linkkeinä. :)
132. tapio7.1.2017 klo 08:30
Kun nyt toimintoja siivotaan, omasta puolestani voisi poistaa aloittamiani säikeitä lukuun ottamatta Vanhan Sanaris... ja Vanhojen SK-piiliisten... säikeitä.

Rivinvaihtojen puuttuminen sotki omaa kommenttiani joskus pahasti. Pitänee silti selittää.
"Olishan se kiva, että lajitteluperusteita olisi enemmän, jolloin Jukkisen listaukset tulisivat automaattisesti tältä sivustolta. Vähän rumia noi monivalintalaatikot toki ovat, mutta jos ekana on viimeksi kommentoitu ja tokana aloitettu, tavanomaiset toiminnot eivät olennaisesti vaikeutuisi."

Nykyisin lajitteluperusteita on kaksi, nimittäin "Kommentoitu" ja "Aloitettu". Valintalaatikossa voisi olla vaikka kuinka paljon, mutta nuo kaksi olisivat ekana ja "Kommentoitu" olisi oletuksena. Jos vaikka saisi aakkostettuna, Jukkisen listaukselle olisi vähemmän tarvetta. Valintalaatikko on rumempi kuin nykyiset valintalinkit, mutta saanee siitäkin siedettävän näköisen.
133. Ari7.1.2017 klo 08:50
Pakolliset kentät merkitty tähdellä *

Tähteä ei ole robottikyselyssä, silti se näemmä vaatii sen. :)

Miksi muuten nyt maksimipituus on rajoitettu 4000:een kun se aiemmin oli vähän enemmän?
134. Matias-Myyrä7.1.2017 klo 09:43
Vanhojen viestien rivinvaihdot ovat nyt tuplaantuneet!
135. Ari7.1.2017 klo 09:52
Ei minun selaimessani, mutta tosiaan tuolla on jäänyt n rivinvaihto sen lisäksi että on [pienempikuin] br [suurempikuin] mutta uusien viestien koodaus on tehty ilman kenoviivaa olevalla rivinvaihdolla. Tekee koodin paikatun näköiseksi kun käytetään monenlaisia merkintätapoja. Myöskin siellä käytetään eri kohdissa heittomerkkejä ja lainausmerkkejä samoissa toiminnoissa. Toimiihan ne samalla tavalla, mutta sekin tekee korjaillun näköiseksi ohjelmakoodin.
136. Ari7.1.2017 klo 09:53
Tarkoitin edellä: ...ilman kauttaviivaa...
137. Matias-Myyrä7.1.2017 klo 10:10
Kaikissa ennen vuodenvaihteen katkoa kirjoitetuissa viesteissä ovat rivinvaihdot tuplaantuneet. Ainakin Chromella ja Firefoxilla. Tuskin vika on minun koneessani. Esim. riimittelysäikeen runoissa on tyhjä rivi joka säkeen välissä.
138. Ari7.1.2017 klo 10:15
Ok, tarkoitit siis niin vanhoja. Niissä on tosiaan näemmä käytetty html-rivinvaihtoa br ensin kauttaviivalla ja sen jälkeen ilman, eli täten tuplana.
139. Ari7.1.2017 klo 10:32
Nyt on käynyt varmaan kuten viestissä 71 kerroin... Nyt kannattaisi yhtenäistää koodin kirjoitustapaa. Vanhalla sivulla käytettiin br / ja suosittelisin nyt sitä tapaa. Se on ainakin toiminut. Muutenkin noissa ' ja " kannattaisi käyttää vain toista näistä, ihan yhtenäisyyden ja ennenkaikkea sen vuoksi nämä kaikki huomioitava, ettei se tuota koostajien ohjelmistoille hankaluuksia lukea sivuston lähdekoodia. Jäätte muuten pian ilman koosteita.
140. tapio7.1.2017 klo 10:41
Kappaleet erottuvat mielestäni nyt hyvin tupla BR-elementin kanssa.
141. Jukkis7.1.2017 klo 11:02
Kokeillaas nyt toimiiko tuo viestissä 131 kerrottu:
http://drzf55.angelfire.com/listoja.html
142. Jukkis7.1.2017 klo 11:04
Toimiihan se, silleen huomaamattomasti. Vois se klikattava linkki jotenkin erottua.
143. Ari7.1.2017 klo 11:50
Tuo robottivarmistus kuvista aiheen etsiminen oli jo aika hankala, olen siis robotti, välillä...
144. Ari7.1.2017 klo 13:18
Kun haen oikein vanhoja sivuja ja muutan linkissä hakusivunumeroa esimerkiksi ?ryhma=0&alku=4835#sisalto niin sivunumerot menevät desimaaleille, käytetty jotain muuta kuin integer-muuttujaa.
145. Jukkis7.1.2017 klo 16:48
Ehkä tuolle on tässä välillä tehty jotain, koska en mitään tuollaista näe. Ja herää myös kysymys, mitä tarkoitat "sivunumeroilla"?
146. Ari7.1.2017 klo 16:57
Joo, on korjattu, nyt peukut nopeudesta! Sivunumerot monesko otsikkosivu jossa 15 säikeen otsikot ovat.
147. Ari7.1.2017 klo 18:31
Ihan niin kuin tuo päivityshomma ei toimisi kännykässä kun pidän tätä sivua auki kännykällä ja laitan itse tietokoneella viestin tähän ketjuun.
148. Ari7.1.2017 klo 18:43
Toimi nyt pitkällä viiveellä. Voi olla että johtuu siitä ettei kännykkä ota yhteyttä valmiustilassa.
149. Jukkis7.1.2017 klo 20:59
Rivin
vaihto
testi.
150. Jukkis7.1.2017 klo 21:00
Jokaisen sanan piti mennä eri riville.
151. Ylläpito7.1.2017 klo 22:08
Säädin vähän rivintunnistus koodia, niin jos nyt toimisi paremmin.
152. tapio7.1.2017 klo 22:13
Rivinvaihtotägi merkattu ilman etukenovinoviivaa, joka nykyisin suositeltavaa laittaa.
153. Ari7.1.2017 klo 22:16
Toimii näennäisesti hyvin, mutta on huono paikkaus. Tuon täytyisi olla yhteneväinen vanhan tekstin kanssa, mutta tämä tapa ei ole. Vanhoissa teksteissä rivinvaihto tehdään < br > merkinnällä ja niin pitäisi myös nämä uudet tehdä. Tuo on omiaan tekemään hankalaksi tämän sivuston tekstin koneellisen lukemisen. Menee koodi koko ajan vain sekavammaksi lukea ohjelmallisesti.
154. Ari7.1.2017 klo 22:18
Ei kun nyt näkyi erilailla kuin aiemmin, joten viestini 153 on aiheeton!
155. tapio8.1.2017 klo 09:26
Tuo täppi "En ole robotti" ERITTÄIN hyvä siinä suhteessa, että enää ei tule vahingossa lähetettyä keskeneräistä kommenttia eteenpäin (siltä, että laittaa kommentin väärään säikeeseen, täppi ei auta).
156. kaplas9.1.2017 klo 14:45
Kiinnostaisi tietää, oliko tämä hakkerointi todellista vai liittyikö se tähän sivu-uudistukseen (testaus) ??
157. Lars9.1.2017 klo 14:55
Eiköhän se todellista ollut, tällä hetkellä esim Puukkoseuran sivut ovat samanlaisen hyökkäyksen kohteena.
158. Lars9.1.2017 klo 14:57
Korjaan oli....viestin korjausominaisuus olis hyvä, toki niin että siitä jäisi merkintä.
159. tapio9.1.2017 klo 15:05
Tarkoittanet jotain tällaista
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php? 28815-Koeajopankki

olishan tuo ihan hyvä, mutta ei ihan tähdellinen - toki vahingossa tehdyt kirjoitusvirheet voisi korjata
160. tapio9.1.2017 klo 15:07
Tuo kyllä edellyttäisi kirjautumista
161. Aksu9.1.2017 klo 19:59
Hei, haloo!
Onko uusimpien ristikoiden joukossa oleva Taloustaidon ekstraristikko 12/16 ihan oikea kilpatehtävä? "Lähetä ratkaisu"-painike ei kuitenkaan toimi, ei vieläkään!
162. Lars9.1.2017 klo 21:58
Juu, kyllä sen aikaisemmin sai jopa lähetettyä, kokeilin uudestaan niin eipä toiminut, tullut joku bugi siihen. Ja ratkaisuaikaakin pitäis olla viel 13. päivään asti.
163. iso S10.1.2017 klo 10:30
Ylläpidon apua kaivataan säikeessä 9074. IS maanantai 5.12.

Uusien säikeiden perustaminen ei onnistu. Tuoreimman on perustanut Eki 6.1.2017 klo 23:04 (9126. IS-viikonloppu 7.-8.1.2017). Missä lienee pysähdyksen syy? Vaatii kirjautumisen, rastin ruutuun "En ole robotti" (ruutua ei ole siellä missä säikeitä voi yrittää perustaa), muu, mikä?

Tämä on olennaisempi puute kuin eräät lillukanvarret.
164. Ylläpito10.1.2017 klo 11:11
Säikeiden perustamiseen liittynyt vika on nyt korjattu. Liittyi tosiaan tuohon robotin tarkistukseen. Pahoittelut siitä.
165. Ari10.1.2017 klo 12:48
iso S:n ei pidä hiiltyä eikä aliarvostaa muiden korjausehdotuksia. Jos tuota virhettä ei ole kukaan havainnut eikä sitä ilmoittanut on sitä vaikea tietenkin alkaa korjaamaan. Kuten näimme, Ylläpito tekee muutoksia tärkeysjärjestyksessä ja monia on korjannut vaikka niitä ei olekaan erikseen maininnut. Silloin keskitytään lillukanvarsiin kun ei paremmista apajista ole tietoa.
Kuten mainitsin viestissäni 64: http://www.sanaristikot.net/keskustelut/?id=9116#9 77506
166. Ari10.1.2017 klo 16:17
Viestini 75 sen verran, että näemmä omassa kännykässäni on toiminto 'Haku sivulta' ja jos se on nykyään yleistä älypuhelimissa niin tuo ehdottamani toiminto ei ole niin tarpeellinen.
167. Arskis10.1.2017 klo 16:52
Keskustelusivut ei toimi edelleenkään. Punaisella lukee: "VIRHE tiedoksi sivuston omistajalle:
Virheellinen sivuston avaimen verkkotunnus". Kun on kirjoittanut lähettäjän ja tekstin ja painaa "Lähetä", tulee näkyviin punainen teksti: "Osoita että et ole robotti valitsemalla ruutu!" Ei tule mitään ruutua eikä muutakaan näkyviin.
168. Ari10.1.2017 klo 18:08
Arskis, näin käy ainakin silloin, jos avaat koneellesi tallentaman pelkän html-verkkosivun, ja miten pystyit muuten lähettämään tuon viestisi?
169. iso S10.1.2017 klo 19:34
Enhän minä ole yhtään hiiltynyt enkä varsinkaan Ylläpitoa mistään syyttänyt. Tiedotin vain oleellisesta ongelmasta, josta Ylläpito ei tiedossa olevien tosiasioiden perusteella näyttänyt olevan tietoinen. Edelleen olen sitä mieltä että keskustelusivustolla on olennaisempaa se että A) voi perustaa säikeitä ja B) lähettää viestejä noihin säikeisiin kuin C) vaikkapa rakentaa kiireisesti ominaisuuksia, joita ilman on entisessä systeemissä tultu mainiosti toimeen (kenenkään parannuksia ehdottelematta!), kuten esimerkiksi tuo mahdollisuus generoida linkki toisen säikeen tiettyyn viestiin. Se ei ole aliarvostamista, vaan annan ehdotuksille sen arvon mikä niille minun mielestäni kuuluu. Kuten perussuomalaislogiikkaa irvaillaan: näin on jos minä koen sen olevan näin. Jokaisen mielipide on oikea!

Siitä taputan itseäni päälaelle, että täysin HTML-ummikkona arvasin, mistä ongelma voi johtua.
170. pelaaja10.1.2017 klo 20:51
"Yhdyn iso S:ään". Sori :) Siis tarkoitan että "A) voi perustaa säikeitä ja B) lähettää viestejä noihin säikeisiin".
Ja vielä lukeakin tulleet kommentit.
Mutta hauskoja nuo Arin ja tapion mietinnät. Siis varmasti ihan ok ja tarpeellista mutta maallikkovierailija omissa käytännöissään ei vaan ymmärrä niistä mitään. Ei tietysti tarvitsekaan, koska esim. "sivunumerot menevät desimaaleille, käytetty jotain muuta kuin integer-muuttujaa" ei meikäläisellä eikä ehkä muutamalla muullakaan ole haitannut elämää. Siispä ammattilaisille palkitsevaa jatkoa! Eräillä muilla kaikki on jo ok, etten sanoisi :)
171. Matti10.1.2017 klo 23:43
Komppaan iso S:ää. A) ja B) ovat ne tärkeät. Lisäfiilaukset älkööt tapahtuko edellisten kustannuksella.
172. Ari11.1.2017 klo 05:47
Tulinkohan tuossa väärinymmärretyksi, mutta samaa mieltä toki myös, mutta tilanteen kait paremmin ymmärtää sellainen jolla on itsellä kokemusta tilanteesta, kuten tämän säikeen viestissäni 71 mainitsin.
173. tapio11.1.2017 klo 08:59
Siirry ylälaitaan ja Siirry alalaitaan -linkit todella kivoja - tietokoneellakin etua kun ei tarvitse käyttää näppäinkomentoja. Varmaan paljon suurempi apu kännyköilla ja tableteilla.
174. Jukkis11.1.2017 klo 10:55
Tämän säikeen viesti 167 on kyllä mystinen. Saammekohan koskaan tietää, että mistä ihmeestä siinä oli kysymys.
175. tapio11.1.2017 klo 13:17
Tuleeko vielä tälle kuulle kuukauden erikoisia?
176. Lars11.1.2017 klo 20:53
Kopsattu tuolta etusivulta:

Tervetuloa uusituille sivuille!
Hyvää uutta vuotta 2017! Vanhat tutut jutut ovat tallella, mutta paljon on myös uutuuksia kuten hakutoiminto ja ketjujen koosteet. Tammikuu menee totutellessa ja täydentäessä, sitten tulee taas kuukauden yllätyksiä sun muuta!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *