KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE MARRASKUU

9032. HS kuukausiliite marraskuu

uusi29.10.2016 klo 11:41
Aika tavanomainen ristikko, ei mitään epäselvyyksiäkään
2. Potter29.10.2016 klo 14:01
Enpä huomannutkaan aamulla, että kuukausiliite ilmestyi viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti.
uusi, minä en pitänyt kyllä mitenkään tavanomaisena, vaan paremminkin vaikeanpuoleisena. Tuon keskiluoteessa olevan punertavan naiskuvan piilokirjain hukassa, mutta saa olla. En lähetä näitä, joten ei haittaa.
3. Rampe29.10.2016 klo 14:13
En kyllä kuukausiliitteen ristikoksi pitänyt keskimääräistä vaikeampana, sillä tällä kertaa en jäänyt harmaita ihmettelemään.
Yläharmaat teettivät eniten töitä, samoin oikea ylänurkka.
Oravan kuvasta tulee kaksi ratkaisusanaa. Kummankaan oikeellisuutta en pysty kuvasta näkemään.
En toisaalta sitäkään, etteikö näin olisi.
4. Jondalar29.10.2016 klo 14:37
Potter, naiselta näyttävä on tavallaan Viipuri poikii. Tanskalainen ja ruotsalainen valtaneuvos.
5. Potter29.10.2016 klo 16:07
Jondalar, no niin, tuo piilokirjain minulla siinä olikin, mutta enpä osannut googlesta löytää kuvaa ja naiseksi tosiaan luulin. Nyt se sitten kyllä löytyi. Kiitos!
6. tuffa Porist29.10.2016 klo 16:49
Maalissa ollaan. Melko "asiallinen" tuote. Ei ollut makupaloja, no, harmaitten kuvat kylläkin.
7. kaplas29.10.2016 klo 18:19
Eipä ihan helposti täyttynytkään. On ihmeellistä, miten paljon liian aikaisin lukittu "varma" sotkee ratkaisua. No, sauvakävelyn jälkeen sitten alkoi sujua.
Lännessä vähän jumia...
8. Apsi30.10.2016 klo 07:41
Muuten valmis, mutta keskivasemmalla viiniä juovan naisen kanssa kuvassa jotain, josta en saa selvää ja josta tulee nelikirjaiminen sana.
9. Aksu30.10.2016 klo 08:07
Apsi,
huomaa, että vihje on sanallinen A1:n vieressä!
10. Virkku30.10.2016 klo 09:31
Tuolle luoteessa olevalle "naisennäköiselle" ei vain löydy nimeä. Joku valtaneuvos kuulemma on. En tunnista. Vihjettä kaipaisin.
11. Iisakki30.10.2016 klo 09:44
Oikean yläkulman kanssa on vaikeuksia. Oravasta vaakaan neljä kirjainta ja vajaasta talosta alas jotain ihan kummallista. Ymmälläni tässä olen.
12. iso30.10.2016 klo 09:52
Kovin paljastava vihje naisennäköiseen on annettu, tarvitaan vain pientä omatoimisuutta. Jondalarin vihjeestä voi poimia avainsanoiksi
valtaneuvos viipuri
tai
tanskalainen ruotsalainen valtaneuvos

Molemmilla tavoilla pääsee jäljille ja tarjolla olevia vaihtoehtoja kokeilemalla löytää kuvahaulla vihjeenä käytetyn kuvan. Haun tuloksesta löytyy sana jonka moni on tottunut näkemään ristikoissa, mutta oikea ratkaisu ei ole se, vaan toinen, myös ristikoista tuttu sana.
13. iso S30.10.2016 klo 09:53
[Ässä jäi edellisen lähettäjältä hihaan! Se olin minä.]
14. Potter30.10.2016 klo 09:55
Iisakki, tuo otus ei ole kovin vaarallinen, talosta tulee kylä hiukan erikoinen sana.
15. joskus30.10.2016 klo 09:56
Iisakki: katselepa sitä taloa tarkasti
16. Potter30.10.2016 klo 09:56
Siis kyllä eikä kylä :)
17. Jaana30.10.2016 klo 10:08
Iisakki

Katolta on moni pudonnut.
18. Iisakki30.10.2016 klo 10:25
Kiitos Potter, joskus, Jaana. Selvisihän se avuillanne.
19. Virkku30.10.2016 klo 10:50
Iso kiitos iso! Löytyi saman kuvan kera.
20. Tamara30.10.2016 klo 13:28
Onkohan purjeveneestä tullut sana oikein virallinen nimi aluksen osasta?
21. Jondalar30.10.2016 klo 13:48
Taisin tosiaan antaa liian paljastavia vinkkejä. Naista minäkin ensiksi etsin kuvalle selitykseksi. Antiikin jumalatarta tai muuta vastaavaa. Sitten tuli täysosuma, kun kokeilin piilokirjaimeksi miehen nimeen sopivaa kirjainta ja sukunimeksi ensin mieleen tullutta tuttua nimeä. Anteeksi liian suorat vinkit, sillä juuri tälläinen piilokirjainhan saattaisi osua monella ratkojalla väärin.
22. apua30.10.2016 klo 19:31
Jondalar: Multakouran oikealta puolelta alaspäin kurkkii nainen, jonka vihjesana voisi ehkä olla "Sinikka" - vai voisiko? Onko joku toinen samaa mieltä?
23. Jondalar30.10.2016 klo 19:42
Apua! Sitä en ollut miettinyt, mutta kyllä hän voi olla Sinikka ja hänen siskonsa Tiina.
24. Ritja Aniina31.10.2016 klo 09:42
Ylhäällä vasemmalla olevasta kuvasta tulee kaksi pitkää sanaa. Ilmeisesti ne ovat helppoja ja ilmiselviä, kun niitä ei ole kukaan kysynyt, mutta minä en vain keksi niitä millään varsinkin kun niiden poikki menevät vaakasanatkaan ei aukene: nainen viinilasi kädessä, kulkuneuvo, onko auto, rullalautailija, verbikö, joku rullalautatermi, laiva. Pystyiskö joku antamaan jotain vihjettä. Muuten on ristikko tehty.
25. kaplas31.10.2016 klo 09:48
Ritja Aniina, kulkuneuvo löytyy myös Autoliitosta. Rullalautailija ei ole verbi. Nainen lasin kanssa tekee samaa, kuin mekin täyttäessämme näitä ristikoita!
26. Eetu31.10.2016 klo 09:58
Tasapainoinen, tuoreen oloinen ja sopivan helppo/vaikea ristikko Iivareineen sekä kesyine eläimineen. Erityisesti mieltä lämmitti lapsuusaikani kultamitalisti hiihtäjän esiintyminen ristikossa.
27. tapio31.10.2016 klo 13:10
En juuri näitä täyttele, mutta vaimo toi Hesan reissulta.

"Jondalar 29.10.2016 klo 14:37
Potter, naiselta näyttävä on tavallaan Viipuri poikii. Tanskalainen ja ruotsalainen valtaneuvos"

Tuossa syy, miksen näistä pidä - on kuvavihje jostakin *piip* henkilöstä ja vielä piilokirjaimen kanssa. Ihan *piip*...

Monta kasvokuvaa tuli sentään risteävien avulla selvitettyä - ei oikein maksa vaivaa tutkia, keistä kaikista kyse.
28. tapio31.10.2016 klo 13:11
No kaiketi näiden säikeiden suurin huvi on arvuutella kuka on kuvassa?
29. tapio31.10.2016 klo 16:07
Muuten kyllä hyvä ristikko, jonka ratkoi mielellään eikä tällä kertaa noi nimet haitanneet.
30. Hanna31.10.2016 klo 18:56
Kainin suku takkuaa, herraa en oikein tunnista sen yläpuolella
31. XY1.11.2016 klo 08:22
Hanna,
Kainin suvun ylläpuolella on harrastelijalentäjä, joka 1960-luvun loppupuolella läpäisi Neuvostoliiton ilmavalvonnan ja laskeutui Punaiselle torille.
32. EJlo1.11.2016 klo 15:54
Tuo kuva, jossa epäiltiin ensin olevan naishekilö ja joka lehdessäni on lähinnä ruskean sävyinen. Kuulemma Viipurin poikii ja pohjoismainen valtiomies. Kyllähän siihen yhden piilokirjaimen voi laittaa arvaamala, mutta en kylläkään löytänyt kuvallista vahvistusta kuukkelilla. Aina tulee tekstiä 007 tarinan kirjoittajasta. Ymmärsinkö ylläolevista teksteistä oikein että joku oli kuvan Googlella löytänyt ?
33. Virkku1.11.2016 klo 16:16
EJlo. Kyllä ruskeasävyinen kuva löytyi kuvahausta. Hänen sukunimensä esiintyy usein HS:n ristkoissa, mutta kyseessä on eri henkilö.
34. EJlo1.11.2016 klo 16:37
Kiitos Virkku
Antamassasi vihjessä "Hänen sukunimensä esiintyy usein HS-ristikoissa" ratkaisi ongelmani. Laitoin arvaamani etunimen ja usein esiintyvän sukunimen kuukkeliin ja heti lävähti sama kuva, joka Kuukausiliitteessä on.
35. EJlo1.11.2016 klo 16:44
Virkulle vielä; olin jotenkin päässyt aiemmista vinkeistä käsitykseen että kyseinen "Viipurin poika" kuuluisi Fleming-sukuun ja siksi en kuvatunnistetta löytänyt. Piilokirjain arvaukseni oli kyllä oikea eli nimenä sanan oli lyhyt "Ulpu".
36. Jondalar1.11.2016 klo 18:30
Itse asiassa miehen kuva on mainio vihje. Minun "paljastavat" lisävinkit vain hämmensivät selvää asiaa. Wikipediassa hänen kerrottiin perineen Viipurin läänin, mutta hän antoi sen pois. Siitä tuli höpinäni Viipuri poikii.

Hetken mielijohteesta kirjoitettu höpötys poiki monenlaista parran pärinää. Minun pitää malttaa olla osallistumatta keskusteluun.
37. kaplas1.11.2016 klo 19:06
Jondalar, osallistu vain! Kyllä maailmaan pärinää mahtuu
38. iso S1.11.2016 klo 19:30
Jondalar, kaikki eivät vielä ole hämmentyneet, hämmennä lisää!

Kuinka niin kuva on mainio vihje, kun kovin harva tunnistaa siinä olevan miehen eikä välttämättä edes mieheksi? Jos tarkoitat, että kuva on mainio siksi, että sen voi syöttää Googlen kuvahakuun ja saada sitä kautta vastauksen kultalusikalla suuhun, niin minulla on siihen kolme vastaväitettä.

1. Kaikki eivät osaa syöttää kuvaa Googlen kuvahakuun tai siihen ei ole tarvittavia välineitä (skanneri, digikamera, digilehti).

2. Jos osaa, viitsii ja löytää, niin eihän se silloin ole sen mainiompi vihje kuin esimerkiksi allakan päivämäärä. Tylsähän sellainen "katso sieltä niin saat ilmaisen vastauksen" on. Ei mitään omaa oivaltamista.

3. Eipä taida löytää vaikka osaisi ja viitsisi. Kokeilin tarjota sitä pikkusormen kynnen kokoista kuvaa Googlen kuvapalvelulle. Se ilmoitti, että paras arvaus on Wood ja toimitti nähtäväkseni vinon pinon erilaisia lautoja. Antoi sentään linkin
_https://fi.wikipedia.org/wiki/Wood
jossa luetellaan joukko henkiöitä joiden sukunimi on Wood, mm. Oliver Wood, Tylypahkan oppilas Harry Potter -kirjasarjassa. Kuvan ulkopuolelta voin kertoa, että hän ei ole ratkaisu, vaikka kirjainmäärä täsmää!

Minun mielestäni tuollainen epäselvä kuva ei ole millään opilla erinomainen vihje. Se jakaa ratkojat kahteen leiriin joissa kummassakaan ei ole kivaa (poikkeuksia lukuun ottamatta, esimerkiksi Jondalar). Osa tunnistaa naaman ja ratkaisu on liiankin helppo (no, tässä joutuu sentään arpomaan haetaanko etunimeä vai sukunimeä, kun pituus on sama). Muille kuvasta eteenpäin pääseminen on Mission Impossible, pitää löytää riittävä apu poikittaisista että pääsee edes arvailemaan. Entäpä jos ne poikittaisetkin olisivat samanlaisia tuhruja historian hämärästä, valokuvattuna pimeällä keskiajalla kun ei ollut edes salamavaloa keksitty!
39. Jondalar1.11.2016 klo 20:47
Totta iso S puhuu, kuten aina. Tässä tapauksessa tarvitsi valita vain oikea piilokirjain, sillä muut kirjaimet sain risteävistä. Kuvan löysin googlesta melko helposti arvaamalla sukunimen.

Mutta onko vihje hyvä vai huono, siinäpä pulma. Ainakin mukava poikkeus ainaiseen vihjeeseen, jossa on ristikoista tuttu sukunimi ja sillä muutamia etunimiä.

Tyydyn demokratiassa enemmistön tahtoon. Jos niin päätetään niin kuvavihje on luokaton ja pulinat pois.
40. Aksu1.11.2016 klo 21:04
Kyseisen miehen kuva on ollut Lehdon ristikossa jo aikaisemmin. Muistan, että silloin tein kovasti töitä sen ratkaisemiseksi. Ehkä silloin etsittiin henkilön toista nimeä. Nyt Jondalarin vihje auttoi oitis löytämään oikean kuvan netistä. Kiitokset, Jondalar!
41. Ritja Aniina2.11.2016 klo 12:05
Minä sain "länsireunan" tehtyä, kun hylkäsin koko Akselinpojan. Kaikki sanat istuu hyvin, mutta kuka ihme on tämä pitkätukka kaunotar? Viipurilaista en saa siihen millään.
42. Juho2.11.2016 klo 12:14
Ritja Aniina, ei kannata Axelssonia hylätä, naista ei tarvitse tunnistaakaan, kunhan katsoo, mistä tyytyväinen ilme johtuu.
43. tapio2.11.2016 klo 12:25
Iso S:n esittämät näkökulmat ovat syitä, miksi en pidä Hesarin ristikoista. Jos sattumoisin vaimo Hesarin kotiin kiikuttaa, ratkon ristikon. Onneksi ristikot eivät muilta osin ole olleet ylivoimaisia.
44. Ritja Aniina3.11.2016 klo 16:16
Juho, tarkoitin vanhaa kuvaa, mutta se taustalla oleva ei näköjään olekaan tukkaa, niinkuin luulin. Siihen pitäisi tulla se Axelsson, mutta en saa sitä sopimaan, vaikka itkisin. Kohta itkenkin. Kaikki, siis ihan kaikki muut sanat ovat kovinkin järkeviä siihen nähden, että kyseessä on Auliksen laatima ristikko. Täytyy jäädä odottamaan joulukuun lehteä. Eihän se ole kuin yksi sana.
45. kaplas3.11.2016 klo 16:27
Ritja Aniina,älä itke! Laita vaikka Soinin intohimo etelästä
46. Jondalar3.11.2016 klo 17:00
Ritja taitaa kurillaan sekoittaa kuvat. Hän katselee vasemman reunuksen hymyilevää naista ja yrittää soveltaa siihen keskemmällä poseeraavan miehen kuvan lisävihjeitä. Mieskuva näkyy vihjeiden "naiskaimoja" ja HEIKKI välissä. Aatteleppa ite!
47. Ritja4.11.2016 klo 16:59
Jondalar, en sekoittanut kuvia, en kurillaan enkä vahingossa, mutta minulla oli viiniä maistelevan naisen kuvasta tekeminen, kun olisi pitänyt olla tekijä. Sen kun korjasin, niin sittenhän se olikin helppo nakki. Nyt on ristikko valmis, mutta enhän minä tätä nyt ihan tunnissa tee.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *