KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 40/2016

9009. SK 40/2016

tapio8.10.2016 klo 14:06
Pääosin onnistunut piilosana jälleen Oskalta, joskin edellistä helpompi. Oskala pyrkii välttämään anagrammeja ja luomaan hyviä jaotelmia.

Hieman aina häiritsee samana toistuvat osat. Eniten kuitenkin ärsytti sana ”klaneetti”. Eikö Pentti voisi pistää jo sen Nykäsen naftaliiniin? Ihan tarpeettomasti käytöstä poistunut sana. Tämä nyt löytyi netistä suhteellisen helposti, joten ratkojan ei tarvinnut kaivaa kirjahyllystään Nykästä.
2. tapio8.10.2016 klo 14:31
En ole (vieläkään) saanut hankittua Nykästä, mutta oletan, että sana "klaneetti" löytyy sieltä. Kielosesta sitä ei enää löydy.

Vanhoja piiliksiä ratkottaessa Nykäsen hankinta olisi perusteltua, mutta että ihan 2016 piilis käyttää Nykässanastoa, on jo vähän kyseenalaista.
3. TU8.10.2016 klo 14:55
Minusta on hyvä pitää yllä vanhempaakin sanastoa, Helsingistäkin löytyy Klaneettitie. Itse löysin paljon viittauksia klaneettiin netistä, kun nyt huvikseni tutkin. Ratkoessa en hakuja tarvinnut.
4. tapio8.10.2016 klo 15:27
"Helsingistäkin löytyy Klaneettitie"

Jos olisin eilen käynyt tiellä, olisin ihmetellyt, mitähän nimi tarkoittaa - oletinkin, että TU ei olisi ihmetellyt. Näemmä vanhoihin sanoihin voi joskus törmätä, joten pakko-opettelu puoltanee paikkansa.
5. joskus8.10.2016 klo 15:50
Eipä ihme, että Tapiolla on ongelmia ristikoitten kanssa. Oksalasta on tullut tällä kertaa Oska ja Pertistä Pentti. Mitä tarkoittaa, että sana on poistunut käytöstä tarpeettomasti?
.
6. tapio8.10.2016 klo 15:54
Pitäisi näemmä aina oikolukea huolella, mitä kirjoittaa.

" Ihan tarpeettomasti käytöstä poistunut sana" = " Ihan tarpeettomasti käytetty käytöstä poistunutta sanaa". Vihjeessä olisi ihan hyvin voitu käyttää nykykielen sanaa.
7. tapio8.10.2016 klo 15:59
Joskus on kyllä huomannut sen, minkä olen itsekin huomannut, että minulla on lievää sanasokeutta. Omat kirjoitusvirheet jäävät helposti huomaamatta ja satunnaisesti luen ristikoiden vihjeet väärin (tällöin kyllä kyse siitä, että ensimmäinen assosiaatio saa yliotteen).
8. Jaska8.10.2016 klo 17:03
Eivät ole tapio ja Kissalan Aapeli vielä tavanneet?

Onko SK:n piiliksen laatija siis Pertti Oksala, niin kuin joskus tiedonanturoi?
9. tapio8.10.2016 klo 17:54
Tottahan toki Pertti.

Kissalan Aapeli - jouduin katsomaan kenestä kyse - näemmä Seitsemään veljekseen viittaus. Aika paha, sillä vaimonikaan ei tuota hlöhahmoa muistanut (ja hänellä sentään kirjallisuuden tuntemus on paljon minua parempi).
10. seurailija8.10.2016 klo 17:55
Mutta ei Oksala.
11. Hesari8.10.2016 klo 18:04
Tämän viikon SK:n ristikonko vihjeet jo nyt ruoditaan noin paljastavasti?
12. tapio8.10.2016 klo 18:22
En mielestäni paljastanut mitään. Toin vain esille sen, että "klaneetti" on vanhaa sanastoa. Jos joku muukaan ei tiennyt sanan merkitystä, hän pystyi googlaamaan tiedon helposti netistä.

Toki paljastin jotain tehtävästä yleisellä tasolla, mutta siitä tuskin mitään konkreettista apua kenellekään.
13. tapio8.10.2016 klo 18:30
Jos yleisluonteisessa arviossa oli jotain liian paljastavaa, olen seuraavalla kerralla varovaisempi.
14. TU + tapio12.10.2016 klo 16:17
Nämä tuli TU:lta vahingossa väärään säikeeseen - kuuluvat tänne:

TU 9.10.2016 klo 22:43
Kaks Oskalalta jäi viimeisestä SKsta tajuamatta, liian hienot vihjeet kaiketi.

Lähettäjä: TU 9.10.2016 klo 22:48
Minä olen tällainen hyvin keskinkertainen ratkoja. Mutta perin innostunut, ja arvostava.

Lähettäjä: TU 9.10.2016 klo 22:57
Nyt sanonkin sen, että odotin kolmosta, kauheeta kun tuleekin ykkönen. Minäkin, en taitava, tein ne hups vain. Paitsi ne kaks sanaa, Oskalan juttua. Toivottavasti tulee kolmonen, tai kiva kakkonen.
15. TU12.10.2016 klo 21:24
Anteeksipyyntö tästä. Huomasin, mutta täällä kun ei pysty poistamaan tai stilisoimaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *