KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2794

7952. HS 2794

io225.4.2014 klo 07:43
Huomenta. Toivottavasti SK:ssa on kolmetähtinen. Tämä oli aika yllätyksetön.
Sinänsä nämä tapahtumaristikot, kuten myös anagrammit ovati mielenkiintoisimpia.
2. io225.4.2014 klo 07:44
Tuli kaksi avausta, kun tehtiin samaan aikaan.
Ei voi mitään.
3. Pietu25.4.2014 klo 08:35
Olipa helppo nakki, ei juurikaan tarinnut googletella. Onko tuossa 1924 ja puunrungon risteyksessä virhe?
4. elmari25.4.2014 klo 09:12
ville rikalahan se siellä
5. Potter25.4.2014 klo 09:18
No joo, en oikeastaan koskaan halua kehua helpoksi, mutta ihan mukava aamupuhdehommahan tuo oli.
Kyllä sitä tästäkin jonkinlaista pilkunviilausta vielä riittää... luulisin.
6. tuffa Porist25.4.2014 klo 09:39
Eka kerta, kun valmis ennen 10:tä. Tosin apuna VUOSISATAMME KRONIKKA.
7. meklari25.4.2014 klo 09:52
Ylös suippenevia? Onkohan virhe?
8. putko25.4.2014 klo 09:56
meklarille
Einusta ole virheellinen.

kaikille
se helmuth oli hauska ansa
9. Eki25.4.2014 klo 10:43
io2, SK ei ilmesty tällä viikolla, viikkolehdistä tulee kai ainoastaan Apu. Ensi viikolla SK:ssa on Teemun ja Heidin visainen.
10. Pähkinänsärkijä25.4.2014 klo 10:51
Eipä haitannut muita harrastuksia tämänkertainen "maapähkinä". Ainoastaan vastentahtoisuus täyttää pariin kohtaan laatijan haluama ratkaisusana aiheutti kitkaa kynäilyyn.

Toisen yläharmaan nuolen alla olevan vihjekuvan ratkaisun (4 vaakaan) kirjoitusasun pitäisi olla pitempi kuin se, joka kohtaan mahtui.

Sitten, sanoi Nykänen mitä hyvänsä, vasemmalla alemmasta T:stä itään olevan vihjeen ETOVA saama ratkaisu rikkoo kielikorvan rumpukalvot.

[Pahuksen aurinkoista perjantaita sitten vielä kaikille tahallisesti tai tahattomasti oikein- tai väärinymmärretyille kanssaratkojille.]
11. Pähkinänsärkijä25.4.2014 klo 11:08
Pietu 25.4.2014 klo 08:35

Ei ole virhettä mainitsemassasi kohdassa, mutta nimimerkki elmarin (25.4.2014 klo 09:12) paljastusyritys samaan liittyen jäikin hämäysyritykseksi, joten jätä se omaan rauhaansa.
12. Pietu25.4.2014 klo 11:13
Kuulepas Elmari!

Kyllä minun kaikki lähteeni kertovat ennätysjuoksun tehneestä Peräseinäjoen sudesta, eikä mistään Rikalasta. Rikala on ravintola Salossa, sieltäkö kirjoitit?
13. Ari25.4.2014 klo 11:41
Liian helppo. AL voisi jo uudistua. Liikaa viikosta toiseen samoja sanoja.
14. O25.4.2014 klo 11:43
Minäkin koin tämän ristikon helpohkoksi.
Hieno päivä, joten jää aikaa vaikka haravointiin.
15. HT25.4.2014 klo 11:45
Ei pyhitä Nykänenkään P-särkijän vieroksumaa kohtaa. Onhan vaikkapa raivoava eri asia kuin raivostuttava.
16. Tamara25.4.2014 klo 11:46
Yläreunassa HUUMETTA-sanan oikealla puolella oleva kuva on tosi epäselvä. Mitähän siinä on?
17. Junamies25.4.2014 klo 11:53
Minä muistan Jorma Rikalan HJK:sta, aikaisempi seura Hämeenlinnan Tarmo ja HJK:n jälkeen HIFK. Oulussa pelattiin silloin ulkojäillä Keskuskentän Lisäalueella ja oli pidellyt suojasäätä, mutta ottelu aloitettiin, mutta keskeytettiin kohta ja pelattiin sitten parempana ajankohtana. Kärppien maalivahti Matti Ståhle oli keskeytyneessä ottelussa helisemässä ja taisi tajukin mennä välillä. Olikohan edes muuta kuin punainen pipo päässä. Oulussa ei ollut silloin Rikaloita, mutta Rosbergejä oli useampia. Elmari antoi aiheen tähän juttuun.
18. Potter25.4.2014 klo 11:55
Tamara, keksit sen kyllä, ja toteat varsin hauskaksi.
19. Pähkinänsärkijä25.4.2014 klo 12:12
HT 25.4.2014 klo 11:45

Mukava kuulla, että saatan olla Nykäsen kanssa samoilla linjoilla.

Mahtaako hakuteos olla laatijan kanssa samaa mieltä Tamarankin ihmettelemän (25.4.2014 klo 11:46) kuvan kohdalla? Tuntui näet sen ratkaisu vähän kököltä: moninkertaisesti suurennetussakaan näköis-Hesarin kuvassa näyttäisi olevan vain tapahtuma, ei sen aiheuttajaa.
20. "F.O.S. Siili"25.4.2014 klo 12:50
Kerrassaan kummallista. Kahdessa tunnissa HS-ristikko valmis! Aivan outo ilmiö.....
21. O25.4.2014 klo 12:54
"F.O.S. Siili".
Tämä olikin TAPAHTUI (ÄKKIÄ).
22. Kommentoija25.4.2014 klo 13:25
Kaikkien mielestä ällistyttävän helppo, paitsi tietysti niitten jokaviikkoisten kyselijöitten, jotka kohta rynnistävät tälle palstalle. Kake sanoisi varmaan, että "ällittömät ämmät" ilmestyvät listoineen paikalle viimeistään huomenna.
23. Tamara25.4.2014 klo 13:51
Ongelmani ratkesi eli ristikkoni on täynnä!
24. Masa I25.4.2014 klo 13:58
Morjens !
Homma selvä. Ulkoilemaan. Ei tarvi enää lukea 'hauskoja' kommentteja. Vaput ratkojille !
25. huru25.4.2014 klo 14:29
Taidanpa jättää taas ainakin kesäksi Hesarin perjantaina hankkimatta, olen Arin kanssa samaa mieltä tuosta Auliksen uudistumistarpeesta. Tuskastuttavan usein toistuu sama hieman vanhahtavakin sanavarasto, jonka vakioväki osaa jo ulkoa. Sitten vastapainoksi on Googlesta haettavia outoja ulkomaalaisperäisiä etu-sukunimipareja, joita tuskin kukaan on edes kuullut koskaan aikaisemmin. Lisäänpä vielä miinuslistaan tuon kuvien suttuisuuden niin eipä tuonne plussapuolelle jää kovinkaan paljon mainittavaa, kehukaa muut, jos löydätte aihetta.
26. Hinssu25.4.2014 klo 15:18
Mitä Emil Zatopekille tapahtui Pariisissa 30.5.1934? Kahdesta kirjaimesta kiinni koko ristikko, ei aika helppo.
27. Aksu25.4.2014 klo 15:23
Hinssu!
Eihän sellaista edes kysytä! Koeta itse keksiä vastauksesi!
28. Hinssu25.4.2014 klo 15:51
Tiedän, että Zatopek teki Pariisin olympialaisissa kaksikin maailmanennatystä, mutta tähän kohtaan kun mielestäni ei tule M-kirjainta. Tiedän kyllä, ettei saa kysyä suoraan.
29. Hinssu25.4.2014 klo 15:53
Ja ovathan tuolla ylempänä muutkin tarjonneet Rikala-nimistä henkilöä suoraan erääseen kohtaan, mutta se vihje on kyllä väärä.
30. Aksu25.4.2014 klo 15:58
Hinssu,
kyllä siulla on nimet, paikat ja vuodet suloisesti sekaisin. Käyttäisit Ratkojia hyväksesi!
31. Hinssu25.4.2014 klo 16:17
Huomasin kyllä nyt, että olympialaiset, ennätykset ja nimet olivat menneet sekaisin. Kirjoitin kysymykseni, kun ristikko ei ollut edessäni ja sitä ennen olin tutkaillut sitä aikaisemmin mainittua juoksijaa. Anteeksi epäselvyydet, mutta minähän tässä olen sotkenut ja häpäissyt itseni. Ja Ratkojia olen käyttänyt ahkerasti, mutta kysymääni ongelmaan ei kyllä löydy vastausta ratkojista. On käytettävä Googlea ja Wikipediaa.
32. Aksu25.4.2014 klo 16:34
Hinssu!
Anteeksi vaan, mutta en viitsisi ihan kädestä pitäen neuvoa, miten Ratkojista löydät kysymääsi kohtaan vastauksen...
33. "F.O,S. Siili"25.4.2014 klo 16:38
Parahin O
Taidat olla oikeassa!
34. Hinssu25.4.2014 klo 16:38
Aksu, löytyi ratkaisu Ratkojista siitä risteävästä sanasta. Kiitokset ja nyt ulos aurinkoon!
35. Pähkinänsärkijä25.4.2014 klo 17:12
Hinssu, Hinssu, ymmärrä nyt vihdoin, että ei ole korrektia kailotella ratkaisusanoja apuja pyydellessään.

Uskon, että me kaikki olemme vilpittömän iloisia siitä, että olit oivaltanut pariinkin kertaan toistamasi nimen, mutta olisi riittänyt sanoa oivaltaneesi sen - sitä kuitenkaan suoraan paljastamatta.

Mukavia aurinkotuokioita.
36. Hinssu25.4.2014 klo 17:57
No, täällähän kaikki muut ratkojat retostelevat, kuinka älyttömän helppo ristikko nyt taas on, aamukahvia juodessa tai tunnissa, parissa on ratkennut. Minä olen sen verran huono, että menee vähän, jopa enemmän aikaa. Enka maininnut kyselyissäni oikeita nimiä kuin yhden, sitä toista väärää ehdotteli kai parikin muuta.
37. uusi25.4.2014 klo 18:45
Mitäpä tästä ristikosta pitäisi ajatella? Melkein saman tasoisia haastavuudeltaan löytyy naistenlehdistäkin. Toivottavasti ensi perjantaina on jotain muuta.
38. Pähkinänsärkijä25.4.2014 klo 18:55
Hinssu 25.4.2014 klo 17:57

Minä kyllä otin ensin vastaan varhaisen LVI-asentajan, jonka urakan jälkeen tekaisin aamiaisen, annoin vaimon ratkoa sudokut sivun toiseltaa puolelta, ennen kuin pääsin tämän maapähkinän ääreen. Siitä ei sitten jäänyt oikein mitään isompaa retosteltavaa.

Muuan elmari-nimimerkki yritti paljastusta, joka kuivui tahalliseksi tai tahattomaksi puolittaiseksi harhaanjohdatteluksi, josta vain pieni osa oli oikein oivallettua. Eihän sekään ei ollut korrektia, tietty.

Vaan sinä kyllä valitettavasti vastasit taas toistaiseksi päivän ykköslimbosta pyytäessäsi apua koko nimeltä parikin kertaa mainitsemasi tyypin saavutuksesta.

Sääli, että aurinko laskee pian.
39. Hinssu25.4.2014 klo 20:09
Pähkinänsärkijä 25.4. klo 18:55

Kiitos tunnustuksesta, ainakin jossain olen hyvä! Kun sen mestarin nimen kysymykseeni kirjoitin, olin varma, että jokaikinen ristikon ratkaissut sen jo tietää, kun ristikko tuntuu olevan kaikilla ratkaistu jo aamupäivällä. Niin ei olisi tietenkään pitänyt tehdä. Olen nyt seurannut tätä Sanaristikot-keskustelupalstaa muutaman viikon, ihan äskettäin tämän vasta löysinkin. Päätin jo välillä lopettaa tämän seuraamisen muutaman kirjoittajan melko törkeän sanankäytön vuoksi. Jatkoin kuitenkin. Mutta totean nyt kuitenkin, että pyyhin tämän palstan pois koneeni suosikkihausta. Elämässä on saanut tähän ikään mennessä toruja jo niin paljon, ettei niin "iloisesta asiasta kuin sanaristikkojen täyttämisestä" halua saada mieltään pahoitetuksi. Ratkojia en jätä, se on auttanut tavattoman paljon.
40. Terveen paperit25.4.2014 klo 20:13
Heh,mukava tuo elmarin pieni hämäys kun porukka kummasteli sitä okaa.
Hämmensi kivasti tästä tylsän helposta ristikosta versonutta unettavaa keskustelua. Viimekertainenhan oli myös helppo nakki.
Hyvää kesää melkein kaikille !
41. Hups25.4.2014 klo 20:25
Uusille on kiva saada vähän nopeampiakin ristikoita. Nythän eletään myös pihaelämää. Tämä kirjoittamaton sääntö perjantain kyselyistä ja paljasteluista pitäisi saada uusimpienin tietoon ystävällisesti. Perjantai rauhoitetaan niiltä ilman Kaken hiiltymistäkin.Eikö?
42. O25.4.2014 klo 20:29
Hinssu.
Olet ollut täällä vain vähän aikaa. Oletettavasti et vielä ole
perillä, että miten täällä on tapana vastailla.

Suoria vastauksia ei sovi antaa, mutta vihjeitä voi kysellä ja
vihjeitä saa antaa sitten myöhemmin.

Älä pahoita mieltäsi ja pysy mukana, sillä ristikot pitäisi
olla iloinen asia.
43. Hinssu25.4.2014 klo 20:39
O 25.4. klo 20.29
😍😊❀
44. B25.4.2014 klo 21:20
Hinssu älä peräänny moni on saanut moitteita,, kaikkien mieliksi ei voi olla, eikä tarvitse. takaisin kehiin, lauka vasten rintaa kohti uusia vastoinkäymisiä.
45. Hinssu25.4.2014 klo 21:24
B 25.4. klo 21.20
😍😊❀
46. Terveen paperit25.4.2014 klo 21:30
HUPS,puhut asiaa. Uusille nää ristikot on kaikkea muuta kuin helppoja. Tätä ei usein tule funtsanneeksi me/ne joilla on aulismeista jo vuosienkin kokemus. Täähän on niinkuin tiedämme ennenkaikkea kokemuslaji eikä niinkään ällilaji.
47. O25.4.2014 klo 21:46
B.
Samaa mieltä kanssasi.
Hinssulla on ehdottomasti kaikkein hellyttävimmät hymiöt!
48. B25.4.2014 klo 21:55
O, mistä nää hymiöt tulee, vain Hinssu niitä käyttää.
kirjoitusvirhe paholainen tuossa edellisessä, pitää tietysti olla leuka eikä suinkaan lauka, korjaan ennenkuin "joku" laittaa minut taas koulun penkille.
49. Hinssu25.4.2014 klo 22:03
Mac-koneeni ohjauspalkissa on muokkaa-valikossa Erikoismerkit, sieltä niitä haeskelen.

PS. Tässäpä näitä tekstejä vielä lueskelen ja kirjoittelen! 😄
50. B25.4.2014 klo 22:07
Hinssu, ok, minä saan meiliin kymmeniä erilaisia, joskus kuva kertoo monta sanaa.
51. O25.4.2014 klo 22:09
B.
Ei haittaa, niitä tulee melkein jokaiselle.
Minä saan vain jotain ;) :) :D tämänlaisia. :( .

En tosin käytä niitä enää, sillä olen kuullut moitteita
niidenkin käytöstä.
52. B25.4.2014 klo 22:14
moitteet on kateellisten juttuja. harva meistä niiltä välttyy - vaikka ollaankin niin päteviä- !
53. m26.4.2014 klo 06:25
Minäkin sain ristikon täyteen:) Hesarin ristikon ovat minulle aika uusi kokemus ja olen täyttänyt niitä vain muutaman viikon ajan. Vakiokuvat ja vihjeet eivät ihan vielä ole yhtä tuttuja kuin teille muille. Ristikon ratkominen on ihan iloista puuhaa ja ainakin minulle riittää vielä mietittävää ja koen onnistuneeni, kun saan ristikon täytetyksi. Samaa mieltä siitä, että tämä on kokemuslaji!!!
54. uusi26.4.2014 klo 08:13
m:n kommentissa oli juuri se oikea asia ilmaistuna: " ristikon ratkaiseminen on ihan iloista puuhaa ja koen onnistuneeni, kun saan ristikon täytetyksi". Jotta tämä ilo säilyisi kaikilla, olisi ihan mukavaa, jos perjantaina ainakaan ei vielä pilattaisi tätä iloa ratkojilta liian suorien vinkkien tai jopa paljastusten takia. Iloisena ensi perjantaita odottelemaan :)
55. ulpukka26.4.2014 klo 13:07
Perjantain ristikko on viikon kohokohta, vaikka en ole tainnut saada yhtään kokonaan täyteen - ainakaan oikein ��
56. ulpukka26.4.2014 klo 13:09
...eikä palsta kestänyt hikihymiötä :)
57. sofia26.4.2014 klo 13:31
Toinen harmaa ajattelutti, mutta oikein on. Nykänen tietää! Muuten aika tavanomainen, sopiva vasta reilun vuoden HS -ristikoita ratkoneelle. Onko auliksen ristikoita muissa lehdissä? Olen tykästynyt, vaikka te konkarit olette jo kyllästyneet.
58. Ansa26.4.2014 klo 13:32
Kuva vasemmalla ystävättären oikealla puolella on ristikossani kovin epäselvä, mutta mielikuvituksella saattaisin erottaa siitä pistorasian. Ratkaisuksi (neljä kirjainta vaakaan) tuli kuitenkin jotakin aivan muuta ja kyselenkin kainosti, onko arvaukseni täysin pielessä.
59. O26.4.2014 klo 13:34
Ansa.
Pistorasia se on. Kirjoita se sana googleen, jonka sait.
60. Ansa26.4.2014 klo 14:07
Kiitos O, sieltähän se löytyi ja samalla opin uuden sanan.
61. jj26.4.2014 klo 14:10
SUojaKOsketin
62. ae26.4.2014 klo 14:12
Kenen keksintö on sana: imara. En ole ikikuuna semmoista kuullutkaan
63. Junamies26.4.2014 klo 14:36
Sofialle vastaisin, että Aulis Lehdon ristikoita on ollut Iisakissa ainakin yli 20 vuotta.
64. sofia26.4.2014 klo 14:40
Kiitos tiedosta Junamies.
65. Rapu26.4.2014 klo 14:40
Eipä tarvinnut googlailla pahemmin. Ainoastaan Vulakoron varmistin netistä. Siitä huolimatta yksi piilokirjain on piilossaan...
Tuo Pähkinänsärkijänkin eilen klo 10.51 mainitsema "pihlajanlehti", toisen yläharmaan alapuolella.
Osittainhan se näkyy, joka taas viittaa siihen, että sanasta puuttuu alkukirjain tai -kirjaimia? Pakko kai jättää hautumaan.
66. POH26.4.2014 klo 14:55
ae 26.4.2014 klo 14:12
Hyvä kysymys, pitääkö kaikki jostakin vanhasta kirjasta löytyvä sana hyväksyä itselleen faktiseksi tiedoksi ymmärtämättä sen perusteita?
"Kenen keksintö on sana: imara"
(Nykysuomen sanakirjan mukaan harvinainen muoto)
Kel "Nykänen" = Nykysuomen sanakirja on hän nauttii synonyymistä, mutta mikä sen on sinne saattanut?
Tietävät toivottavasti valaisevat siitä perusteellisemmin vain meitä, vain Nykästä tyhmänä kirjana käyttäviä.
Tätä voi kysyä, kun ei muutakaan sanottavaa ole.
67. Junamies26.4.2014 klo 15:13
IMARA on vakiosanana pyörinyt ristikoissa vuosikymmeniä. Nyt tuossa oli tahaton paljastus edellä, kun mietin juuri tuota suloisia- vihjettä ja minulla oli toinen sana siinä ja siksi tuo 30.5.1954 tökki.
Ristikko on nyt sitten täynnä.
68. POH26.4.2014 klo 15:39
Junamies
Toivon sinulle voitto-onnea 2794 ristikon oikein ratkoneiden kunniataulukossa.
69. Eki26.4.2014 klo 15:55
Täsmennyksenä: Auliksen ristikoita on ollut Iisakissa yli 40 vuotta.
70. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 16:07
Rapu 26.4.2014 klo 14:40

En viitannut "pihlajanlehteen", vaan päin vastoin sen yllä olevaan kuvavihjeeseen, jonka joku jj ehti jo suoraan kirjoittaakin kaiken kansan tietoion tänään. Minusta näet tuo ratkaisussanan kirjoitusasu soveltaa varsin vapaasti varsinaista sch-alkuista alkuperäänsä. Siitä narisin.

Lehtiarvoitukseen tuli tietysti laatijallemme tyypillinen typistysratkaisu.
71. Hillevi Hiiri26.4.2014 klo 16:12
Ja nyt viime aikoina myös Ekin
72. O26.4.2014 klo 16:21
Rapu.
Mikäli on kyse pistorasian alapuolella olevasta 11-lehtisestä,
niin minulle ei tullut siihen typistysratkaisua.
73. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 16:27
POH 26.4.2014 klo 14:55

Perusteltu, mutta vaarallinen pointti tuo nykäs-sanoihin kajoaminen. Kun muutama vuosi sitten virittelin vähän värikkäällä tavalla keskustelua aiheesta, sain likasankoja niskaani usealta taholta.

Teoksen auktoriteettia ei saa kyseenalaistaa näillä lakeuksilla, eikä sen aineiston kokoajien mahdollista kuulon tasoa sovi epäillä.

Jos nyt joku repostelisi tuota nimimerkki ae:n tänään kaikille paljastamaa ratkaisusanaa "imara", ja esittäisi, että sanan lähteenä olleen kielenkäyttäjän hammasproteesi on saattanut olla löysällä, jolloin aineistoa kokoava kielentutkija puolestaan on ymmärtänyt sanan "ihana" imaraksi, ja kirjannut sen synonyyminä listaansa, tulisi siitä oitis sanomista.

Siksi en enää esitäkään tuon tapaisia oletuksia - edes vitsinä - vaan "luotan" sokeana ja kuurona kaikkeen, mitä kirjassa kerrotaan ...
74. POH26.4.2014 klo 16:41
Pähkinänsärkijä
Tarkka kommenttisi sisältää kaiken tarvitttavan infon nykytieteen sisällöstä.
75. Rapu26.4.2014 klo 17:45
Pähkinänsärkijä ja O,
sitä pistorasian kirjoitusasua en työpaikkani toimialaa läheltä liippaavana lainkaan ihmetellyt. Sen sijaan se 11-lehtinen mättää edelleen: Typistetty vai ei siinäpä pulma.
Pihalla oon, ei muuta voi sanoa!
76. B26.4.2014 klo 17:53
Rapu, älä typistä, ihan kelpo sana vaikka on lehti.
77. Rapu26.4.2014 klo 17:58
B, kiitos.
vaihdoin sanan 3. kirjaimen vokaalista konsonantiksi. Kuva ei kuitenkaan mielestäni esitä sitä mitä vastaukseksi tuli. Olkoon sitten niin.;=)
78. O26.4.2014 klo 18:21
Rapu.
Kuten mainitsin, niin ei tarvitse typistää.
79. B26.4.2014 klo 18:26
Rapu, kuva on kyllä hämäävä, mutta näin se menee.
et ole enää pihalla ?
80. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 18:33
Rapu, O ja B

Mikäli kyseessä ei olisi ns. typistys (jolloin ratkaisuksi tulee aivan oikea sana, jolla ei tietenkään ole varsinaista tekemistä itse kuvan kanssa), muodostuu sanan kolmanteen kirjaimeen päättyvälle pystysanalle ristikkosanaksi tavaton muoto.

Sitä paitsi "lehtikuvan" ei millään ilveellä saata kuvitellla esittävän tuota "typistämätöntä" sanaa - siihen se oin aivan liian vähäinen yksityiskohta, kuten Rapukin aivan oikein kai epäili.

Laatijan tyyliin sopii mielestäni vain alustaan typistetty vaakasana.
81. B26.4.2014 klo 18:44
Pystysana ei ole tavaton, Eemeli sanoi melkein näin.
82. Seitenvitonen26.4.2014 klo 18:48
Pistorasian kansanomainen nimi on tuttu, pystyyn tuleva 7 -kirjaiminen pitänee pitkin hampain hyväksyä. Pihlajanlehtivihjeestä tulee ihan hyvä sana. Pähkinänsärkijän kommentit ovat mielestäni hyviä ja tarpeellisia keskustelun avaajia. Jatka vain samallaviisii!
83. Rapu26.4.2014 klo 18:52
Pähkis,
Nyt pistit pahan. Ymmärsinkö oikein, että laitoit siihen lehteen typistetyn version? Ehkä minun pitää sittenkin palata sen lehtikuvan 3. kirjaimen osalta siihen aikaisempaan, eli vokaaliin.
jos, niin taas oon pahasti pihalla;=)
84. B26.4.2014 klo 18:55
Rapu älä vaihda, pähkäile nyt pystysanoja , kaikessa rauhassa hyvä tulee.
älä mee takaisin pihalle !!
85. O26.4.2014 klo 19:00
Rapu.
Onhan se kuva osa jostain isommasta.
86. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 19:03
Rapu 26.4.2014 klo 18:52

Laitoin tynkäsanan tuohon kohtaan heti eilisaamuna, enkä ole löytänyt aihetta sen muuttamiseen. Kas, sananpätkä kuvaa valitsemassani tapauksessa sitä, mistä tuo vasemmalta osaltaan vajaaksi jäävä lehti eteemme ilmestyy.

Sinä sitten vain valitset omasi parhaan harkintasi mukaan. Oletin, että olit ensin päätynyt samaan pähkäilyyn kuin minä.
87. pelaaja26.4.2014 klo 19:17
Kaksi kuppikuntaa näköjään "pihlajanlehdistä". Pähkinänsärkijän tulkinta tavallaan ihan ok paitsi että se toinenkin tulkinta on ok. Mikä on varsi, johon on kasvanut lehtiä... Tuota varsijuttua puoltaa minun päässäni se, että risteävässä pystysanassa ei näy tekijää. Asia vain tapahtui eikä tekijä ole tekemässä sitä jatkuvasti. Tiedä häntä sitten. Melko varmasti olisin valmis lyömään euron vetoa tapahtuneen vaan en tekemisen puolesta.
88. jj26.4.2014 klo 19:17
Ylösalaisin raaka josta siivu pois, niin saadaan uushämäläinen kaupunki.
89. O26.4.2014 klo 19:29
pelaaja.
Uskon, että voittaisit se vedon!
90. O26.4.2014 klo 19:29
po.
sen.
91. Junamies26.4.2014 klo 19:31
Tuo epäselvä kuvako tässä nyt nousee ratkaisevaan rooliin? Uushämäläinen kaupunki on yleensä vihjeytetty selvemmin.
92. Rapu26.4.2014 klo 19:33
Pähkis,
aivan oikein, olin päätynyt alkuksi samaan kuin sinäkin.
Se pystysanan vihjekuva on kuitenkin vähän huono, ja olin näkevinäni siinä Pelaajan mainitseman tekijän. Nyt annan olla korjaamatta enempää, en siis mene lyömän vetoa Pelaajaa vastaan.;=)
93. Seitenvitonen26.4.2014 klo 19:36
pelaaja 19:17. Samaa mieltä. Mikälie yksi kappale pudonnut.
94. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 19:58
pelaaja 26.4.2014 klo 19:17

Kuvassa on siis lehti, joka muodostuu viidestä lehdykkäparista ja yhdestä päätölehdykästä, mikä ei mielestäni mitenkään riitä viittaamaan tuota lisompaan osaan puuta tai muuta kasviakaan.

Mitä taas tulee risteävään 7-kirjaimiseen pystysanaan, intän edelleen, että ristikossa ei tulisi kuvavihjeestä poikia esimerkiksi ääntä jäljittelevää sanaa. Viritin vähän keskustelua äsken mainitsemastasi tekijän puuttumisesta vihjeessä eilen (25.4.2014 klo 12:12), mutta arvelen, että teonsana, jonka kohtaan laitoin mahtuu Nykäsen avaraan syliin.

Miten ajattelit pulittaa tuon euron minulle? Virtuaalisesti?

jj 26.4.2014 klo 19:17

Turhaa kikkailua heittää kuperkeikka, ja päätyä samaan ratkaisuun, johon joutuu kuvaamallanikin tavalla (26.4.2014 klo 19:03). Sitä paitsi, mahtaako moisen lehden kypsyysasteella olla relevanssia tgässä, sen paremmin kuin muuallakaan?
95. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 20:04
[Pahoittelen kumikintaat käsissä aikaansaamiani lyöntivirheitä.]
96. Seitenvitonen26.4.2014 klo 20:12
Pähkinänsärkijä 19:58,

Miksiköhän laatija on valinnut juuri tuon pihlajakuvan vihjeeksi, kun valinnanvaraa olisi ollut. Voipi olla, että kyseessä on n.s. tietoinen hämäys. No ratkaisu nähdään aikanaan. Olen valmis pelaajan lisäksi lähettämään oman virtuaalieuroni, jos olin väärässä.
97. O26.4.2014 klo 20:29
Seitenvitonen.
Virtuaalieuro lähtee täältäkin, mikäli olen väärässä.
98. B26.4.2014 klo 20:41
pelaaja, lehteen on vain yksi tulkinta. vaikka kuinka vääntäisi ei siihen muu käy.
99. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 20:56
Seitenvitonen 26.4.2014 klo 20:12

Voi hyvinkin olla juuri noin. Eikä olisi edes ensimmäinen kerta. Laatija näyttää usein käyttävän ns. sumeaa vihjailua (en tässä tarkoita usein moittimiani tuhrukuvia), joka kuvaa joko sanallisesti tai kuvallisesti niin laajaa asiain kirjoa, että siitä voi päätyä melkein mihin tulokseen hyvänsä. Joskus se kutkuttaa, joskus taas kismittää (varsinkin, jos kovin iso ristikkoalue jää moisten vihjeiden varaan).

No, jää nähtäväksi rikastunko leikkirahalla, vai päädynkö virtuaalivelkaantuneeksi tyhjätaskuksi. Kiva pieni keskustelu kumminkin tästä kehkeytyi täyttämään palstan tarkoitusta. Olisi mukava tulla olleeksi oikeassa, mutta ei väärässäkään oleminen onnea vie ...
100. pelaaja26.4.2014 klo 21:05
B, eihän siinä vain yhtä lehteä ole... Innoittamananne laitoin ratkaisun kuvahakuun. Kas, miten erilaisia ja nättejä juttuja sieltä löytyi. Eikä niitä ole sinne Nykäsestä napattu. Oikeasti olen vain puoli euroa virtuaalivelkaa, koska väitän nyt Pähkinänsärkijälle, että ristikoissa toki saa olla ääntä kuvaava sana ratkaisuna. Esim. pam tai viuh ja mitä niitä nyt on. Ei sekään onnea vie vaan "On silti onni osanamme!"
101. B26.4.2014 klo 21:18
pelaaja, no joo, pilkuntarkasti ajatellen ja katsoen. terve vaan ja onnee :)
102. pelaaja26.4.2014 klo 21:41
B :-) kuin myös.
103. Pähkinänsärkijä26.4.2014 klo 22:57
pelaaja 26.4.2014 klo 21:05

Enpä kuitenkaan muista nähneeni tuommoisia vihjeitä, joiden ratkaisuksi olisi tullut pam, viuh tms. Voisi tietysti kuvitella tutun lasinkallistuskuvan ratkaisuksi esimerkiksi "slurp" tai "klunk", saippuaan liukastuvan hahmon perään "svek", vaan enpä ole itse moisia nähnyt. Kuvittelisin jopa, että ristikoiden laadinnassa jokin kirjoittamaton laki estäisi noin "löysien" vihje/ratkaisuparien viljelyn. (Eki kehiin kertomaan kutyymistä!)

Sen sijaan sanalliset vihje/ratkaisuparit, tyyppiä poksahdus => "poks", naksautus => "naks"ym. ovat ainakin Auliksella valitettavan yleisiä.

Tässä seitsemän kirjaimen tapauksessa on kuitenkin vihjeenä hyvin epäselvä kuva, jonka silmät sirrillään voi nähdä nesteen loiskauttamisena/loiskahtamisena. Siihen olisi mielestäni kovin kaukaa haettua antaa ratkaisuksi ääntä jäljittelevä onomatopoeettinen sana.

Puolikin euroa virtuaalivaluuttaa olisi poikaa.
104. apua26.4.2014 klo 23:05
En aikoihin - siis ainakaan pariin vuoteen - ollut saanut HS:n ristikosta "voittoa", mutta huomasin juuri saaneeni 20 euroa pankkitililleni. Sanoma Oy maksanut, aihe: HS ristikko.

Kumma juttu, kun lehdessä ei ollut mitään mainintaa. Tuleeko tieto lehteen ensi viikolla? Onko jollekulle toiselle käynyt samalla tavalla?
105. Jukkis26.4.2014 klo 23:14
Tulipa välillä näitä lueskeltua. Ei olisi kannattanut. Kun pääsin 26.4.2014 klo 16:27, niin meinasi järki lähteä kun oikein varsinainen pohjanoteeraus iski päin näköä. Mutta eihän se siihen jäänyt, heti perään 26.4.2014 klo 16:41 mentiin vielä alemmaksi. "Tarkka kommenttisi sisältää kaiken tarvitttavan infon nykytieteen sisällöstä." Ei herrajumala, minkälaisen ajatusprosessin tuloksena joku saa aikaan tuollaisen päästön?

"Imara" on sana, joka on joskus 1940- tai -50 -luvulla otettu Nykysuomen sanakirjaan, koska sana esiintyy Kalevalassa.
106. Hilu27.4.2014 klo 00:29
Hei, pitkästä aikaa! Olen viime aikoina harrastanut vain tämän palstan lukemista ja ihmetellyt näine erittäin monimuotoisine tippaleipäaivoineni tätä menoa täällä. Välillä menee aika ikäväksi tuo toisten moittiminen. Onneksi nämä vakioviisaat(esim. O) ovat voimissaan ja ohjeistavat näitä utameja siitä, miten täällä toimitaan. Ristikkoni olen tietenkin jo ratkaissut, ehä mie muute tänne kirjottas, hih!
107. O27.4.2014 klo 04:36
On saavissa reikå oi erkkini mun.
108. Mape27.4.2014 klo 07:55
Ristikko muuten valmis jo perjantaiaamuna, mutta tuo paljon jauhettu 11-lehtinen aiheuttaa ongelmia. Puunrungosta pistää selvästi oka, mutta eihän se käy yksiin harmaan risteävän sukunimen kanssa. Huh. 11- lehtisestä puuttuu ensimmäinen ja viimeinen vokaali. Tämän ristikon hankalin paikka. Vaakasanojen pitäisi olla oikein, mutta puunrungon vastaussanan lopusta ei tule mielekästä millään vokaalilla. Tässä keskustelussa on joku muukin käynyt pihalla. Niin taitaa käydä minullekin, tosin voin haravoida samalla. ???
109. Ansa27.4.2014 klo 08:19
Mape, kyseisestä kohdasta on kirjoitettu paljon ja apukin löytyi: puunrungosta saamasi sanan kolme viimeistä kirjainta Ratkojiin. Ainakin minä sekä hämmästyin että helpotuin.
110. eh27.4.2014 klo 09:00
Miten näette: onko oikealla reunan toiseksi alin merta vai suota? Vai vallan jotain muuta? Kuva mielestäni aika epäselvä.
111. Jondalar27.4.2014 klo 09:34
Pihlajan lehdykässä minäkin menin metsään. Imarteeksi luulin. Risteävästa roiskaisukuvasta ei saa mitään selvää. Paha paikka. Olen sentään nuorena sen verran puita karsinut, että tiedän miltä se osa puusta näyttää, mikä ratkaisuksi tulisi.

Koissa on hyvä ollaksenne, maa imara maataksenne, siteeraa Nykänen Kalevalaa. Sanan selitys on myös Veijo Wirénin ja Erkki Vuokilan ristisanakirjoissa. Tietenkin on mahdollista, että Elias Lönnrot runonkeruumatkallaan kuuli väärin tai lausujamuori pisti juuri siinä kohtaa sokerin suuhun kahvia vadilta hörpätessään.

Ulappaa olen näkevinäni eh:n kysymässä kuvassa.
112. B27.4.2014 klo 09:47
Jondalar, roiskeesta syntyy ääntä, kuka sen mitenkin tulkitsee on kuulijassa.
113. Mape27.4.2014 klo 10:02
Kiitos Ansa! En ollut semmoista sanaa koskaan kuullutkaan. Siellähän se Ratkojissa oli. Sai sitä ihmetellä. Siitä 11-lehdykkäisestä tulee kyllä aivan oikea sana, joka ei lehteä tarkoita vaan sitä, missä lehti on. Näin minä ainakin sain. Liekö oikein? Vaihtoehdot vähissä.
114. Jondalar27.4.2014 klo 10:10
B, niin minäkin sen liian myöhään tajusin. Olin kiikuttanut jo silloin väärin kirjoittamani postilaatikkoon.
115. B27.4.2014 klo 10:15
Jondalar, nyt vahtimaan tyhjennystä ja ota pois :)
116. Jondalar27.4.2014 klo 10:33
Noukin Kalevalasta säkeen kahdes neljättä runosta, mistä harvinainen sana löytyy. Kysymyksessä on karjan kotiinkutsu.

"Päivän mennessä majoille, iltalinnun laulellessa
itse virki viljalleni, sano sarvijuonelleni:
'Kotihinne, kourusarvet, maion antajat, majalle!
Koissa on hyvä ollaksenne, maa imara maataksenne;
korpi on kolkko käyäksenne, ranta raikutellaksenne.
Kotihinne tullaksenne vaimot valkean tekevät
nurmelle mesinukalle, maalle marjanvartiselle.'

Herkullista kieltä on runsaasti kansalliseepoksessa.
117. Juho27.4.2014 klo 11:02
Kun hain tuota ihanaa sanaa Nykäsestä, haksahdin pari kirjainta aikaisempaan, tuplakoolla kirjoitettuun, joka oli makeaksi mainittu,
mutta ehdinpähän vaihtaa sen sitten tuohon kalevalaiseen, ennen postiin kiikuttamista.
118. EJlo27.4.2014 klo 11:41
Mape
Emmit se takana olevan piikin sanaosaa. Netissä kun olet, niin käypä kurkkaamassa Googlesta rantakasvi Salsola kali 'n suomalaista nimeä. Kasvi on ikävän piikikäs ja sen huomaa päälle tallatessa.
119. Mape27.4.2014 klo 12:26
EJlo. Sieltähän se meriotakilokki löytyi. Koko ajan löytyy uusia sanoja ja uusia nimiä. Avartavaa. Kiitos.
120. HT27.4.2014 klo 15:04
Piti vähän kaivella imara-sanaa. Sodankylässä ja Kittilässä se tunnetaan merkityksessä 'mielistelevä', karjalan murteessa imarrus = 'kauneus, sulokkuus' sekä 'mielistely, imartelu'. Eka kerran imara nähtiin suomen kielessä tiettävästi vuonna 1644 latina-ruotsi-suomi -sanastossa, jossa se tarkoitti kallioimarretta.
121. eh27.4.2014 klo 15:41
Hei, täällähän on toinenkin eh ( eh 27.4.2014 klo 09:00). Hei vaan, kaima!
122. pelaaja27.4.2014 klo 16:24
Jondalar ja Pähkinänsärkijä, kerran vielä siitä "pihlajasta". Miksi sen sanan pitäisi olla lähtöisin nimenomaan puusta? No, jos teen saunavihdan, niin toki sen tarveaineet tuota muistuttavat. Mutta noin muuten, onhan niitä muissakin kasveissa. Armas Nykänen antaa esimerkiksi jopa persiljan. Minä annan vaikka huonejuorun (amppelikasvi), jonka lehdet muistuttavat tuota "pihlajaa". Tämä tästä nyt sit. Kivasti keskustelua herättänyt tuo vihje.
123. pelaaja27.4.2014 klo 16:31
Öö, tuon äskeisen tarkoitin oikeastaan vain Jondalarille. Pähkinänsärkijä oli kai muuten vaan mielessäni... ja niinpä nimi siihen sitten kirjoittautui.
124. Jondalar27.4.2014 klo 16:36
Pelaaja puhuu viisaita sanoja. Minua tietysti suututti kun tulin laittaneeksi väärän sanan siihen molskautukseen. Tunsin vahvasti laittaneeni väärän sanan lehdykkään. Silti en viitsinyt miettiä lisää, vaan änkesin tekeleeni kuoreen. Onhan huonekasvissakin samoja osia, joista idätetään uusia kukkia. Saatan kukaties laittaa toisen vastauksen käyttämällä ottamaani kopiota.
125. O27.4.2014 klo 16:44
Jondalar.
Eikö sinulla ole naapuria, jolle tulee hesari, mutta ei täytä
ristikkoa?
126. Hilu27.4.2014 klo 17:35
Omnipotentin O:n ERKIN sååvissa on reikå, Britan ja EIKAN laulamassa vastaavassa se oli ihan vaan reikä på finska. Hih!
127. Tulokas27.4.2014 klo 17:39
Kiitos vaan kaikki innokkaat keskustelijat. Jopa selvisi minullekin, miksi tuosta "piikistä" tuli niin outo sana. Ja eiköhän se lehdykkäkin liene oikein. Taidanpa minäkin pistää huomenna ratkaisuni postiin.
128. Jondalar27.4.2014 klo 17:52
O, on kyllä naapureita, eikä heistä taida kukaan osata näitä täyttää. Kohta kiikuttavat vanhoja lehtiä paperinkeräysastiaan. Voin napata kuormasta .
129. jykä27.4.2014 klo 18:51
Nämä tapahtumaristikot ovat aika helppoja siksi tykkään niistä. Pähkinä ehti kommentoida jo noin 15 kertaa mutta missä piileskelee Kake?
130. Hups27.4.2014 klo 19:51
jykä, älä edes yllytä.
131. uusi28.4.2014 klo 08:29
Eipä tähän keskusteluun ole paljon kommentoitavaa....
132. Kake Kortelainen28.4.2014 klo 16:43
Viikon palikka-aivot olivat tällä kertaa Hinssu, Ansa, sofia ja tietysti Mape (taas kerran). Puuttuuko vielä monesta sanasta ensimmäinen ja viimeinen vokaali vai oletko Mape jo tarpeeksi "avartunut"? Jospa ostaisit konsonantin-k, niin kuin eräässä tietovisassa muinoin oli tapana tehdä.

Missä viipyvät kymmenine ongelmineen Mustikit, Mansikit, Kirsikat, Hillat, Vatut ja Puolukat ym. luonnonilmiöt sekä Tissut ja Tussut? Koinen ja kaart odottavat jo takinliepeet liehuen pääsevänsä paljastelemaan, mutta jj taisi viedä heiltä tällä kertaa hekumat.

Mes salutations à jykä!
133. joopa28.4.2014 klo 17:08
tulihan se kaken kommentti.
134. jykä28.4.2014 klo 18:30
danke schön kake!
135. Pasi28.4.2014 klo 18:32
OCD
136. erikoista28.4.2014 klo 19:48
että löytyy näitä löylynlyöjiä, sairasta mieltä yllyttämään.
137. jj28.4.2014 klo 19:50
Loiskis ja oksa ovat keskusteluttaneet. Joskus maailma vaan on niin yksinkertainen, ettei sitä "viisaampi" huomaa.
138. B28.4.2014 klo 20:49
jj. joskus "viisaampi" osaa vaieta. tyhmä ei huomaa.
139. uusi29.4.2014 klo 07:19
Luin aamun ajan kuluksi koko keskustelun läpi, ja ei voi todeta muuta kuin, että sanattomaksi vetää.....vaikka nyt kirjoitan kuitenkin.
Ei muuta kuin huomista uutta ristikkoa odottelemaan, ja toivottavasti tulee oikeasti mietittävää ja pähkäiltävää.

ILOISTA VAPPUA KAIKILLE :)
140. Mansikki29.4.2014 klo 08:21
Ammuu! Nyt on kake ollut huolimaton palikka-aivoluettelon laadinnassaan. Jos yhden ihmettelyn perusteella pääsee listalle, olivat jääneet pois ainakin meklari, Tamara, rapu ja eh.En tosin halua ruveta täydentämään PALIKKA-aivokaken luetteloita.
141. Pasi29.4.2014 klo 10:37
uusi,joko se huomenna ilmestyy?
142. uusi29.4.2014 klo 10:39
Pasi
Ai niin, enpä olekaan ihan varma...ajattelin että aatto se on kaikilla.)
143. uusi29.4.2014 klo 10:46
Tuossa äskeisessä ei ollutkaan mitään järkeä. Täällä on päivät nyt sekaisin...hyppäsin ainakin yhden päivän yli. Noo sattuupa sitä..
144. Leea29.4.2014 klo 11:08
Onks' täsmätietoo: minkä päivän lehdessä on ristikko?
Ajeluttaa mökiltä Ärrälle....?
145. O29.4.2014 klo 17:53
Hilu.
27.4. 04:36.
Siihen aikaan unten mailla, mutta jotain laulatti siihen
aikaan. Ei muistanut edes omaa nikkiään! ;)
146. pelaaja29.4.2014 klo 19:36
Leea, kuuklen mukaan HS ilmestyy perjantaina 2.5. joten eiköhän mahdollisesti silloin ole ristikkokin. Voihan Hesariin tietysti pirauttaa tai laittaa kyselyn. Tai kurkata tänne aamuisin, jos pelit ja vehkeet ovat mukana.
Nimimerkki "uusi" meni sanattomaksi luettuaan koko säikeen. Miksiköhän? Minusta taas tämä keskustelu on ollut aika neutraalia. Tiedä häntä sitten, mikä milloinkin vie sanat kenenkin suusta.
147. Aksu29.4.2014 klo 19:46
HS ei ilmesty perjantaina 2. toukokuuta! Katsopa osoitteesta

-https://asiakaspalvelu.hs.fi/ukk/ilmestymispaivat /
148. uusi29.4.2014 klo 19:47
Pelaaja, tunsin vain itseni laiskaksi, kun en oikeastaan jaksa niin tarkkaan pohtia noita sanoja. Hyväksyn "imarat" jne ilman ihmeempiä ajatuksia. Ehkä johtuu siitä, että en milloinkaan lähetä ristikkoa vaikka melkein joka kerta sen täyteen saankin.
149. pelaaja29.4.2014 klo 20:21
Ai jukrat, Aksu. Laitoin kuukleen vain Helsingin Sanomat ilmestymispäivät ja siellä mainittiin tuo 2.5.2014 ja suluissa oli vielä maininta, että Vapun jälkeinen päivä. Et tullut maininneeksi, että milloin se sitten ilmestyy. En viitsi enää kuuklailla, joten tulkoon minun puolestani milloin tulee.

Uusi, tuskin lähettämisellä on asian kanssa mitään tekemistä. Toisilla meistä kieli ja sen nyanssit ovat tavallaan intohimo eikä silloin voi hyväksyä oikein mitään ilman tietoa.. Hupinsa kullakin :-)
150. Jondalar29.4.2014 klo 20:26
Osaakohan kukaan kirjoittaa tänne sellaista lausetta, josta ei joku vetäisi herneitä nenään? Ei saisi pohtia ristikkosanojen historiaa. Ei ole hyväksi tunnustaa laittaneensa pari kirjainta väärin ratkaisuunsa. Jos joku toivottaa aurinkoista päivää ja pistää hymiön perään, joukko saa raivokohtauksen. Pitää taas yrittää malttaa olla kirjoittamatta tänne yhtään mitään.
151. pelaaja29.4.2014 klo 20:27
=> Anteeksi, öö, siis että EI ilmesty 2.5.2014...... Mäjen ala............
152. Keno29.4.2014 klo 21:11
Pari kommenttia täällä käytyyn keskusteluun. Pistorasia (lähes ylävasemmalla) on sähköalan standardeissa ja luetteloissa juuri tuon niminen kuin se ristikkoon tulee. Se on itse asiassa lyhenne.
"Yksitoistalehtinen" on tulkinnanvaraisempi. Mutta paljon metsää istuttaneena tulkitsen, että taimi on pieni puu. Ja ristikossa oleva lehdykkä on pieni, mutta kasvava ratkaisusana. Tosin aivan kaikilla euroillani en vetoa löisi siitä, mitä ristikkoon on ajateltu.
153. Pähkinänsärkijä30.4.2014 klo 09:54
Keno 29.4.2014 klo 21:11

Luovia kielitieteilijöitä, nuo sähköalan standardien ja luetteloiden laatijat. Ovat siis poistaneet pari "tarpeetonta" konsonanttia varsinaisesta suojamaadoituksesta kertovasta sanasta - ja kaiken kukkuraksi keksineet sen lyhenteeksi sanasta suojakosketin (kuten jj jo 26.4.2014 klo 14:10 ehti paljastaa).

Mikäs siinä, juodaan vappuna samppanjaa, ja varotaan seinärasioita ettei saada sokkia, sitten myöhemmin voisi vaikka pelata sakkia ...

Alan isot toimjat näyttävät sen sijaan käyttävän alkuperäistä sanaa asiaa kuvaamaan:
-http://www05.abb.com/global/scot/scot209.nsf/veri tydisplay/2ac4532a929a8a88c12576f5003e5332/$file/p istokyt1_fi_10_01_web.pdf

Lehtijuttu tosiaankin saa minunkin puolestani jäädä odottelemaan laatijan tarkoituksen selviämistä aikanaan.

[Hauskaa vaappua, vappuna varsinkin!]
154. O30.4.2014 klo 11:27
HAUSKAA VAPPUA kaikille.
155. sähköteknikko Suojamaa30.4.2014 klo 16:04
Kylä suojamaadoitetun pistorasian nimi oli aikoinaan saksasta omittuna schuko, kunnes joku tamperelainen lyhensi sen väärin sukoksi. Kylä näin o
156. jeh30.4.2014 klo 16:32
Kyllä eräänlaisen ajoneuvon nimi oli aikanaan ruotsista omittuna automobiili, kunnes joku lyhensi sen väärin autoksi. Ja kenen luvalla ruvettiin puhumaan obligaatiosta, kun se vielä 1920-luvun Pienessä Tietosanakirjassa oli obligatsioni. On se niin väärin.
157. :D30.4.2014 klo 22:15
:):)
158. ????1.5.2014 klo 13:42
Sana automobiili on alun perin latinaa eli itsestään liikkuva (auto=itse ja mobilis=liikkuva). Tiedoksi vaan.
159. HT1.5.2014 klo 15:04
On tainnut automobiili tulla suomeen ruotsista, jossa sana tunnetaan vuodelta 1896. Ruotsin etymologinen sanakirja kertoo lähtökohdaksi ranskan, jossa sana autoa tarkoittavana tunnetaan vuodesta 1890 alkaen ja itseliikkuvuutta merkitsevänä vuodesta 1866. Voisi kyllä arvella, että saattoivat ruotsalaiset hoksata sanan englannistakin, jossa automobile-sana tuli käyttöön 1886. Suomessa automobiilin ensimmäinen tiedetty esiintyminen ajoittuu vuoteen 1899 ja lyhyempää auto-muotoa näkyi ainakin jo 1913.

Automobiilin alkuosa on kreikkaa, ei latinaa.
160. Funny1.5.2014 klo 19:57
Aikoinaan keksittiin automobiilille suomennos puhkuri. J.Alfred Tanner levytti vuonna 1912 laulun "Puhkurin (auton) kuskina." Tekstissä puhutaan sekä autosta että puhkurista, mutta ei automobiilistä.
161. ????1.5.2014 klo 20:15
HT, viisasteluistasi huolimatta, automobiilin lainasivat ruotsalaiset, niin kuin monet muutkin kansat ja kielet, latinasta. Kyllä asia on näin.
162. HT1.5.2014 klo 21:51
Edelliselle: ei etymologisia sanakirjoja sinun vuoksesi ruveta uusiksi kirjoittamaan eikä auto-alku muutu latinaksi millään väännöllä. Ota kirja kännyysi ja vilkaise.
163. O1.5.2014 klo 22:31
????.
HT ei viisastele, vaan häneltä tulee tutkittua faktaa!

HT.
Viimeisiä Vapputoivotuksia ja vain sinulle. :D
164. HT1.5.2014 klo 22:37
Funny: kiinnostava tieto tuo vuoden 1912 kappale, piti oikein kuunnella tuubista. Professori Kaisa Häkkinen tietää kertoa, että (automobiilin) "lyhyempää muotoa on käytetty viimeistään vuodesta 1913 lähtien." Voipa siis sanoa, että viimeistään vuodesta 1912 lähtien.

Osui silmään Kielikellosta etymologi Kalevi Koukkusen juttu "Miksi automobiilista ei tullut hyrysysyä":

-http://tinyurl.com/mkgprd7
165. Owlie17.5.2014 klo 11:41
Pihlajanlehdesstä väännettiin juttua ankarasti. Laatija tälläsi siihen ratkaisuksi OKSAn.
166. O17.5.2014 klo 11:51
Niin tälläsin minäkin, enkä muuta vaihtoehtoa siihen edes
ajatellutkaan.
167. O17.5.2014 klo 13:39
Toinen sana, joka puhutti oli siellä ylhäällä (pystyyn 7),
tuli LOISKIS.
Montako euroa tässä nyt saatiin pelaaja?
168. O17.5.2014 klo 21:28
Pähkinänsärkijä.
Mitenkä paljon lasket olevasi "virtuaalivaluuttaa"
velkaa?
169. O18.5.2014 klo 15:03
Rapu, B ja Seitenvitonen.
Oletteko unohtanut virtuaalivetonne Pähkinänsärkiijän kanssa?

[Pähkinänsärkijä 26.4 klo 18:33
"Rapu, O ja B."]

Se kenellä on paras matikkapää, niin laskisi, montako
virtuaalieuroa Pähkis hävisi. :).
170. pelaaja18.5.2014 klo 16:46
O, otin laskimen esiin.
Rapu ei lähtenyt lyömään vetoa. B oli sanoista samaa mieltä mutta ei tällä kertaa lyönyt rahaa tiskille. Minä löin alunperin euron vetoa sanasta 'loiskis', joka vahvisti sanan 'oksa'. Sinä ja Seitenvitonen lähditte mukaan. Sitten minä jostain syystä alensin vetoa puoleen euroon (vaikka olisi oikeastaan pitänyt korottaa...) Näin ollen laskimeni mukaan Pähkinänsärkijäparka on porukalle velkaa 2½ euroa. Sillä kuittaa hyvinkin muutaman sanan(säilän).
171. O18.5.2014 klo 17:24
pelaaja.
Kiitos.
Ei 2½ euroa Pähkiksestä kyllä parkaa tee millään! :D
172. B18.5.2014 klo 18:21
O. taisin panna satkun likoon Hinssun pähkäilystä. muuta en muista.
eihän näitä muista -oikea hillo olisi ehkä eri asia- .
173. pelaaja18.5.2014 klo 20:38
B, iskit satasen pöytään HS-ristikossa 2795 (kuin myös minä) siitä ongenkoukusta tai vempaimesta, joka on linnun pää.
174. B18.5.2014 klo 20:45
pelaaja, näin taisikin olla, vieläkin huvittaa se ongenkoukku, mutta kieltämättä se oli monen arvailun kautta ratkennut vastaus. Eihän näitä olisi tarpeellista kysellä jos kaikki selviäisi yhdellä katsomalla.
175. Hinssu18.5.2014 klo 20:54
Ristikon 2795 häkkyrästä olen lyönyt virtuaalivetoa 'a satanen B:n, O:n ja pelaajan kanssa. Ensi perjantaina selviää. Meille tulee lehti postiluukkuun jotain klo 2-3 aamuyöstä, täytyy yrittää saada unta edellisenä iltana jännityksestä huolimatta:-D:-D!
176. Perpetuum mobile18.5.2014 klo 22:35
Auto on pyörillä liikkuva henkilöiden ja tavaran kuljetukseen tarkoitettu moottorin voimin liikkuva ajoneuvo. Nimitys ”auto” on lyhentynyt sanasta automobiili, joka koostuu kreikkalaisesta etuliitteestä άυτο-, áuto-, itse- ja latinan sanasta mobilis, liikkuva.
177. Pähkinänsärkijä19.5.2014 klo 10:11
Kas, en hiffannutkaan heti, että tuomion päivä oli jo koittanut: täällä keskustelun aallot velloa loiskivat onomatopoeettisen LOISKIS-ratkaisun innoittamina että OKSAt pois, ja nimimerkistäni tuli siis virtuaalinen tyhjätasku.

Kyllä harmittaa, mutta se pelaa ei joka pelkuri on.
178. Funny19.5.2014 klo 10:44
Myöhemminkin on ollut onomatopoeettisia sanoja, mutta en huomannut kenenkään häiriintyneen niistä. Kiinnostaisi myös tietää, mitä siihen OKSAn tilalle olisi voinut laittaa, ja millä logiikalla.
179. Jondalar19.5.2014 klo 12:40
Tälläsin siihen LOISKIA, jolloin lehdykästä tuli AKAA. Siis jotain muka näkyi jonkin takaa eli pihlajan lehvä näkyi osittain. Toki pian tajusin keskustelua seuraten, että oksa olisi ollut oikein.
180. Funny19.5.2014 klo 12:56
Jos lehvä näkyy osittain, vastaussana olisi TAKAA. Sitä pitäisi rajoittaa toisen kerran, että saadaan AKAA.
181. Jondalar19.5.2014 klo 13:07
Oikein hyvällä mielikuvituksella katsottuna lehvää oli typistetty. Huolimattomuuttani oli jättää pohdinta puolitiehen. Kuvassa oli vain pieni osa puun oksaa.
182. Funny19.5.2014 klo 14:45
Juu, hyvää mielikuvitusta noiden arvoituksellisten kuvavihjeiden kanssa välillä tarvitaankin. Kun sanasto on paikoin erikoista, ja piilokirjaimia on paljon, moni Auliksen ristikko on tuottanut minulle vaikeuksia.

Mutta näiden keskusteluiden lukeminen innostaa ratkomaan Hesarin ristikoita. Haluaa ottaa selville, mitä ihmettä nuo taas pähkäilevät ja kinastelevat.
183. [O]22.5.2014 klo 11:56
[Jukkis 26.4. klo 23:14.

(Kommentoi normaalisti mm IS-koviksissa ja huomasin hänen
kommenttinsa yllättäen täältä.)

Hän kommentoi kahta kirjoitusta.
26.4 klo 16:27 ja
26.4 klo 16:41 erittäin mielenkiintoisesti. ]
184. Pähkinänsärkijä22.5.2014 klo 21:38
O 22.5.2014 klo 11:56

Jo tiedossamme olevan uuraan pahansuopuutesi ohella todistat ns. kuoliaaksianaurattajatason kykysi sulattaa satiiria. Nimimerkki Jukkis - mikäli uurastaa IS-kovisten tiimoilla tuoksivassa keskustelussa - saa puolestani synninpäästön tässä yhteisössä osoittamastaan yksitotisuudesta.

Veikeää, että jaksat uupumatta vatvoa vanhoja kommentteja löytääksesi negatiivista palautetta omiini.

Aurinkoista huomista perjantaita kumminkin sinullekin. Selkeitä kuvia ja niin edelleen.
185. Jukkis22.5.2014 klo 22:25
Typeryyksistä huomauttavan leimaaminen tosikoksi on tietysti toimiva ja hyväksi havaittu tapa.

Mutta se "Tarkka kommenttisi sisältää kaiken tarvitttavan infon nykytieteen sisällöstä" oli kyllä loistava, ihan klassikkokamaa. Olen sitä makustellut aina välillä ja hekotellut. Nyyssiaikoina tuollaisesta sanottiin että "signatuuriainesta". Taidan painaa T-paitaan.

Mistähän tuo IS-kovisjuttu tuli? En ole koskaan ratkonut yhtäkään Iltasanomien kovista.
186. O22.5.2014 klo 22:44
Jukkis.
IS-arki 2 viimeiseksi.
IS ristikkopuolella tarkemmin.
187. tapio4.4.2017 klo 12:59
Miten noi kommenttien 43 ja 45 hymiöt saisi helpolla Firefoxilla käyttöön? Yhtä lisäosaa koitin mutta tuli vain kkysymysmerkkirivi.
188. Juho4.4.2017 klo 15:41
tapio, yläpalkista valitse muokkaa ja sieltä alarivi, kyllä valittavaa piisaa.??????????????
189. Juho4.4.2017 klo 16:49
Niinpä näyttää tulevan kysssäririvi, hymiöt tulivat helposti, mutta lähetyksessä kääntyi kyssäreiksi.
190. tapio4.4.2017 klo 16:58
Kuvalliset hymiöt ovat tällä sivustolla mennyttä aikaa. Myöskään kreikkalaiset kirjaimet eivät toimi (oletettavasti moni muukaan erikoismerkki ei enää toimi).
191. tapio4.4.2017 klo 17:01
Laitoin tästä kyselyn 9101 (Sivuston muutokset), mutten saanut vastausta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *