KESKUSTELUT > RISTIKOT > ILTA-SANOMAT 40 VUOTTA SITTEN 21.3.1974

7901. Ilta-Sanomat 40 vuotta sitten 21.3.1974

O21.3.2014 klo 14:43
Pääaihe:

"Aikeena murha, sieppaus, kiristys.
VAIN SATTUMA PELASTI ANNEN"

Prinsessan kuvan alapuolella.
"Ristikkokisa

"ILTA-SANOMIEN järjestämässä suurristikkojen SM-kilpailussa
selvisi jatkoon yli 1500 ihmistä.
Ristikoiden oikein ratkaisseet löytävät nimensä tänään julkaistavasta luettelosta.
INNOKKAIMPIEN ratkaisijoiden joukkoon kuuluivat kotirouvat ja
eläkeläiset sekä opiskelijat. Osanottajien ilmoitettua myös
ammattinsa tarjoutui nimittäin hyvä tilaisuus tutkia ratkaisijakunnan koostumusta.
ROUVA- ja kotirouvatitteliä käytti peräti 213 ratkaisijaa,
opiskelijoita oli 117 ja eläkeläisiä 90.
Muitten arvojen ja ammattien joukkoon mahtuivatkin sitten kaikki ryhmät kansanedustajista ja professoreista sekä kirjailijoista sekatyömiehiin, siivoojiin ja kylvettäjiin saakka.

TEKNINEN ala oli hyvin edustettuna, erilaisia insinöörejä 76,
teknikoita 37 ja asentajia 25."
2. [O]21.3.2014 klo 21:50
[Onnea 40v SM-ristikkokisalle!
Olisi mukava tietää, ketkä olivat silloin mukana järjestämässä
niitä?]
3. Eki21.3.2014 klo 22:10
Olin mukana kilpailemassa. Järjestäjien puolelta olivat paikalla mm. Matti Almila ja Martti Huhtamäki. Ristikot laati Iltiksen silloinen laatija, joka asui pohjoisessa eikä ollut paikalla. Kisan voitti Kauno Yli-Nokari. Joku 16-vuotias koulupoika tuli kakkoseksi.
4. Jukkis21.3.2014 klo 22:37
"Joku 16-vuotias koulupoika." Heh. Ekin vaatimattomuus taitaa estää tarkemman tiedon antamisen.
5. O21.3.2014 klo 22:44
Kiitos vastauksistanne.

Olipa mukava saada tietoa tuosta ensimmäisestä kisasta.

Onnea hopeasta Eki!
6. iso S22.3.2014 klo 17:28
Muisti pätkii, mutta mahtoikohan silloin(kin) karsintaristikoita olla enemmän kuin yksi, ja olikohan yhtenä ratkaisusanana lota, yhdellä piilokirjaimella? Joku Ekiä hieman vanhempi opiskelijapoika ei siihen aikaan tuntenut moista kalaa, eikä Googleakaan ollut keksitty. Arvaamalla ei jatkoon ollut asiaa.

Kuten sanottu, muisti voi pettää ja kyseessä saattoi olla joku muu noista antiikin kisoista. Kyseinen opiskelijapoika ei välttämättä rohjennut yrittää heti ensimmäisiin kisoihin. Voi olla että rohkeus riitti turhaan yritykseen vasta kun oli saanut maistiaisia ensimmäisen finaalin tulostasosta.

Edelleen muistinvaraisesti: eikö finaalin tulostaso ollut varsin vaihteleva?
7. Eki22.3.2014 klo 20:54
Alkueriä oli useampia. Viimeisessä piti ilmoittaa aika ja sen perusteella tusinan verran pääsi finaaliin. Finaalissa ratkottiin yksi ristikko. Olitpa kuinka nopea tahansa, useampi virhe tiputti aina hitaamman taakse.

Vuosina 1975-78 putosin aina jonkun alkuerän virheen takia. Google olisi auttanut, jos olisi silloin jo keksitty!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *