KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > OIKEAT ELÄMÄT - "KETJU"

3403. Oikeat elämät - "ketju"

Eki10.5.2007 klo 10:27
Panin tälle ketjun nimen, että tämö vetäisi väkeä.

Tietosanakirjaa selatessa sattui silmään Markku Linnoila, joka oli aikoinaan 60-luvulla tv:ssä Me Tammelat -sarjan laihempi ja pitempi poika.

WSOY:n ison tietosanakirjan mukaan hän on lääkäri, toiminut Helsingin kliinisen farmakologian professorina ja psykiatrian professorina ja tutkinut keskushermoston serotoniinin aineenvaihdunnan vaikutusta alkoholitaipumukseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Tiedän, että kyseessä on sama henkilö, sillä riiastelin aikoinaan hänen asuinseuduillaan Hesassa ja ajan siitä edelleen usein ohi.

Ketjua saa jatkaa ilman rasitteita edellisestä nimestä tai vuoroista.
2. iso S10.5.2007 klo 13:47
Paremmin ruoka-aikana kotona ollutta poikaa näytteli Vesa Jaarva. Hänen veljensä oli/on kapiaisena. Jouduin virallisella määräyksellä tapaamaan tuon kyseisen veljen joskus 1980-luvulla eli ollessani Draksvikissa kertausharjoituksessa. Etunimi ei tullut suoraan mieleen mutta eiköhän seuraavassa ole kysymys samasta miehestä. Matinkin oikeasta elämästä on samalla tietoa. Lienee sama Matti jonka nimi tulee esiin golf-yhteyksissä (Hyvinkään golf-seuran puheenjohtaja)?

YK:n rauhanturvaajan muistelmia - Suomi24 Keskustelu

keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000 000002&conference=664&posting=22000000014375125

Suezin kaupungissa meillä oli lomakoti, Finnvilla. Sen isäntänä toimi YK-vääpeliksi kohonnut ponteva reserviläinen Vesa Jaarva, entinen Tammelan Vesa aikanaan suositusta tv-sarjasta ”Me Tammelat”. .. Kun Vesa soitti minulle Abu Rudeisiin lähes päivittäisissä asioissa, hän aina aloitti puhelunsa: ”Täällä Jaarvan Vesa Afrikasta, terve!” (Suez oli Afrikan puolella, me olimme Aasiassa). Vesan veli, kapteeni Kari Jaarva, aktiiviupseeri Dragsvikistä, palveli Abu Rudeisissa esikuntakomppanian päällikkönä.
3. Eki19.4.2008 klo 12:04
Muistan lapsuudessa ihmetelleeni, kun tv:stä tuttu Onni-klovni esiintyi myös normaalivaatetuksessa yhtyeensä kanssa ja soitti havaijinkitaraa nimellä Onni Gideon. Lisäksi joissakin yhteyksissä hänen nimenään oli Onni Tervonen.

Luonnollista on, että musiikkiura oli ollut ennen ja mies näkyi myöhemmin ainakin kontrabasson ja viulun kanssa. Hänen poikansa Kai Gideon on levyttänyt ja olen nähnyt hänen esiintyvän Kiuruveden Vihreillä niityillä.

Onnin koko nimi oli Onni Gideon Tervonen eli Gideon on hänen toinen ristimänimensä. Hän kuoli vuonna 1994 73 vuoden iässä.
4. Me Tammelat -fani19.4.2009 klo 21:48
Markku Linnoila oli syntynyt 1947 ja kuollut 1998 syöpään. Toimi lääketieteen tutkijana Yhdysvalloissa Marylandissä. Muutti sinne jo 70-luvun alkupuolella eikä sitten enää palannut Suomeen miksikään pitemmäksi ajaksi.

Me Tammeloiden tytärtä näytteli Leena Söyrinki. Museovirastossa on yli-intendenttinä Leena Söyrinki-Harmo. On varmaan 99.9% sama henkilö. Nimi on senverran harvinainen.
5. Eki5.6.2009 klo 10:33
Joutsin Pekalla oli hauska tarina Aatos Tapalasta. Ihan Sanasepon päätoimittajalle vinkkinä, että kannattaa penätä pikku juttua syksyn lehteen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *