KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 3/2024

11455. SK 3/2024

mattip18.1.2024 klo 11:34
Mukavat perjantaipuhteet netitse torstaitalkoiltu. Ristikkoon joutui 60-lukulainen kuitenkin etsimään googlaamalla yhden sanan omalta vuosikymmeneltään. Piilosana oli mielestäni keskitasoa.
2. Ylläpito18.1.2024 klo 11:37
Ristikko kaksi tähteä, Teemu Pallonen ja Petri Kuhno, piilosana Antti Parkkinen.
3. Jiikoo18.1.2024 klo 22:25
Piiliksessä on mielestäni pikku typofiba.
Vihje V15 ”Viilennät, että vätyksetkit välillä saadaan ilmaan.”
pitäisi olla ”Viilennät, että vätyksetkin välillä saadaan ilmaan.”
Tuo ”vätyksetkit” tuntuu tahattomasti sisältävän ikään kuin kaksi monikon päätettä.

(Ei vaikuta sinänsä ratkaisuun.)

Kelpo tehtäviä sekä ristikko että piilis, ei mennyt aika hukkaan! Noita ristikon pääkuvan esineitä lojuu jossakin laatikon kätköissä meilläkin. Milloinkahan lienee viimeksi käytetty ja milloinkahan osaisi hankkiutua eroon?
4. PM18.1.2024 klo 22:35
SK jaettiin jo tänään, mitä voi pitää jakelusaavutuksena näillä lumisilla keleillä. Alun kolmatta tuntia meni lumilapion ja -kolan kanssa, kunnes sitten koitti ratkomisten aika.
Piilis ensin, pitkien sanojen vaatiessa miettimistä enemmän kuin lyhyiden. Viimeisenä paperille kirjoittautui vs 14.
Ristikon saatoin taas kerran todeta sanastoltaan miellyttävän monipuoliseksi ja vaihtelevaksi. Ratkontajärjestys oli alhaalta aloittaen ja päätyen luoteiskulmaan.
5. Elva19.1.2024 klo 09:02
Aloitin illalla ja viimeistelin nyt aamulla. Ristikko oli lempeähkö, sisältäen kivan jujun.

Piiliksessä ratkesivat lyhyet sanat ensin ja samoin kuin PM:llä jäi v. 14 viimeiseksi.
6. TKu20.1.2024 klo 10:01
Piilis täyttyi nopsasti heti eilisiltana. V14 jäi minullakin viimeiseksi löytyneeksi. Vätys-typoa en huomannnut ollenkaan ennen kuin sitä kommentoitiin täällä.

Ristikon sain täyteen vasta TV-sarjan googlattuani, AVALLA-vihje kun ei auennut. Muuten ristikko oli kaksitähtisten kevyemmästä päästä. Pääkuvan alustaa piti kerran kumittaa, sillä palkkatöissä meni ensiarvauksella pieleen.
7. Heppu21.1.2024 klo 16:19
Ristikko oli sanastoltaan raikkaan hyvä..vasen laita oli minulle vaikea kakkoseksi. Viimeiseksi jäi vaikea ruokalaji. Hetken piti ihmetellä kaksikirjaimista, mutta sitten se katosi.
8. pöllöklubin ainaisjäsen21.1.2024 klo 16:39
Olen ymmärtänyt, että ristikkosanan minimipituus on neljä kirjainta. Oikealla alhaalla jostain syystä kaksikirjaiminen?
9. Heppu21.1.2024 klo 17:36
Lainaus: 8. pöllöklubin ainaisjäsen 21.1.2024 klo 16:39
Olen ymmärtänyt, että ristikkosanan minimipituus on neljä kirjainta. Oikealla alhaalla jostain syystä kaksikirjaiminen?

Tuijottelehan vielä sitä alinta vaakariviä. Sääntökirjan mukaan mennään.
10. pöllöklubin ainaisjäsen21.1.2024 klo 17:50
No, nyt selkisi :)
11. Eikka22.1.2024 klo 11:14
Lankesin taas tilaamaan SK:n, joten laaturistikkoja pukkaa ainakin vähän aikaa.

Tämän ratkonta oli viihdyttävää, kun paljon selkeämpää ristikkoa ei voi enää toivoa. Ehkä vähän yllättäen alaosa ratkesi ensin ja sitten luoteisnurkka. Harvoin joutuu noin kapeaa aluetta miettimään noin paljon.

Maailman kautsuvarannot hupenivat uhkaavasti yläharmaiden (ps) alueella ja laskeskelin, että 29 kirjaimesta muutin 13 useaan otteeseen. Eräs sana vei minut aivan muille maille, vaikka olin viime viikolla anopin pakottamana katsellut ja ennen kaikkea kuunnellut ”niitä” useaan otteeseen.

Tällaisen ristikon jälkeen on hyvä fiilis, kun ei tarvitse yhdenkään ratkaisun kohdalla enää miettiä onko se oikein tai miten se liittyy vihjeeseen.
12. Jokuvaan24.1.2024 klo 12:12
Pysty/harmaa 5+9 kirjainta vaikea tuo 5-kirjaiminen sana, vinkkejä?
13. Ylläpito24.1.2024 klo 12:38
Perjantaiaamuna voi pyytää.
14. Pike26.1.2024 klo 16:25
Jokuvaan (12). minulla on se viisikirjaiminen ENNEN ja jatkuu KELATTUJA.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *