KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3301

11446. HS 3301

Jiikoo11.1.2024 klo 23:03
Perjantai-Hesarin ristikon sisätävä HS Viikko näkyy ilmestyvän HS:n nettisivustoon aika säännöllisesti klo 19.30:n maissa, niin tänäänkin. Töhersin sieltä nappaamani ja tulostamani ristikon täyteen, mutta ratkaisuni saattaa kaivata vielä viilausta. Ainakin yksi risteysruutu on ongelmallinen: vaakaan laittaisin kovaa mutta pystyyn pehmeää äännettä vastaavan kirjaimen ollakseni tyytyväinen.

Useat erisnimet ovat taas taattua lehtolaatua eli hakukonekamaa. Veikeitä kuva-arvoitusvihjeitä mielestäni mm. U3 ja G26.
2. Artsi12.1.2024 klo 09:04
Aloitin tavalleni uskollisesti vasemmasta alareunasta jonka myötä koko alaosa ratkesi aika sukkelaan. Sen jälkeen vasemmasta yläreunasta alaspäin ja oikealle. Päävihjekuviin tuli mielestäni kelpo ratkaisut. Tällä kertaa kuukkelointi jäi vähäiseksi. Vihjeet A25, G26 ja U3 ristikon helmiä.
3. mattip12.1.2024 klo 10:24
Jiikoo, iske vaan pehmeää, sillä se on A6-7 alueella oikea valinta vaakaan. Silloin olet myös tyytyväinen vertikaaliin.

Jep, pääkuvaalueen vasen reuna aiheutti haastetta, mutta siitäkin selvittiin. Toki G9-10 ei olisi varmentunut ilman googleapuja. Olen samaa mieltä Artsin nostoista!
4. Jiikoo12.1.2024 klo 10:48
mattip, en huomannut vihjeessä A6–7 mitään ongelmaa, tutut paikka ja nimihän siinä. Ihmettelen ruutua M22, johon haluaisin tökätä kovaa vaakaan ja pehmoista pystyyn.
5. Artsi12.1.2024 klo 11:00
4. Jiikoo. Niin minäkin ensin ajattelin M22 suhteen, mutta se mitä vaakaan tulee ratkaisi asian.
6. Jiikoo12.1.2024 klo 11:07
Artsi, valittavasta vaihtoehdosta riippumatta laatija antaa mielestäni tuossa liikaa itselleen anteeksi. Ei hyvä.
7. mattip12.1.2024 klo 11:23
4. Jiikoo: tarkoitin, että jos menet siihen maisemaan tutkimaan asiaa, niin valintasi on pehmeä.
8. Uusi12.1.2024 klo 14:16
M 22 minullakin epäselvää.
Myös ensimmäisen pääkuvan harmaat takkuaa. En tunnista G 9 naista, voisi auttaa jonkun verran.
9. lapatossu12.1.2024 klo 14:34
Uusi, G9 on entisaikojen missi ja malli.

Tutkikaapa M22:een liittyen Kotuksen etymologista sanakirjaa
10. Artsi12.1.2024 klo 14:41
9. Lapatossu. Tutkailin jo.
11. pelaaja12.1.2024 klo 14:47
M22: tai Kotuksen lisäksi Urbaania sanakirjaa tai yksinkertaisimmillaan kvg. Laatijalla ei siinä mitään anteeksipyydettävää.
12. Uusi12.1.2024 klo 14:54
M 22 selvisi, kiitos.
Missi ei vieläkään
13. Jiikoo12.1.2024 klo 15:27
Uusi, nättinaamainen G9 saavutti 50+ vuotta sitten merkittäviä kansainvälisiäkin voittoja kauneuskisoissa. Katosi sittemmin julkisuudesta ja on poistunut keskuudestamme puolenkymmentä vuotta sitten. Ehti 72 vuoden ikään.
14. Jiikoo12.1.2024 klo 15:35
lapatossu & pelaaja, kiitos tapausta M22 koskevista vinkeistä! Urbaania sanakirjaa olin mukamas jo vilkuillut, tuloksetta. Tuo Etymologinen ratkaisee asian ja löysin nyt tukea myös lähteestä www.suomisanakirja.fi .

Tuo behmeä vaihtoehto vain tuntui itselleni niin ylivoimaisen vieraalta...
15. Eräsaapas12.1.2024 klo 16:49
Eräsaapas tekee tikuista asiaa..
S 4 vihjeessä lienee vain laiha viljelijän syyskesän sato jossa varis vain kuvituksena...
-muuten olen sitä mieltä että esim. Jiikoo saisi edelleen vähentää temmeltämistä palstalla... toki asiat asiana, mikä ettei!
16. Artsi12.1.2024 klo 17:09
Tuo M22 oli mielenkiintoinen vihje. Löysin hyvissä ajoin myös englanninkielisenä hakuna netin syövereistä tuotemerkin (TM) jossa siis tuotteen nimi on sama kuin ratkaisuksi haettu sana. Juuri tällaisella tuotteella. Sen myötä koin olevani oikeilla jäljillä päädyin 9. Lapatossun tavoin mainitun sanakirjan sivuille. Hyvää viikonloppua kaikille.
17. Jiikoo12.1.2024 klo 17:24
Lainaus: 15. Eräsaapas 12.1.2024 klo 16:49
”esim. Jiikoo saisi edelleen vähentää temmeltämistä palstalla...”

Kiitos palautteesta, taitaapa olla asiaa! Minulla taitaa tosiaan mopo vähän karkailla välillä, myönnettäköön.

Toisaalta: Kyllä tänne epäilemättä tekstiä mahtuisi muiltakin. Suunapäänä temmeltäviä palstatilan haukkaajia paheksuvat voisivat mielihyvin lieventää palstan epäsuhtaa kirjoittelemalla enemmän itse!
18. Uusi12.1.2024 klo 17:40
Mielestäni valmista. Vähän mietityttää vielä pitkä yhdyssana F 8.
19. Jiikoo12.1.2024 klo 17:46
Lainaus: 7. mattip 12.1.2024 klo 11:23
”4. Jiikoo: tarkoitin, että jos menet siihen maisemaan tutkimaan asiaa, niin valintasi on pehmeä.”

Tähänpä en malta olla heittämättä kommenttia, niin asian vierestä kuin juttu jälleen meneekin:

Olen uudempana ollessani hankkinut leipääni ahtaajana Helsingin satamassa. Ensimmäinen keikkani joulukuussa 1970 oli Katajanokalla (sic!). Purettavana oli Effoan laiva Fennia ja laituripaikka oli nykyisen Viking Linen terminaalin kohdalla. Vaihtelevasti keikkoja oli myös Länsisatamassa (Jätkäsaaressa) ja Sompasaaressa, joihin on sittemmin sataman tilalle työntynyt ja yhä työntymässä asutusta. Viimeinen keikkani oli toukokuussa 1974 Jätkäsaaressa; lastattiin jotakin Finnlinesin Amerikan-linjan ”superlineria” (Finnbuilder tai jokin sen sisaraluksista).

Yksi työtovereistani noissa hommissa oli nimeltään Matti Posa. Jos hän kirjoittelisi täällä, voisi hän vaikka kilpailla kanssasi nimmarista ”mattip”!

:•)
20. Tiltti12.1.2024 klo 17:52
Tällä kertaa ehkö liiankin helppo, kun ei tarvinnut kovinkaan montaa ratkaisua googlettaa. Varasin ristikon kyntilänvalossa tehtäväksi, kun viideltä pörssisähkö taas oli tyyristä, mutta valmista tuli etuajassa. Loppukesäinen jyrsijä nosti suupielet hymyyn. Simply the best - as…., kuten eräs sketsihahmokilpailun rakennusmestari asian ilmaisi.
21. Skattan bosa12.1.2024 klo 18:34
Asutko Jiikoo Marttilassa?
22. Jiikoo12.1.2024 klo 19:27
Lainaus: 21. Skattan bosa 12.1.2024 klo 18:34
Asutko Jiikoo Marttilassa?

No en kovin kaukanakaan. Konalassa.
23. Riino12.1.2024 klo 21:34
Mitä on kuvassa P9? En pysty hahmottamaan.
24. Riino12.1.2024 klo 21:59
P9 selvisi kun riittävästi pähkäili!
25. Vahvanäppi13.1.2024 klo 06:49
Minulle ei selvinnyt p9 kuva eikä puurakennussarja
26. Felix13.1.2024 klo 09:09
Onko P9 taivaankappale vai eläimen karvaa?
27. Jondalar13.1.2024 klo 09:29
Sitä on vaikea havaita. Taivaanranta punoitti tänä aamuna kirkkaana pilvien takana.
28. ca.13.1.2024 klo 09:42
Onko O1:ssä väärä kirjain, vai olenko taas itse väärässä?
29. Jiikoo13.1.2024 klo 09:47
Vahvanäppi (25.), pane risteävien sanojen tarjoamista kirjaimista muodostuva puurakennussarja-sana Google-hakusanaksi niin huomaat, että kyseessä on lelujen maailmaan sijoittuva tuotemerkki. Näin laatijallamme on tapana laajentaa auliisti tietämystämme!

Muuten: Kantaruotsalaisia kuulemma huvittaa siirtolaisten taipumus painottaa eräissä sanoissa vääriä tavuja. Tulokkaiden puheessa ”tunnelbanan” saattaa kuulostaa tunnelibanaanilta ja ”flygplanet” lentoplaneetalta. Kuinka tämä sitten mahtaneekaan liittyä tämänhetkisen ristikkomme sanastoon, menepä ja tiedäpä häntä!
30. Uusi13.1.2024 klo 09:50
Edelleen kyselen, oletteko tyytyväisiä F 8 pitkään yhdyssanaan ?
31. Jiikoo13.1.2024 klo 09:52
ca., ihmettelen samaa. Olen antanut nettilähteiden kertoa itselleni tuollaisen ympyröidyn versaali-P-kirjaimen viittaavan lähioikeuksiin, jotka ovat läheistä sukua tekijänoikeuksille. Risteävien tuella saamani ratkaisusana viittaa toiseen käsitteeseen tai termiin.
32. Jiikoo13.1.2024 klo 09:53
Lainaus: 30. Uusi 13.1.2024 klo 09:50
Edelleen kyselen, oletteko tyytyväisiä F 8 pitkään yhdyssanaan ?

En ole lainkaan tyytyväinen, eikä ole ensimmäinen kerta näissä luomuksissa. Pitää vain yrittää sopeutua.
33. Ninni13.1.2024 klo 10:33
Vielä ihmettelen tuota P9; en saa selvää luupillakaan eli hiukka vihjettä sinne päin kiitos!
34. pelaaja13.1.2024 klo 10:41
O1: olen löytävinäni Wikimedia Commonsista tuon P-kuvan ratkaisuun tulevassa merkityksessä.
F8: mikä siinä häiritsee? Kuvassahan niitä ei näytä olevan, kuten ratkaisu väittää. Ja jos olisi, sana olisi ihan normaali yhdyssana. On se kieltämättä erikoinen mutta kaiketi kuitenkin laillinen ilmaisu.
35. Aleksanteri13.1.2024 klo 10:45
Alkavat nuo Simbergin laadinnat mennä yli hilseen. Ilmeisesti täytyy myöntää vanhenemisen myötä "hoksauskykyni" heikkenee...
36. Eikka13.1.2024 klo 10:51
Lainaus: 30. Uusi 13.1.2024 klo 09:50
Edelleen kyselen, oletteko tyytyväisiä F 8 pitkään yhdyssanaan ?


Tyytyväisyydestä en tiedä, mutta onhan tuo yhdyssana, jonka tyyppisiä Lehto käyttää lähes joka ristikossa (tässäkin ainakin 4 kpl). Ongelmallisempi on mielestäni Z6, varsinkin ylemmän vihjesanansa osalta. Vertailun kohteeksi vaikkapa ilo ja iloinen.

Muutenhan tämä oli selkeä ristikko, eikä suurennuslasia tarvittu. Piirrokset voisi antaa jonkun taitavamman tehtäväksi. Podiumilta jää pölyt pyyhkimättä.
37. mattip13.1.2024 klo 10:53
19. Jiikoo, sinnepäin. Ruotsin sanakirjahan sanoo, että mattip = ruokavihje. Se ei kuitenkaan ollut tunnusvalintani peruste ;)
38. Jiikoo13.1.2024 klo 10:54
Aleksanteri, täällä ollaan kaiketi Hesarissa eikä Iisakissa. Minun ruoansulatukselleni Simberg ei ole sopinut alun alkaenkaan. Yhden Iisakin olen saanut Joulupukilta jokunen vuosi sitten. Ei napannut, minulla täysi tekeminen punaisissa pussinokkalinnuissakin!
39. Heppu13.1.2024 klo 11:53
Kehun tätä ettei jää epäselvää mieltymyksestäni näihin tuotoksiin. Pääkuvasarja persoonallista Aulista. Niin myös epäselvät kuvat. Artsin kolme nostoa minustakin hyviä.
40. Riino13.1.2024 klo 14:54
Ninni, taivaalle kun tähyilet, tuskin ilman kaukoputkea erotat.
41. Aira13.1.2024 klo 14:58
36. Eikka. Z6 selvä lapsus. Kyseiset sanat ovat substantiiveja. Esimerkiksi ilmaisuissa häpeän puna tai 'sen sinessä taivaan mä näin'.
42. pelaaja13.1.2024 klo 15:20
Kielitoimiston sanakirja: puna = mm. punainen väri ja sini = mm. sininen väri. Onko sitten sininen väri sama kuin sininen, sitä voikin miettiä.
43. kaplas13.1.2024 klo 15:34
Junamatkan ratoksi täyttyi kohtuudella. Junassa en jaksanut paneutua mukaan ottamiini piilosanoihin ollenkaan, varsinkaan menomatkalla
44. kaplas13.1.2024 klo 15:34
Junamatkan ratoksi täyttyi kohtuudella. Junassa en jaksanut paneutua mukaan ottamiini piilosanoihin ollenkaan, varsinkaan menomatkalla
45. Mikkeli13.1.2024 klo 15:52
N2? Vihjettä kaipaan kun en tunnista miestä.
46. Eikka13.1.2024 klo 15:53
Lainaus: 41. Aira 13.1.2024 klo 14:58
36. Eikka. Z6 selvä lapsus. Kyseiset sanat ovat substantiiveja. Esimerkiksi ilmaisuissa häpeän puna tai 'sen sinessä taivaan mä näin'.

Lainaus: 42. pelaaja 13.1.2024 klo 15:20
Kielitoimiston sanakirja: puna = mm. punainen väri ja sini = mm. sininen väri. Onko sitten sininen väri sama kuin sininen, sitä voikin miettiä.


Niinpä, olennaista on mihin kysymyksiin noilla vastataan, jotta tuon ratkaisusanan vaatimus täyttyisi.
47. Heppu13.1.2024 klo 15:58
Lainaus: 44. kaplas 13.1.2024 klo 15:34
Junamatkan ratoksi täyttyi kohtuudella. Junassa en jaksanut paneutua mukaan ottamiini piilosanoihin ollenkaan, varsinkaan menomatkalla

Junassa minäkin aamupäivällä täytin muutaman torkahduksen kera.
48. Aleksanteri13.1.2024 klo 16:32
Olin siis oikeassa. Kommenttini n:o35 oli tarkoitettu Iisakin Ristikoihin 01/24 eli iso ratas heittää. Hs:n ristikot vielä sujuvat toistaiseksi...
49. pihla13.1.2024 klo 17:00
1 O, ympyrässä P, sain sanan mutta silti epäröin, en saanut kuukkelista vahvistusta.
Mitä sanoo muut ratkojat ?
50. Uusi13.1.2024 klo 17:01
Lainaus Mikkeli 45. N2? Vihjettä kaipaan kun en tunnista miestä
Minullakaan ei varmuutta, sain etunimen, mutta onko ok?
51. Elva13.1.2024 klo 17:10
Uusi, N2 edustaa futista.
52. Uusi13.1.2024 klo 17:15
Elva, kiitos. Siihen tulokseen päädyin myös.
53. Pekkatyttö13.1.2024 klo 18:20
Kun löytyisi juna jossa ei olisi datayhteyttä ja sinne saisi lehdon eikä se saapuisi koskaan asemalle
Että semmosii
54. Luke13.1.2024 klo 20:51
=> pihla(49)
Lisää tarkistushakuun tarkenne "symbol"
55. Marja14.1.2024 klo 08:51
O2-pesuohje ei aukene.
56. Marja14.1.2024 klo 08:52
Ruutu ylemmäs; O1 jumittaa.
57. Marja14.1.2024 klo 09:27
Hokasin. O1 onkin korviin liittyvää ja ketjureaktiona sulamista täytyykin varoa. Valmis!
58. PM14.1.2024 klo 09:54
Minulla oli ratkoessani useita tiedonhakuja, etenkin vasemmalla pääkuvan alapuolella, jonne laatija on selvästi ollut aulis tai ehkä jopa auliimpi sijoittamaan harvinaisuuksia.
59. kaplas14.1.2024 klo 11:59
Oli hyötyä tiedosta, että ristikko on myös torstain HS Viikko -lehdessä. Ostin eilen sen junamatkalla, perjantain Hesaria ei tarjolla luonnollisesti ollut... Sopiva matkaseuraksi. Liian vaikeita ei jaksa "vapaalla" miettiä.
60. anna h14.1.2024 klo 13:02
O 1 symbolin p löydän vain kuivapesun merkkinä joten tuo kohta tökkii. Williamin alkukirjaimeksi kun sopii useampi vaihtoehto. Kaksi piilokirjainta, en siis ole vielä mitään järkevää sanaa saanut siihen..
61. Elva14.1.2024 klo 13:20
O1 on symboli keksijöiden käyttämille toimistoille.
62. anna h14.1.2024 klo 13:30
Elva, sitä vähän ajattelinkin, mutta löydän vain symbolin jossa ympyrän sisällä R
63. Elva14.1.2024 klo 13:36
anna h, yritäpä englanniksi.
64. anna h14.1.2024 klo 14:08
Kai se sitten on uskottava, kiitos Elva. Monta muutakin symbolia löytyi.
65. NYMASI14.1.2024 klo 15:02
voi voi, aina vain jumittaa kuva R7-8, mikä ihmeen tarjouskalu siinä kuvassa on? Ja myös V9 kanssa olen ihan hukassa, pystyillä saan sen vaakarivin täyteen, mutta henkilöä en löydä millään kuvahauilla.Kysytäänkö siinä etunimeä?
66. NYMASI14.1.2024 klo 15:18
:) Aina kannattaa kysyä, lähti kummasti omat oivallukset liikkeelle.R7-8 N sehän on semmoinen jäätyökalu. Ja samalla hoksasin, että pomomiehessä oli väärä loppuosa. Nyt on täynnä,V9 n kuvan henkilökin vaihtui naisoletetuksi.
67. xy14.1.2024 klo 17:26
JK16 mies.Minkä alan ? P9 vihjeestä ei saa selvää,mitähän se esittää ?
68. kaplas14.1.2024 klo 17:41
xy, saksalaissyntyinen suomalainen kirjailija ja toimittaja.
P9 kiertelee kaukana ylhäällä eikä ole iso.
69. Kummaa15.1.2024 klo 17:01
T1, laatusanako sopivin? Tykkää sellaisestakin, mutta vihjekuva?
70. Jiikoo15.1.2024 klo 20:06
Vähäalkoholisia mallasjuomia myytiin muinoin kuvan esinettä muistuttavissa pakkauksissa, jotka kilisivät niin somasti puisissa ja sittemmin muovisissa koreissaan, mutta saatetaanpa joitakin markkinarakotuotteita yhä pullottaa tuollaisiin. Kuvassa näkyy sen verran etiketin kulmaa, että sisältö taitaa olla kotoisin Iisalmesta. Mahtaisikohan maistua eteläpohojaalaaselle ex-hiihtäjäjätille siinä määrin kuin kiinteämpi mallastuote?

Guinnessin kotimaan asukkailla on kuulemma suomalaisten kanssa yhteistä rakkaus mämmiin. Suomalaiset sitä syövät, irkut juovat.
71. Uula16.1.2024 klo 20:43
Mikä ihmeen tyyppi Y1?
72. TJV16.1.2024 klo 20:54
Eikös se löydy samalta suunnalta kuin oma nimimerkkisikin?
73. vahvanäppi19.1.2024 klo 20:06
Kiitos Jiikoo (29)! Aika myöhään jälkeenpäin nyt kiitän. Mutta nyt vasta pääsin uudelleen ristikon ääreen.
74. Tirlittan19.1.2024 klo 21:51
Onko L22 murresana?
75. Jiikoo19.1.2024 klo 22:02
Tirlittan, L22 on murre- tai pikemminkin slangisana, miten sen nyt ottaa. Urbaanista sanakirjasta ainakin löytyy.
76. Ananias23.1.2024 klo 14:17
Ruudussa S4 on jokin hässäkkä, jonka päällä lintukin lentelee. Haetaankohan ratkaisusanassa hässäkän tekokuukautta, tekopaikkakuntaa, ekologisuuden astetta, tekijän sukulaisuussuhdetta vai kenties jotain muuta määrettä?
77. Jiikoo23.1.2024 klo 14:40
Ananias, kaikki vaihtoehtosi mielestäni mahdollisia. Päädyin siihen, että läjä on tekaistu suviaikojen loppupuolella. Jos tulkintani tuomitaan virheelliseksi, niin sittenpähän tuomittakoon!
78. Ananias24.1.2024 klo 10:45
Kiitos, Jiikoo.
Osaako joku muuten sanoa, miksi vihjeen "roikkuvia" vastaukseksi tulee sana, joka siihen näyttää pakostakin muodostuvan ja joka jo vuonna 2017 Ratkojissa mainitaan?
79. Pike24.1.2024 klo 10:53
Tarkoitatko sanaa "allit". Sehän tarkoittaa, kuten jokainen nainen tietää, roikkuvia käsivarsilihoja ja sana juontaa juurensa Alli Paasikivestä, joka vaati, että kuvistaan piti sensuroida nuo löysät lihat.
80. Ananias24.1.2024 klo 11:05
Pike:
Tämä oli kyllä aivan uutta asiaa minulle.
Roikkuikohan Juho Kustilla sitten ......?
81. kaplas24.1.2024 klo 12:17
Tällä kertaa pakko myöntää, että asiallisemman kommentin kirjoitti Pike
82. Jataki26.1.2024 klo 18:59
P9 vaakaan tuleva? Parikin piilokirjainta sopisi???
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *