KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 31/2023

11306. SK 31/2023

Jiikoo3.8.2023 klo 21:36
Vuokila/Kärkkäinen **, keskipituudeksi mainittu 6,4, aukio 13 × 4. Onko laatija onnistunut? Mielestäni on, sanaston laatu kelpasi ainakin minulle mainiosti enkä huomaa mitään erityistä jääneen hampaankokoon. Kelpo kamaa siis kaikin puolin.

Keräsen piiliksessä minulla on vs 7 yhä odottamassa valaistumista ja kuutta piilokirjaintaan, muilta osin selvää pässinlihaa tämäkin.
2. Eki3.8.2023 klo 21:46
Huomasin laskuvirheen ja ilmeisesti keskipituus on 6,3.
3. Ylläpito3.8.2023 klo 21:57
Huomatkaa kahdeksan sivun juttu Ristikko SM -kisasta!
4. Jiikoo4.8.2023 klo 00:24
Kiitos huomautuksesta, Ylläpito! En ollut ennen sen lukemista ehtinyt vielä luoda silmäystä lehden muuhun antiin kuin ristikkosivuille sekä Jyviin ja akanoihin. Valaiseva juttu!

Painiskelin SM-kisan ilmoittautumisajan lopulla itseni kanssa: pitäisiköhän lähteä mukaan? Menestymään ei minun kyvyilläni olisi ollut mitään asiaa, mutta olisipahan saanut mitata tasonsa ja tavata muita harrastajia – tämän palstan keskustelijoitakin! Piilosana-SM-kisa 2019 oli tässä mielessä antoisa kokemus. Lähtemättä kuitenkin tällä kertaa jäi.
5. Ylläpito4.8.2023 klo 00:34
Koko kansihan on ristikkoa!
6. Jiikoo4.8.2023 klo 07:02
Lainaus: 5. Ylläpito 4.8.2023 klo 00:34
”Koko kansihan on ristikkoa!”

Näkyypä hyvinkin olevan – mutta kukapa ehtii kanteen kiinnittää huomiota, kun on kiire avaamaan ristikkosivut!
7. Ylläpito4.8.2023 klo 07:24
Ei sitä täälläkään heti huomattu. Hyvä viisastella jälkikäteen.
8. ++juh4.8.2023 klo 14:49
Sivulla 28:
     Helmikuussa 1925 amerikkalainen ristikkoinnovaatio tuli Suomeen. Ensimmäinen suomenkielinen ristisana-arvoitus julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, ja sen laatinut nimimerkki Suometar halusi tartuttaa "Englannin kansan sairastaman merkillisen Cross-Words-Puzzle-epidemian" myös suomalaisiin.
__________

Ensimmäisten suomenkielisten ristisana-arvoitusten julkaisupäivät:
– 5.2.1925:  Nuori Voima
– 7.2.1925:  Ilkka
– 7.2.1925:  Suomen Kuvalehti

http://ristikkotuumin.fi/juh/historia/suomen-ensim mainen/
9. qwertyuiopå4.8.2023 klo 15:36
Mitä tarkoittaa SK:n ristikoissa sähköposti-osallistumisen ohje "vastaukset kirjainjonoina"? Itse olen lähettänyt vain pääkuvasta syntyvän lauseen / lauseet.
10. Jiikoo4.8.2023 klo 16:09
qwertyuiopå, eiköhän tuolla sähköpostivastauksiin tarvittavalla kirjainjonolla tarkoiteta aivan samaa kuin tekstiviestiohjeissa mainitulla ”numeroruuduista (1–15) muodostuvalla sanalla”. Vähän harhaanjohtavaa kutsua sitä ”lauseeksi”. Harvoin siitä tolkullista lausetta muodostuu, kun tolkullisen sanankin kanssa on vähän näin ja niin.

Jatka siis huoletta entiseen malliin, sellaisilla vastauksilla itsekin osallistun (ja olen joskus jotain voittanutkin).
11. Jiikoo4.8.2023 klo 16:14
qwertyuiopå, komento takaisin! Luin nyt kysymyksesi ajatuksen kanssa. Taisit sittenkin puhua nimenomaan PÄÄKUVASTA muodostuvasta ”sanasta tai lauseesta”. SE EI OLE toimituksen peräänkuuluttama vastaus, vaan numeroruuduista 1–15 poimituista kirjaimista muodostuva sanantapainen.

SORRY!
12. qwertyuiopå4.8.2023 klo 16:21
Ok. :) Olisi kiva kuulla lehden kanta asiaan. Ihmetyttää hieman, että tekstiviestiosallistujia ohjeistetaan lähettämään "numeroruuduista muodostuva sana" ja sähköpostiosallistujia "kirjainjonot". Tämä sana on monikossa, joten antaa ymmärtää jonoja olevan useampia, mikä viittaisi pääkuvasta saataviin lauseisiin.
13. Jaska4.8.2023 klo 18:13
Muokataan kahdesta epäselvästä ohjeesta täsmällinen: Lähetä 1-15 numeroiduista ruuduista saamasi kirjainrivi tekstiviestillä tai sähköpostilla.

Jos joku ei tuota ymmärrä, hän tuskin on osannut ratkoa oikein ristikkoakaan.
14. P.S.4.8.2023 klo 18:16
Essiivikin käy: tekstiviestinä tai sähköpostina.
15. lapatossu4.8.2023 klo 18:36
Voisihan tuo nykyinen muotoilu tarkoittaa sitäkin, että koko vastaus lähetetään sähköpostilla rivi riviltä kirjainjonoina :)

Mutta tuo Jaskan muotoilu lyhentäisi kivasti vakiotekstiä.
16. Ylläpito4.8.2023 klo 18:59
Hyvä idea on selkeyttää tekstejä.
17. Jukkis4.8.2023 klo 19:38
Kun nyt näistä kirjainjonoista on puhe, niin kysymys: Jos ratkoo ristikon SK:n nettilehdessä, niin katsotaanko silloinkin ratkaisun oikeellisuus pelkkien 15 numeroidun ruudun perusteella?
18. Jaana4.8.2023 klo 19:43
Mitä ihmettä? Ratkaisusanat löytyvät lähes kaikki näillä vihjeillä suoraan Ratkojista. Tahallistako vai ristikkoterroristin tekosia?
19. Ylläpito4.8.2023 klo 19:59
Jukkis, ei, kyllä kone tarkastaa koko ristikon.
20. Jukkis4.8.2023 klo 20:50
Eli tarkastaja on laiska ja vaan painaa sitä "Tarkista ristikko" -nappia sen sijaan että kohtelisi ratkaisua tasa-arvoisesti kirjainpötkövastausten kanssa. Okei, mutta olisikohan kohtuullista, että tuo asia olisi kerrottu jossain, esim. siinä nettiristikon ja -piilosanan yhteydessä?
21. Ylläpito4.8.2023 klo 21:00
Tämänkin voisi selvittää ja miettiä asiaa. Varmuutta käytännöstä ei ole.
22. iso S5.8.2023 klo 11:42
Lainaus: 10. Jiikoo 4.8.2023 klo 16:09
qwertyuiopå, eiköhän tuolla sähköpostivastauksiin tarvittavalla kirjainjonolla tarkoiteta aivan samaa kuin tekstiviestiohjeissa mainitulla ”numeroruuduista (1–15) muodostuvalla sanalla”.

Sana on kirjainjono jolla on tarkoite. Numerojärjestyksessä poimitut kirjaimet eivät välttämättä muodosta järjellistä sanaa. Olisi oikein ja kohtuullista, että tähän olisi piilotettu lisätehtävä: muodosta numeroista poimituista kirjaimista sellainen anagrammi, joka on kelvollinen sana. Ei jatkoon, jos ei älyä tätä tehdä vaikka on "selvä" ohje!
23. matts5.8.2023 klo 21:16
Harmi, että nettiristikoissa ei ole piilosanan vihjeitä!
24. Entinen6.8.2023 klo 00:54
Lainaus: 23. matts 5.8.2023 klo 21:16
Harmi, että nettiristikoissa ei ole piilosanan vihjeitä!
- - -
Piilosanavihjeet näyttäisivät olevan samalla sivulla 15+1 kysymystä -osion perässä.
25. Elva6.8.2023 klo 20:05
Ratkaisin tehtävät vasta tänään, mainioita olivat kummatkin. Viimeiseksi ratkenneeksi piilosanaksi jäi minultakin 7 vs.

Oskari Onnisen kirjoitus oli kivan valaiseva ja onneksi kiltti, hän kun usein vähän ravistelee kulttuuripiirejä.

Kommenteissä ihmeteltiin kirjainjonojen monikkomuotoa. Käsitän monikon tarkoittavan ristikkoa + piilosanaa.
26. iso S7.8.2023 klo 18:30
Minäkin innostuin täällä kuullun perusteella ja eilen R-kioskin nähdessäni investoimaan lehteen. Sikäli virkistävä poikkeus että toimittaja oikeasti tuntee ristikot.

Ainoa minua häiritsevä yksityiskohta oli se kun puhuttiin ristikoiden "tekemisestä" silloin kun tarkoitettiin ratkomisesta. Minun tulkintani mukaa ristikon tekijöitä ovat laatija ja kuvittaja, jotka voivat olla sama henkilö. Olisihan se kummallista jos vastaavasti auton kuljettaajaa alettaisiin nimittää auton tekijäksi.

Tämäkään ei välttämättä ole toimittajan vika. Satuin istumaan (hiljaa) lounaalla vastakkaisessa kulmassa samassa pitkähkössä pöydässä, jossa puhuttiin monet jutussa mainitut asiat. Jos oikein muistan niin ainakin joku pöydässä ollut puhui ristikoiden tekemisestä juuri tuossa ratkomista tarkoittavassa mielessä. Julkisuutta kaihtavana pystyn hillitsemään kieleni paremmin kuin sormeni!.

Ristikko oli taattua laatutyötä. Jättiaukion aiheuttamat vaikeudet eivät juuri näkyneet laadinnan tuloksessa (ratkaisussa se oli kuitenkin ainoa varsinaisesti kinkkinen osuus). Yhdestä latinalaisuudesta en erityisemmin pitänyt (kuuluu kyllä yleissivistykseen) ja aukion ratkeamisessa turvauduin Googlen apuun, kun tennistä seuraan lähinnä satunnaisesti otsikkotasolla. Yllättäen tuota suomessa melko harvinaista etunimeä kantaa useampi tenniksenpelaaja. Pituus ratkaisi, enkä tarkoita 175 sentin pituutta. Sen avulla hahmottui pitkä vaakasana ja loppu meni suht kivuttomasti. Ei ollut hukkainvestointi
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *