ARTIKKELIT > MIKÄ TONISTA ISONA TULEE?
↶ Takaisin Artikkeleihin

Mikä Tonista isona tulee?

Toni Pitkälä on kolmenkympin kriisin kynnykselle juuri astahtava mies, joka on etsinyt paikkaansa työelämässä.

Joskus asiat loksahtavat kohdalleen. Sanaris Oy haki kuumeisesti laatijaa, joka pystyy tekemään ristikoita helpoista huippuvisaisiin. Pystymetsästä on vaikea löytää. Tonin visainen ristikko Sanasepon ykkösnumerossa ja hänen lähettämänsä KaksPlus-lehden ristikko (hyvä helppo, julkaistaan heinäkuun alussa) sekä vielä miehen tapaaminen SM-kisoissa vakuuttivat Ekin kuitenkin niin paljon, että toukokuussa hän tarttui kännykkään ja pirautti Tonille.

Yhteisymmärrykseen päästiin aika nopeasti ja päätettiin kokeilla yhteistyötä. Ensimmäinen tilaus olikin aika järeää sorttia: visainen Punaiseen Pelikaaniin 4/05, visainen Suomen Kuvalehteen 24/05 ja Alkuvuoden vaikein Ilta-Sanomien juhannusnumeroon.

Tänään perjantaina 10.6. piti ilmestyä Tonin esikoinen Sanaris Oy:n leivissä, Ilta-Sanomien 100 euron ristikko. Lehden lipsahduksen takia sen paikalla on kuitenkin uudestaan keskiviikon ristikko. Esikoinen ilmestyy siis vasta maanantaina. Tonin nimeä tulette näkemään jatkossa aika monissa paikoissa, joissa on ennen ollut vain Teemun tai Ekin nimi. Hän tulee toteuttamaan osan ristikoista itse, osassa ulkoasun takana ovat Sanaris Oy:n tutut piirtäjät.

Pyysimme Tonia kertomaan jotain itsestään. Tällaista hän listasi.

30 v. Oulunsalossa (15km from Oulu) syntynyt. Opiskellut jotain (laiskuus lopetutti)

Tykkään:
- (tulisesta) ruoasta
- (kylmistä) väreistä
- hiljaisuudesta
- lapsenmielisistä ihmisistä
- sileästä päänahasta
- donrosan ja carlbarksin tuotannosta
- tintistä, asterixista, lucky lukesta
- vaimosta ja lapsista
- seisoa käsillään (ennätys paikallaan 39sek)
- puhaltaa tulta (ennätys paljon bensaa ja sierainkarvapalo)
- soittaa pianoa, kannelta, kitaraa
- laulaa (operatic arias)
- laittaa runsassipulista ruokaa
- tiskata kerran viikossa
- kylmästä suihkusta ja avannosta
- uimisesta
- saunasta
- kilpailemisesta (kivunkesto, hulluus...)
- sählystä
- snookerista
- lapsista (muistakin kuin omista)
- ottaa rennosti

Ainoa olennainen listasta heräävä kysymys on, missä ovat ristikot? Tonin tavattuaan onneksi tietää, että kaikenlainen sanaleikittely on tärkeä osa hänen ja hänen perheensä elämää.


Kuvassa Toni ja perheensä.

↶ Takaisin Artikkeleihin