ARTIKKELIT > HELKAN PIILIS -ILLAT ALKUUN
↶ Takaisin Artikkeleihin

Helkan Piilis -illat alkuun

Pertti esittelee toista tehtävää.

Pöydissä pohditaan piilisten saloja.

Piilisfanien uusi suosikkipaikka Pohjoisen Rautatiekadun ja Runeberginkadun risteyksessä Helsingissä.

Siellä täällä on jo tiedotettu uusista suunnitelmista piilosanojen saralla. Ensimmäinen askel oli julkinen piilistilaisuus Helsingissä Hotelli Helkan baarissa. Tammikuun viimeisenä tiistaina piilisjutun käynnistäjät jännittivät illan tuloa. Tuleeko kiinnostuneita 5 vai 50? Kun klo 19 koitti, paikalle tulleet oli jaettu neljään pöytään, väkeä yhdessä välillä 3-5. Kaikkiin ryhmiin saatiin kokeneet vetäjät, paikalle tulleet Heljä-Maija, Susanna ja Juha sekä perustajaporukan Jukka.

Helkan baarin Vesa toivotti kaikki tervetulleiksi ja piilosanaguru Pertti aloitti tilaisuuden pienellä 7x7-tehtävän läpikäynnillä. Siinä olivat kaikki yleisimmät vihjetyypit mukana, joten kokemattomatkin saivat selkeän kuvan, mistä on kyse.

Allekirjoittanut esitteli seuraavaksi ensimmäisen ratkottavan, joka oli laatimansa piilosana vuodelta 1977, kaikkien aikojen toisesta Piilosana-lehdestä. Tuo julkaisu oli alan todellinen edelläkävijä, mutta taival jäi suht lyhyeksi. Olisiko nyt jo aika vastaavalle?

Aloitustehtävä löytyy sanaris.fi-sivuston helmikuun erikoisena, joten kaikki voivat pohtia, miten joko mentoroisivat ratkomista tai miten mentori voisi auttaa sen ratkonnassa. Tehtävä on nykymittapuulla aika helppo, mutta toisaalta siinä on sen aikakauden tyyliä, joten mukana voi olla paljon yllättävääkin. Kiertelimme Pertin kanssa pöydissä ja huomasimme, miten hienosti kokeneet ratkojat johdattelivat kokemattomammat löytämään vastauksia.

Olimme ajatelleet, että ratkonnan jälkeen tarvitsisi käydä tehtävä läpi vihje vihjeeltä, mutta kenelläkään ei ollut kysyttävää, joten otimme esiin Pertin vanhan Aamulehden piiliksen. Homma sujui entistä jouhevammin ja ahaa-elämysten levinneisyys lisääntyi entisestään.

Väki janosi lisää ja kolmas tehtävä oli Iisakin ristikoista vuodelta 1988. Sen jälkeen jokainen nyökytteli, että oli saanut kiinni ideasta ja oli valmis kokeilemaan itsenäistä ratkontaa kotioloissa.

Seuraava Helkan piilis pidetään tiistaina 23.2. Toivottavasti yhä useampi löytää tiensä sinne, koska viihtyvyys on taattu ensimmäisen kerran perusteella. Muut suunnitelmat ovat vielä enimmäkseen julkistamattomia, mutta piilisten ystäville tulee paljon herkuteltavaa jo lähiviikkojen tai -kuukausien aikana.

Erkki Vuokila

↶ Takaisin Artikkeleihin