ARTIKKELIT > SANASEPOT KOTKASSA
↶ Takaisin Artikkeleihin

Sanasepot Kotkassa

Sanaseppojen tämänvuotiset kesäpäivät järjestettiin Kotkassa Hyväntuulen hotelli Leikarissa. Paikalla oli nelisenkymmentä sanaseppoa.

Siellä oli käytävä! Tämä pätee kahdessakin mielessä vuoden 2013 kesäpäiviin. Kannatti todellakin käydä, mutta huone sijaitsi melkoisen kävelymatkan päässä aivan hotellin toisessa laidassa. Kannatti siis suunnitella menot tarkkaan ja ottaa huoneessa käydessään aina mahdollisimman paljon pian tarvittavia asioita mukaan.

Puheenjohtajan tervetuliaisten jälkeen päästiin ah-niin-tuttuun kidutusajanvietteeseen eli Antin ja Pekan huolella valmisteleman pahiksen pariin. Alussa hikoili Antti, pian kaikki muutkin.

Tehtävä olikin aivan erilainen kuin ennen. Jokaiseen pöytään jaettiin pussillinen tavaraa ja yksi pöytä täytettiin tavaralla, jota oli vain yksi kappale. Nämä olivat vihjeitä asteriskien kohdalle. Olipa siinä aikamoinen sijoitteleminen. Arvotuin joukkuein tehtävästä selvittiin puolentoista tunnin pintaan. Lopuksi osan vihjeistä sai syödä, kuvassa Titta omenan kimpussa.

Loppuilta meni tietokilpailujen ja yhdessäolon merkeissä.

Lauantaiaamu valkeni odottavissa tunnelmissa. Piilosanan SM oli tulossa. Pertti Oskala sekä allekirjoittanut olivat ensimmäistä kertaa tehtävien takana ja aiemmista laatijoista toinen eli Pirjo Tiira ensimmäistä kertaa kilpailijana. Jyrki Hentunen poseerasi ennen kisaa kiertopalkintonsa kanssa. Pertti ei ulkomaanmatkan takia päässyt paikalle. Avuksi värväsin Pekka Joutsin ja Erkki Lindforsin ja kisa saattoi alkaa.

Helpohkon alkuerän ratkoi nopeimmin Antti Skyttä, jonka lopettamiskädennosto herätti epäileviä uumoiluja siitä, että helle on sekoittanut ex-mestarin pään. Oikea ratkaisu paperista kuitenkin löytyi. Seuraavassa finaaliin päässeiden ajat:

Antti Skyttä 3.44
Jyrki Hentunen 5.27
Jari Keränen 7.05
Arto Sahamies 7.35
Pirjo Tiira 8.45
Tapio Eerola 9.02

Välissä syötiin ja polemisoitiin alkuerää. Sitten kokoonnuttiin finaaliin. Kolmannen mestaruutensa napannut Jyrki Hentunen oli jälleen pitelemätön. Alku eteni aika tasaisesti, mutta Jyrki veti lopun suvereenisti. Antti Skyttä otti riskin, kun yksi sana ei auennut. Hänellä oli risteävä sana väärin, joten sakkoja tuli 1 + 2 minuuttia ja Pirjo Tiira ehti juuri ja juuri hopealle. Kuvissa mestari yksin, toisessa Tiira ja Sahamies, kolmannessa Eerola, Skyttä ja Keränen.

1. Jyrki Hentunen 13.06
2. Pirjo Tiira 19.25
3. Antti Skyttä 19.38
4. Jari Keränen 22.27
5. Arto Sahamies 22.38
6. Tapio Eerola yli 45 min

SM-piilosanat löytyvät täältä. Mestarikolmikko taas on seuraavassa kuvassa.

Kerrankin saatiin otettua myös ryhmäkuva. Se löytyy myös isompana täältä.

Reilu puolet lähti paikallisen sanasepon Marja-Leena Tammisen mukana kiertoajelulle. Itse en mukaan ehtinyt, joten lopussa olevat kuvat sieltä ovat retkeläisiltä. Kaikki tuntuivat palattuaan tyytyväisiltä retken antiin.

Pikkutunneille asti taas tietokilpailtiin ja rupateltiin.

Aamulla puheenjohtaja Jari Haapa-aho kiitteli kovasti kaikkia mukavasta tapahtumasta. Pauli Saarinen esitteli vastaukset perjantaina antamaansa tehtävään Ruuvit löysällä. Jos kaikki eivät ratkea, löydät vastaukset täältä.

Kuvia kiertoajelulta

↶ Takaisin Artikkeleihin