RISTIKON ANATOMIA > KOVIKSEN 28.12.2013 ANATOMIA
↶ Takaisin

Koviksen 28.12.2013 anatomia

Ideani tähän ristikkoon lähti sanasta KEHÄ-III-KYLTTI, jonka olin jo merkinnyt joitakin aikoja sitten puhelimeni ideamuistioon. Sen perään olin laittanut merkinnän III-ristikko?

Olin jo aiemmin tehnyt Punaisen Pelikaanin päätösaukeaman visaiseen ristikkoon laadintakohdat, joissa oli toisessa kohdassa 3x3 ruutua pelkkää A:ta ja toisessa 3x3-alue pelkkää U:ta. Nyt tuon kehäkolmoskyltti-idean keksittyäni sain tämän 3x3 I:n alkukohdaksi laatimukselleni.

Sitten aloin miettiä muita sanoja, joissa tuo III olisi. YLI-II(-alkuinen sana oli helposti keksitty mukaan otettavaksi. Sitten vain selailin ristikkorengillä II-alkuisia ja II-loppuisia sanoja, joista voisi muodostaa yhdyssanan, jossa kolme I:tä peräkkäin. Monien kokeilujen ja mietintöjen jälkeen valikoituivat seuraavat:

Vaakaan: PII-IONI, YLI-IILÄISTÄTI ja tuo aiemmin mainittu KEHÄ-III-KYLTTI

Pystyyn: MONIVÄRI-IIRIS, IIIIIIIIIII (ajattelin, että tuohan menisi kivana jäynänä, kun se pystyssä näyttää katkoviivalta tai tien keskiviivalta) ja III-OLUT (tätä vähän aluksi karsastelin, kun siinä KEHÄ-III-sanassa oli jo tuo III tarkoittamassa kolmosta. Mutta kun se helpotti muutenkin haastavan alueen laadintaa niin paljon, että tervetuloa keskari.)

Sitten vain laatimaan alue muilla sanoilla. Itse olin kyllä laadinnan lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hyvin vähän heikkoja sanoja ja suhteellisen paljon kivaa sanastoa.


Selityksiä:

Vaakaan tulevat sanat:

• SAMPPA – KUSKIN KÄTEEN, JOS EKANA YLITTYY MAALILI (molemmista puuttuu lopusta NJA. Vaikka olikin kyse harvinaisesta kolmen kirjaimen poistosta, ajattelin sen silti olevan niin ”helppo” ja selvä, että jätin sen) Aluksi mulla oli siinä vihjeenä ”TÄMÄN ALKUPERÄ ESPA”, mutta Liisa muistutti, ettei sitä taideta paljoa tehdä muualla kuin Ranskassa.)

• TEIVO – AJISKU (KISAPAIKKA), molemmat nurin käännettyinä, suluissa lisävihje, raviradastahan kyse.

• ENKI – kuvassa lenkit, joista alku ja loppu pois. Aluksi vihjeenä mulla olis siinä BILAL (maailmankuulu sarjakuvataiteilija Enki Bilal, itselle hyvinkin tuttu. Viitamäki toisena koeratkojana sai toisiin ajatuksiin.)

• LYDIAT – LINTUKUVIA LIITE-ALULLA (LIITELYDIAT), tätäkin muokattiin hieman.

• SIMO – Kuvassa veSIMOlekyyli. Jälkiviisaana keskusteluja tästä lukeneena, olisin ehkä laittanut nuolen vieressä olevan sanan ”TÄTÄ” tilalle ”TÄMÄN OSA”. Silloin Simojoki-tyyliset ajatukset olisivat jääneet varmemmin pois..?

• 1-6 – ISAK (9-1=8), valitsin tietoisesti tähän kohtaan fontin, jossa ykkösessä ei väkää.

• FRED – PUOLI ILKKAA (Frederik)

• ETTA – PISTEILLÄ VOIN KERA (Voi että!), Etta oululainen lentopalloseura

• NIIN – KÖLLÄ SELKÄÄN (KÖ:n kera NIIN on KÖNIIN)

• TIETÄJÄTRIO – VAUVAN LAHJOJA (Tässä mulla oli ensin ”LAHJOI VAUVAA”, joka ohjannee liian helposti ajatukset Jeesukseen. Vaimoni vierestä nerokkaasti tokaisi, että ”entä VAUVAN LAHJOJA?”. Jee! Itse ajattelin lahjomista vain siinä merkityksessä, että annetaan lahjoja. Sori jos joku ihan oikeutetusti mietti sana todellista ja sanakirjojen tuntemaan ainoaa merkitystä ajatellen ohjautui harhateille. Itsellä tämän ei käynyt mielessäkään, eikä näköjään koeratkojillakaan (sori kr:t, paljastin inhimillisyyteni)

• HELLUREI – ILOISELLA MIELELLÄ (Ei vaatine selityksiä. Aluksi minulla oli siinä mielestäni Tosi Hyvä idea: REITTÄ HYVÄILEVÄ (HELLUREI REI:TTÄ=HELLU, joka on ainakin oulun murteessa sama kuin heila tai mussukka. Viitamäen sanavarastossa se oli vain Helenan lempinimi ja Googlella tukiessani huomasin, että eipä tuo heila–merkitys olekaan kovin laajalti tunnettu, harmi)

• SIURO – NOKIAA, AASISSA IHAA (Siuro on Nokian osa, aas:issa SIURO on aaSIUROs, jollainen Ihaakin)

• TUTU – VARPAILLAAN OLEVALLA (Tutuhan on balettihamekin)

• NOISETIT - ”VALITUT KOKONAISUUDET” (noi = ”valitut”, setit = kokonaisuudet)

• RAKKINE – KOIRANPENTU ILMAN VIKAA (koiranpentu=rakkinen?)

• TILUS – OLIMATON (molempien alusta HU pois)

• ATRAIMET – VÄIN (atraimessa väkiä eli väkäsiä)

• TIAARAT – HYVIN LAKKAISILLE PANNUT (Misseillä hyvin lakkaiset hiukset, joille tiaarat)

• TOTI – PIENI TÄLLAINEN EI NAURA? (Pieni toti=totinen?)


Pystyyn:

• AMELIET – AIHEESSA 49, JOS NURIN (teILema, vaikkei tosiaan parempitietoisten opastamana lukua 49 voikaan roomalaisittain ilmaistakaan noin, anteeksi mokani)

• SPAR - -JALAN KUVA (sparraaja)

• ILLI – (V)ESA(?) (Esa Illi, ohjaaja, moni vesa eli poika lienee villi (itsekin olin ihan pikkasen))

• PUSKAPIILO – TÄÄLLÄ VOI KUUNNELLA SALAA RADIOTA (viittaus ”puskaradioon”)

• HEPPA (josta H ruksattu) – HORISTA (Hepasta siis H ruksattu tai pois, eli H orista)

• ARTURO – ARANNA ULKONÄKÖÄN ! (Molemmista alusta pois P ja lopusta I)

• THAIT – TUIJAT (Otapa molempien alusta T pois)

• KILROY – KÄYNYT MONESSA PAIKASSA? (Viitataan maailman ehkä yleisimpään graffititekstiin ”Kilroy was here” eli ”Kilroy kävi täällä”)

• IKIELO – UUSITTAVA KASVI (Uusittava = I (hylätty arvosana, eli pitänee uusia))

• ETYK – HK-V (H=vety)

• RAHI – MONI RYHMÄN KESKELLÄ (Sohvaryhmää ajattelin)


Keskitie sai jo selityksen alussa.

Jos muista kysyttävää/keskusteltavaa ja ehkä näistäkin mainituista, niin tehkäämme se tuolla keskustelupalstajalla jo aloitetussa säikeessä (kumpi se nyt lieneekin oikea niistä kahdesta?).

Ystävällisin terveisin
Toni Pitkälä, laatija

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin